Nooa, vanha kunnon laiskiainen.

Uudessa sängyssä ollaan nukuttu jo 3 viikkoa ja lähes aina päiväunille mennessä löydän Nooan lattialta, tismalleen samasta kohdasta. Mullehan se on aivan sama minne Nooa haluaa nukahtaa, pääasia että nukkuu ja sänkyyn tosta lattialta päädytään kuitenkin, en raaski jättää toista kylmälle muovimatolle. Nooasta on muutenkin löytynyt uusia hellyyspiirteitä, nimittäin silloin kun kiukututtaa tai väsyttää, tyyppi iskee tyynyn lattialle tai etsii jonkun muun pehmeän, kuten pehmolelun jonka päälle voi käydä köllimään, ehtona tietenkin se, että joku hipsuttaa selkää tai silittelee päätä. Tuleekohan Ukko-Nooasta puppelipoika tällä halimisen ja pusuttelun määrällä? Tuli mitä tuli, rakkautta pitää olla <3

Pipa on syntynyt!

... Viitsi viiitsi, huijasin vähän, haittaakse? - Kyllä mua ainakin. Peli on menetetty ja Pipa on päättänyt jäädä mahaan ikiajoiksi, luulen että kohdussani asustava neiti-ihminen onkin vampyyrivauva, sillä rutinaa ja pauketta kuuluu melkein kokoajan, eikös se Twilightissakin? Totuushan on, että pienen on hyvä kasvaa ja tulee sit kun on valmis, mutta mä olisin jo nyt tai oikeestaan oon ollut jo pidemmän aikaa. Toissayönä heräsin jäätäviin supistuksiin, reidet huusivat hoosiannaa, samoin kun alaselkä, mutta kuinkas ollakkaan 15 minuuttia, niin se oli sit siinä ja jatkoin uniani. Tää mimmi taitaa olla sellanen mietiskelijä, välillä joutuu oikein pomppimaan, että saisi liikkeitä tuntumaan ja toisinaan mahassa meuhkataan monia monia minuutteja. On tää elämä vaikeeta, tähän väliin voisi heittää muutamat voimasanat. nim. rv 37+5 ja lopen kyllästynyt odottamiseen. 

Noova on jo yksivuotias vauva!

Voi veljet ja veljen pojat, mihin taas meni  yksi vuosi ja mitä yhdessä vuodessa on kerennytkään tapahtumaan? No ainakin pikku-Mortista kasvoi iso jytky ja jytkylle on syntymässä pikkusisko. Tuntuu ihan hullulta, että vuosi sitten tähän aikaan suunniteltiin sairaalasta poislähtöä ja mä valutin onnenkyyneleitä monta viikkoa, seuraavaksi sitä saakin itkeä kivunkyyneleitä synnytyssalissa, taas.. Vaikea kuvitella millaista elämä olisikaan, jos tuota pikkuheppua ei olisi, kait me Jossen kanssa tehtäis töitä ja nähtäis kavereita, oisko siinä mitään sisältöä? Mä oon ainakin onnellinen tässä ja nyt.

Niinkun jokainen äiti, myös minä tunnen olevani lapselleni paras mahdollinen emo-ihminen. Olen tyytyväinen myös siihen, että Josse on osallistunut alusta asti kaikkeen tähän minimaaliseen kasvatuksen alkuun ja osaa tehdä asiat omalla tyylillään, ilman että soittelisi mun perään heti kun ensimmäinen hätä Nooalle iskee, välillä mua oikein patistellaan pysymään erossa äijienhommista. "Elämä ei ole hassumpaa, kun saa Töntön kanssa asustaa".