31.8.2011

kyllä ahkeruus lörskäilyn voittaa

Tänään käytiin tutustumassa vauvatupaan ja olin epäillyt koko touhua alusta asti, en tietenkään lapsien viihtyvyyden suhteen, vaan lähinnä sen, että siellä jauhettaisiin tyyliin paskavaipoista ja kilpailtaisiin lapsista,  ja kylläpä sielä valitettavasti muutama sellainen tapaus löytyi. Mua rupes jossain vaiheessa niin raivostuttamaan kun eräs kertoi ettei "Heidän Paavo nuku vieläkään kokonaisia öitä, eikä konttaa, ei ole kun 4 hammasta etc" joten tokaisin vaan etten tiedä oikeasta vauva-ajasta mitään, sillä Nooa alkoi nukkumaan kokonaisia yöunia jo 2,5 kuukauden iässä ja voitte vaan kuvitella millaiset silmien pyöräytykset sain aikaan :-D Muuten ihan mukava kokemus ja luultavasti aiomme jatkaa uutta kivaa ihan Nooan takia, ei sillä mun viihtyvyydellä niin väliä. 

Suoritin myös ikuisuusprojektia nimeltä Nooan pienet vaatteet, Nooan isommat vaatteet sekä varaston siivous, tosiaan tää projekti alkoi iltapäivällä ja päättyi iltamyöhään. Varastosta lähti ainakin yksi autollinen roinaa mäkeen ja kaapeista melkein yhtä paljon. Oon tietyissä asioissa aika perfektionisti ja jos asiat eivät ole kunnossa, niin en ole muuten minäkään. Tulee kauhean epäsiisti ja sekava olo jos paikat ovat rempallaan ja tää homma helpottaa huomattavasti toivottavasti tulevaa muuttoa. 
Mitä tuohon Big Brotheriin tulee, niin se kyl vaan huononee vuosi vuodelta. Persoonat eivät ole millään tavalla erikoisempia kuin muutkaan, siis ihan supertylsää! Mitä mieltä ite ootte näistä ekoista avausjaksoista tai 24/7 mikäli sellaisen omistatte? Ja tiedättekö, että enää ei ole kun kaksi yötä siihen, että meidän vauvauinti alkaa ja Nooa menee mummilaan yökylään, jotta me voitaisiin Jossen kanssa viettää spessuaikaa, jee! En malta odottaa, melkein maistan suussani jo Amarillon herkkuruoat ja silmäluometkin lupottaa jo siihen malliin, että kunnon unoset tekevät terää, näitä ihanuuksia odotellessa.

30.8.2011

Ikävöin vanhaa minua

Ennen olin pikkanen, söpö ja suloinen, nykyään taas liian suuri, töhö ja rupuinen. Selailin vanhoja kuvia ja kyyneleet vierähtivät poskelle, siis mitä helvettiä oikeesti? Voiko ihminen vanhentua/rupsahtaa ulkonäöllisesti tosiaan näin paljon muutamassa vuodessa, ja mitä tää perseen leviäminenkin oikein tarkottaa, nyt uskaltaisin kohottaa käsiäni ja syyttää parisuhdetta, mutta onko sekään oikein? Eihän se nyt parisuhteen vika ole, että oma naamataulu ei enää miellytä, vai tosiaan annoinko itseni rupsahtaa sen takia, että olen jo parisuhteessa ja enää ei tarvitse panostaa?

Oletteko te muut muuttuneet mihin suuntaa vanhetessa/lapsen saaneena? Voin kertoo, että kunhan tämä Pipa täältä joskus ulostautuu, nii alkaa armoton treeni, koska nyt ei pysty täysillä vääntää eikä tarttekaan :)

26.8.2011

Nooan kootut metkut osa1

EILEN
 
TÄNÄÄN

25.8.2011

Lukijoilleni jobi!

Hyvä treeni sisältää myös hyvää ja tahdikasta musiikkia, mut mulla alkaa päässä lyödä erroria sen suhteen. Hyvät lukijani, nyt saatte ehdottaa hyvää musiikkia ja takaatte mun vielä paremman jumpan! 

 

24.8.2011

Luvassa hyvin sekavaa tekstiä

Tää Hanna on ainakin saanu niin uutta puhtia että oikeen itteänikin ihmetyttää. Me ollaan muutenkin saatu tällä viikolla uutta rytmiä kasaan, vaikka ei edellisessä muuten ollut mitään, paitsi että Ompposen päiväunet meinas jäädä vähän vähälle, sillä eihän puolen tunnin unet riitä mitenkään noin pienelle pojalle?

Näinä hyvinä aamuina käydään vähän kiikuskelemassa, jonka jälkeen safkat naamatauluihin ja päikkäreille. Nooa nukkuu parvekkeella, mutta herää melkein minuutilleen tunnin päästä. Toisaalta tämä ei ole ongelma, koska kiikutan pojan pikapikaa sänkyyn heräämisen jälkeen, jossa sitten jatkaa uniaan seuraavat 3 tuntia, mutta siis mikä tää tällainen systeemi oikeen on? Miksi ulkona uni ei maistu?

Tänään aloitin myös hillittömän reenaamisen hillittömän tauon jälkeen, ja kyllä voi taas olla itsestään ylpeä, toisin kun siitä "pikku tauosta", mutta se onkin nykyään kiellettyjen puheenaiheiden-listalla! Inhoon vaan sitä yli-energisyyttä iltaisin, jonka reenit mulle aiheuttaa, ei vaan voi enää yömyöhällä rueta erikoisempia rehkimään tai käyttäytymään kun päätön mölyapina, ja lopulta huomaat pyöritteleväsi peukaloita ajankuluksi ja mietit koskahan menisi nukkumaan. Sängyssä pyöriessäni yleensä suunnittelen seuraavan päivän ohjelmaa mitä kaikkea voisimmekaan tehdä, mutta herätessäni olen niin pihalla etten jaksaisi tehdä mitään, ainakaan seuraavaan kolmeen tuntiin. Sama ympyrä jokapäivä, moi!

ps. mua naurattaa et kirjotan mitä sattuu, mut tätä tää ylienergisyys on ilman järkevää ajanvietettä.

21.8.2011

Huuto.netin halpa maailma

Puhuin videopostauksessa niistä himoitsemistani vaunuista ja harmikseni ne jäi saamatta. Kyseiset vaunut olisivat olleet Emmaljungan twin city crossit ja vieläpä 2010- vuoden mallistoa. Tänään tein kumminkin hyvän huudon, jota en ole ainakaan vielä katunut. Erittäin halvalla helmikuussa 2011 ostetut ja alle 10 kertaa käytetyt Emma:n Jule  twin vaunut. Uskotteko, jos kerron, että olen monet illat kuluttanut siihen, että vertailen eri vaunumerkkejä ja kuumeisesti huuto.netissä huutelen mielitiettyjen perään? Toivon, että nyt olen sellaiset löytänyt! Hyvää palautetta olen lukenut näistä Emma:n vaunuista ja suurin ilo on mulle ne kääntyvät etupyörät ja vaunujen kapeus sekä keveys, ainut mikä uupuu on pehmeä kantokoppa, elikkä jos olette tietoisia hyvistä/edullisista kopista, niin infotkaa ja jos joutavana joillain teistä lojuu sellainen niin saa myös tarjota, mutta mielellään sähköpostiin (hanna.kovanen@gmail.com).
kuvat googlesta

Eilen löysin myös Nooalle ihania kirjoja ja toivon, että huutoni hyväksyttäisiin. Paketissa on 10 eri raamattu-aiheista lastenkirjaa, mm. Nooan arkki, Jeesus Galilean järvellä, Viisi leipää ja kaksi kalaa jne. Paketti sisältää myös puisen laivan eläimineen ja tietty itse laivan kapteenin, eli Nooan! Pienenä muistan kun Varkauden mummi luki minulle Salaista puutarhaa, joka on myös raamattu-aiheinen kirja alusta loppuun ihanine kuvineen, kirja kertoo mm. siitä kuinka syntyi taivas ja maa ja mitä Jeesus joutui kokemaan matkansa varrella, tai entäs Aatami ja Eeva. Ei vitsit, tulee oikein kylmät väreet kun niitä satuja muistelee, mä tykkäsin ihan simona! Älkää käsittäkö väärin, mä en ole himouskovainen, mutta uskovainen kumminkin ja ne kirjat on oikeesti aika huippuja, suosittelen!

PS. Kiitos isille!

20.8.2011

Missä selkärankani?

... Luultavasti rikkikatki, tälläkin kertaa! Mä oon jo pitkään pitänyt itseäni jo melkein hyvänä ihmisenä, koska en ole muutamaan(?) kuukauteen kajonnut nettikauppoihin, mutta näköjään ruhoni katkesi jo ennen kuin oli ehtinyt kokonaan edes luutua takaisin normaaliin jamaan. Olen ottanut oikein reilulla kädellä "menetettyjä osto-kuukausia" takaisin. Viimeviikolla olin ihan varma, että leivänpaahdin heittää kipinöitä ja mieleni teki myös lätkäliigoja ihan kilon edestä ja sama juttu oli susu-palojen kanssa, eli omistamme uuden paahtimen sekä yhteensä n. 2 kg karamelliä ja tämä teki minut onnelliseksi. Josse teki yksi ilta itselleen käppi-tilausta ja tottakai mä halusin myös uuden pipon ja sen myös sain, itseasiassa se teki minut vielä onnellisemmaksi kuin karkit ja leivänpaahdin. Loppuhuipentumana tulee kaikkien tuntema ja kenties rakastama H&M? Siis itsellenihän en lähde vaatteita tilailemaan, koska luulen, että Pipa kasvattaa vatsani taas oikein kookkaaksi ja en usko että lemppareitani on siinä vaiheessa mitkään super trendikkäät kledjut. Saakohan Nooa jotain? 


Toi pipo on niin nätti, vaikka ehkä vähän tyttömäinen, mut who cares, I don't! Ja entäs noi feikki Uggit? Mun mielestä ne on vaan niin söötit, eikä siitä pääse mihinkään ja sitä paitsi Nooa ei viel toivottavasti kävele tän vuoden puolella, niin noi tassut on ylivoimaisesti parhaat tähän hätään. 

Toi mikki on aika perus ja luultavasti jos perhekerhoon joskus satun erehtymään, niin uskoisin että joka toisella muksulla on samanlainen, ihan niinkuin kaikkia muitakin hennesin kuteita. Tom&Jerry- body vei mun sydämen ihan kerta heitolla, olin pienenä hullu Tom&Jerry fani ja muistan kuinka pikkuveljen kanssa saatiin aina lauantai-nameiks kyseiset karkkipussit. Tom&Jerry rocks!!!!

 Kollareita tarttee aina, ainut et en oo kauheen vakuuttunut kyseisestä mallista, meillä taitaa tällä hetkellä muutamat olla ja ne on aika löröjä, mut kotikäytössä välttää ihan hienosti. 
Robottipaita oli hauskan näköinen ja sit toi tumma on ihan kiva perus paita. Ja ruskeet(?) kollarit lisäks, mut hetkinen. Jotenkin hämää tuo väri jos vertaa ylempää kollaasia tähän, en itse huomaa mitään eroa ja nyt tosissaan toivon, että oon vahingossa tehny jotain kuvien nappailun kanssa ja etten vaan olisi tilannut kahtia samanvärisiä?
No olishan se ollut ihan tyhmää jos vaan Nooalle olisin tilannut, eikä näitä huiveja kuulu/tartte vatsan ympärille kieputtaa. Siksi kaksi väriä, koska uusi piponi (Jossen tilaus) on harmaa sävyinen ja musta huivi siksi, koska sitä voi tarvita ihan vaikka jokapäivä ja musta sopii kaikkien kanssa.

Ja mikään näistä ei ollut turha ostos ja tähänkin löytyy oikein sopiva selitys, ja tässä se tulee; Nooalta puuttuu vielä 80 senttisiä vaatteita, ja kyllä olen muuten kirpparit kierrellyt erittäin huonolla menestyksellä ja sekös mua vähän harmittaa, koska olisi siinäkin pitkän pennin säästänyt, toisin kun tässä lähemmäs 100 eugenin tilauksessa. Ja mitä noihin huiveihin tulee, niin tuleepahan vaan... tarpeeseen!

Paistaa se aurinko risukasaankin

On se jännä. Nimittäin se, kun lapsi on tervehtymässä ja n. miljoona kertaa onnellisempi, niin ovat muuten kaikki läsnäolijatkin. Olo alkaa tuntua tuntua jo hyvältä ja ihanaa kun pieni poika palautui entiselleen. Uskaltaisin jopa väittää, että retaferistä löyti sittenkin se teho, ainakin osittain. Tää päivä on ollut yhtä hymyä, paitsi Jossella, koska flunssa iski nyt sit siihen, jippii hitto.

 Tänään kokeiltiin myös taikamukia ja hammasharjaa. Kokeilukerrat kummassakin lajissa menivät vähän omalla tyylillä, mutta pääpointti tuli selkeeks! Nooa käsitti, että nokkamuki on kiva purulelu, josta hyvällä lykyllä saattaa maitoakin vähän herua jos oikein imasee, ja mitä siihen hampaiden pesemiseen tulee, niin hammastahna taitaa olla aika herkkua, Ompponen imeskeli harjaa kun viimestä päivää. 

No mitäs mulle kuuluu?... Niin eipä tässä ainakaan itseään kehua viitsi. Saattaa tuntua joidenkin mielestä pinnalliselta, mutta mä jo melkeen säikähdin onko/oliko minusta tulossa hyvää vauhtia juuri sellainen äiti, millainen en ikimaailmassa halunnut olla. Sanoin aina Nooaa odottaessa, että musta ei sellasta kotiäitiä tule, että kulkisin ferrarit jalassa päivästä toiseen, tukka tuhannella voltilla ja naama suoraan kakkos osoitteesta, mutta kyllä, sellaiselta mä olen näyttänyt viimeisen kuukauden (kattokaa ny noita hiuksia tossa keskimmäisessä kuvassa!!!!) .  Tänään annoin itselleni potkun perseelle ja tein kunnon puunauksen ja olo alkaa tuntua taas kotoisalta. Ihan hullua, että ulkonäkö merkitsee niinkin paljon, mutta tosiasia on, että kyllä se rusketus ja pitkät hiukset kohottavat itsetuntoa. Kohta tää perhe on entisessä kuosissa, ennen kuin taas tapahtuu.

Ps. Sanokaa nyt ihan oikeesti, että teilläkin on tällaisia kuppa-kausia!?!


18.8.2011

Eihän tämä aina ole ruusuilla tanssimista

Tää viikko on ollut ihan kaikkea muuta kuin ihana. Mulla on ollut jo neljättä päivää ihan hillitön jysäri, eikä propsit tehoa. Eilen jopa aloitin retaferin popsimisen siinä toivossa, että väsymys ym. haitat häviäisivät ja tietysti turhaan, mä niin arvasin että joku kusee. Nooaa odottaessa otin yhden retaferin ja jäi muuten viimeiseks, tuli nimittäin heti ylös ja tuplasti surkeempi olo!

Eipä se Noukallaan erikoisemmin kuleksi. Tyyppi on konttaava räkäpallo ja lisäksi alaikenistä pilkottaa pikkuhampaita kaksin kappalein, kyllä mahtaa ärsyttää? Ainakin huudosta päätellen erittäin isosti! Vois melkeen sanoo, että tää on nannaa. Kaiken tän muun lisäks keli on kun morsian, eikä tonne lähde erkkikään itseään saatika lastaan ulkoiluttamaan. Samoja fiiliksiä?



                                                        Leijonamieli & Putkimiehet - Laulu sadepäivän varalle



16.8.2011

Alkaa V:llä ja loppuu A:han! (videopostaus)

Tää videon laatu on suurinta kuraa, mutta no can do! Sitäpaitsi mä en tajuu miks se menee noin tummaks ja mössöks vaik kuvatessa oli viel ihan ok! 



 Yhyy, kuvatkaan ei näkyny kunnolla, joten laitan viel parempaa matskua! Mun mielestä ultrakuvat on ihan turhia esiteltäviä feisbuukis tai muuallakaan, mut toi 4D on ihan kätsy ku saa jotain selvääkin! :) 

12.8.2011

Tein hyvää!

Nyt mulla on kyllä ylitsepääsemättömän hyvä mieli, tietoisesti olen tehnyt jotain hyvää ja aion tehdä niin kauan, kun mä näillä kaduilla dallaan! Kävin lukemassa Aniina:n uusimman postauksen ja huomasin vasemmassa sivupalkissa mielenkiintoisen "mainoksen". "Missä lapsen pitäisi nukkua?" vaihtoehdoiksi annettiin kehto ja katupenkki, klikkasin tietty kehtoa, seuraavaksi kysyttiin uudelleen "Missä lapsen pitäisi nukkua" ja tällä kertaa vaihtoehdoiksi annettiin pinnasänky sekä roskapönttö, ja painoin pinnistä. Sivupalkissa alempana istui pieni tikku-ukko tyttö hyvinkin surullisen näköisenä joka alkoi hihkumaan ilosta "Kiitos, kun huomasit yhden maailman miljoonista yksin jääneistä lapsista"! Tyttö vilkuttelee ja alempana lukee "Jatka tästä auttamaan heitä", jonka perässä nuoli osoittaa suoraan unicefin linkkiin. Voiko jättää klikkaamatta tai olla auttamatta? Mä en voinut ainakaan ja olen tuntenut oloni viimeiset 5 minuuttia erittäin hyväksi, tosin summa jonka lahjoitan joka kuun 5.päivä ei ole kuin 6 € (minimi), mutta uskon että raha tulee tarpeen ja on pienille pojille sekä tytöille suuri apu! 

Siispä, ottakaa neuvosta vaari ja ryhtykää auttamaan! Pieni vaiva sinulle, suuri ilo joillekin :) 




10.8.2011

Proteiinipitoinen äidinmaidonkorvike

HOW COOL IS THAT?
Tämä siis tapahtui viikko sitten ekana iltana Oravissa. Avasin Nan:in jauhepussin ja rupesin lapioimaan pojalle pulloon juotavaa ja kappas mikä sattuikin silmiini, siis hyi helvetti! Toi elukka oli sellaisen tuhatjalkaisen näkönen mut paljon karvasempi. Siivilöitiin kummatkin pussit läpi eikä enempää toukkaystäviä löytynyt, mutta kyllä tuo yksikin sai luvan riittää. Saattoi muuten ihan pienesti mennä maku nanniin tai nestleen ylipäätänsä, kävin huvikseen netistä vähän lueskelemassa reklamaatiolistaa ja arvatkaa oliko ensimmäinen kerta kun nestle mokailee? EI.

Olimme jättäneet "kuolleen" toukan tuohon annoslusikkaan ja toisen lusikan siihen päälle, mutta ällötys oli yöllä livahtanut jonnekkin, emmekä löytäneet sitä mistään, ja vai muka kuollut? Joku demonitoukka kumminkin. Onneksi sentään olimme ottaneet valokuvat! Nestleeltä antoivat ohjeet ja ilmoittavat mitkä ovat seuraukset tästä, mutta uskokoot vaan, että mä en mihinkään muutamaan nan-purkkiin tyydy, eihän me edes käytetä enää moista paskaa!  NIIN, ETTÄ OLKAAPAS TARKKOJA!

LOPPUKEVENNYS: 


 


8.8.2011

Vai ei muka maalla tapahdu mitään?

Viikko sitten kun ilmoitin, että blogissa saattaa olla hetken hiljaista ellei ole jotain super-kerrottavaa ja mun mielestä tää alkaa olee jo aika hyvää matskua!

Viimeyön herätys oli hieman erilainen kun tätini tuli n.3.30 potkimaan ylös ja käski katsoa ikkunasta ulos, näky oli sanoisinko... herättävä. Oravin turistimesta melontakeskus oli ilmiliekeissä, savua riitti varmasti koko kylän kokoiselle alueelle. Ensimmäisenä mieleen juolahti mieleen ettei henkilövahinkoja ole sattunut ja eihän palo pääsisi leviämään, mutta onneksi ei. Palokunnalla oli täysi tohina päällä ja piipaa-autoja riitti pitkälle matkaa. Jatkoimme ulkona tilanteen seuraamista, jolloin vastarannalta poliisimies ilmoitti "Tämä ei ole kehotus, vaan käsky; Kaikki ketkä eivät kuulu palokuntaan, siirtyvät vähintään 200 metrin päähän, sillä kohta jysähtää" ja eipä mennyt kauaakaan kun kuului kova jysäys ja kaasupullot olivat räjähtäneet, seuraavaksi räsähtikin katto. Kelailin, että eiköhän se sirkus oltu nähty ja painelin nukkumaan, voitte veikata näinkö seuraavat 4 tuntia pikkasen häiriintyneitä unia.


Aamulla herättyäni kurkkasin heti ikkunasta ulos, ihan vaan varmistaakseni etten ollut yöllä sekoillut omiani, mutta näky kertoi taas totuuden. Pientä liekintynkää näkyi edelleen, vaikka palokunta oli tehnyt duuneja jo reilu 6 tuntia. Eikun aamukahvit naamaan ja tsekkaamaan tilanne paikanpäälle! Mitäpä luulette oliko peli menetetty?




TÄSSÄPÄ lisäinfoa!!

1.8.2011

Toppatakit nyt naulakkoon

Hanna ja Nooa vaikenee... Viikoksi, ellen satu oleen niin jämpti ja muista ottaa kameran piuhaa messiin, ai no minne? No me lähdetään Oraviin, taas vaihteeks. Siellä ollessani olen iloinen ja Nooalla on leikkikavereita, suku on parhain pahin!! Mahtavaa paskaa, kyllä se kesä tekee vaan loppujaan, tänään ensimmäinen kahdeksatta, huhhuh.