Jos tahdotte masentua tai nauraa mulle, niin lukekaa tämä!

Mä oon ollut aina toiminnan nainen ja ylisuorittaja. Aina pitää olla tekemistä ja paljon ohjelmaa puhumattakaan haasteista sekä unelmista. Tälläkin hetkellä on meneillään muskari, huomisesta eteenpäin vauvauinti, Ritan häät, oppisopimus kuviot ja paljon muuta. Nyt on kieltämättä pakko myöntää, että olen tainnut ylikuormittaa itseni ja ei ole kaukana etten pimahda. Mistään en silti haluaisi tinkiä. Toisekseen musta on tullut mahdoton stressiperse, kaikki huollettaa. Lohdutan itseäni kuitenkin sillä ajatuksella, että tämä kaikki johtuu varmasti vaan tästä pimeästä ja märästä syksystä, äitiysloman melkein loppumisesta ja liiallisesta touhottamisesta. Koskahan mä voisin vaan relata? Ehkä 18 vuoden päästä jos silloinkaan, tuskin mä tästä mihinkään rauhotun. Oonkohan miten pahasti hukassa kun kerron teillekin näin typeriä ja masentavia asioita? Hanna hei c'moon, hymyä huuleen ja cheer up!

Talvikuteet!

Myös meillä on aloitettu talvivarustuksen suunnittelu ja haaliminen. Nooan asukokonaisuus on vielä auki, mutta sentäs haalarin olen saanut tilattua ja se on kuvanmukainen Molo kidsin Velvet purple. Asusteet aiheuttivat päänvaivaa tämän kollaasin tekemiseen saakka.  Taidan kuitenkin ostaa nuo mustat ja lisäksi pyydän mummia neulomaan Noovalle oranssin tupsupipon ja tumput, unohtamatta vilsuja.


 Nuppu saa tyytyä veljensä vanhaan lindexin talvihaalariin, ainakin näin aluksi. Väittäisin, että jossain vaiheessa kuitenkin joudun isomman ja paremman ostamaan, viimeistään sitten kun Nuppu liikkuu kunnolla. Pinkit asusteet tietty ja noi crocksit on maailman syltyimmät ja ne on pakko saatava! Ehkäpä mummi tekisi Nupullekin jotkut uniikit villaset? Näillä jokatapauksesssa mennään ja katsotaan mihin loppujen lopuksi päädytään.

Kun se tietty kuume iskee..

...Niin sille on vaan tällä kertaa mahdettava jotakin ja pidettävä pää kylmänä sekä vauvat poissa mielestä. Tiedätte jo varmasti mistä puhun? Alkaa v:llä ja loppuu e:hen, no se vauvakuume. Oi ja voi. Mä niin ikävöin viime vuotta, en sillä etteikö tämä vuosi olisi yhtään sen parempi, mutta viime vuonna mulla oli pikkuinen tyttönen vatsanahkani alla odottelemassa helmikuuta jolloin saisi tulla kanssamme tänne. Tämä sama tunne tuli mulla muutama hetki sitten aiemminkin, mutta selvisin siitä suht hyvin Nooan harjoittelevan uhmatuhman avulla. Kun tuhman pojan tilalle on tullut kiva poika ja nähtyäni monet vauvamasut polte on mahdoton. Sydäntäni puristaa tälläkin hetkellä. 

Kaikki ihmisethän ovat jossain hyviä, ja pitkän pitkän tuumailun jälkeen tajusin missä mä olen hyvä ja vastaus siihen on synnyttäminen ja äitinä oleminen. Tämä on varmasti parhain duuni missä mä olen koskaan ollut ja tulen olemaan. Rahallisesti palkka on olematon, mutta palkitsevaa tämä työ on kun mikä ja tätä onneksi jatkuu maailman loppuun asti. Miksi mä en siis voisi olla ammatiltani synnyttäjä ja raskaana oleva hyvä mutsi kerta toisensa jälkeen? Miksi mulla ei vaan voisi olla tarpeeksi rahaa ja muita resursseja monen lapsen tekemiseen? Katkeroidunko siitä ettei Josse haluakaan enempää lapsia vai huomaankohan jossain vaiheessa, että kappas, sinne se vauvakuume menikin jo?

Random.

Niin se Nuppukin vaan kasvaa, vaikka itse sitä tuskin huomaankaan. Mä en vaan osaa ajatella, että Nuppukin on kohta jo iso likka ja mulla ei ole enää ketään paapottavaa, ja tuolla lauseella tarkoitan lähinnä sitä että lapseni eivät ole enää läheskään niin riippuvaisia minusta kun ennen. Vauva-aika on kyllä ihanaa, harmi vaan ettei siitä osaa nauttia joka päivä ihan niin täysillä kun pitäisi. Muistan kun lupailin ja vannoin itselleni vähän ennen kun mimmi syntyi että nyt nautitaan pienestäkin hetkestä, mutta kas kummaa kuukaudet vierivät ja kohta ollaan taas siinä pisteessä kun stressaillaan 1wee bibiksiä jotka ovat ensivuonna kuitenkin tuplabileet Noovan kanssa. 

Sen verran olen kuitenkin Nupun kanssa ottanut iisimmin, etten välitä siitä vaikkei tyttö vieläkään ryömi ja suussakaan ei ole mitään muuta kun pullottavat ikenet. Huihai, jossain vaiheessa kuitenkin saan juosta kahden riiviön perässä ja hampaatkin tulevat kun joutavat, mitä sitä suotta kiirehtimään? Antaa Nupun olla vielä vauva. Välillä olen ollut jopa niin kultakala ja unohtanut sen, että Nuppu saisi oikein hyvin jo sormiruokailla ja ulkona ollessa ei aina tarvitsisi töröttää vaunuissa. Jotenkin sitä vielä keskittyy ulkonakin enemmän Nooaan, tosin onhan siinä pikkuisen enemmän vahtimistakin. Toistamiseen sanon, että kyllä se Nuppukin ottaa oman aikansa ihan takuuvarmasti. Noniin, pakollinen vuodattaminen suoritettu, jatketaan harjoituksia! :-)

Tuppurainen ja Tapparainen.

Tästä päivästä ei riemua puuttunut. Pojat jaksoivat hauskuttaa toisiaan ja meitä melkein 12 tuntia tauotta. Välillä riemuittiin kun viimeistä päivää ja välillä taas riideltiin samaan tyyliin, mutta pääasiassa meillä oli erittäin hauska päivä. Varmasti hauskin sitten aikoihin. 

Mä oon ollut jotenkin ihan finaalissa näiden omien kuvioiden ympärillä, joten tällaiset reissut piristää mieltä kummasti. Oikeastaan mun tekisi mieli reissailla koko ajan ja tehdä asioita joita olen suunnitellut näiden mun äitiyslomien aikana, mutta jostain syystä lähes kaikki suunnitelmat ovat vain suunniteltuja, vähän niinkun puoliksi tehtyjä. Kesälläkin sitä suunnitteli tekevänsä vaikka mitä, mutta todellisuudessa saatiinkin vain katsoa ikkunasta kun vettä tuli taivaan täydeltä ja sitten tyydyttiinkin piirrettyjen katseluun ja muihin sisä-askareisiin. Asia on onneksi vielä kuitenkin korjattavissa näiden viimeisten lomakuukausien aikana. Ainakin me mennään vielä Heinolaan, se on varppi!

Supernova!

"Supernova on tähden räjähdys, joka voi syntyä kahdella eri tavalla. Massiivinen tähti voi luhistua fuusion loputtua oman painovoimansa johdosta neutronitähdeksi tai mustaksi aukoksi tai kaksoistähdissä valkoinen kääpiö voi kasvattaa massaansa yli Chandrasekharin rajan. Supernova on hyvin harvinainen maailmankaikkeuden ilmiö; niitä ei tapahdu yhdessä galaksissa edes joka vuosisata. Vuosittain eri galakseissa havaitaan yhteensä kolmisensataa supernovaa, yleensä kaukaisissa galakseissa." 

Niin, ettäs tiedätte! Minun pieni Supernova. Tiedättekö kuinka meinasin pissata housuihin kun puin lapseni noin tyylikkääksi ja väistämättä mulle tuli mieleen jonkun sortin superihminen. Täällä se viiletti pitkin kämppää nuo kuteet päällä kunnes lopulta hermostui kun ei saanut otetta mistään sukkakätösillä ja aloitti riisumisen ensimmäisenä hampailla, - pakko kait ne sukat on jollain saatava poies? Jossea hieman hassutti poikansa asukokonaisuus, kun tämä törötti ovella tomerasti isäänsä vastassa. Kovin on tunnollinen pieni poika, joka arkipäivä klo 15.30 hän odottaa tunnollisena kun isimies saapuu työn touhusta, tai odottaa ja odottaa mutta kait se jonkun näköinen sisäinen kello supernovallakin on? Onneksi se pikku vintiö simahti äsken kun saunalyhty ja on toivottavasti huomenna yhtä vitsikkäällä tuulella, kun lähdetään Heinolaan morjestaas kavereita, tarviiko edes sanoa keitä? Kivaa!

Nene, Nene, Neneeeee....

Nooa hurahti veneisiin kertalaakista. Äitiä taisi jännittää veneeseen hyppääminen enemmän kun huimapää lastani. Alkukankeudesta selvittyä tyyppi oli ihan myyty. "Nene, Neneeeee" oli kahden tunnin iskulause ja ukin syli myöskin parhautta, Nooa halusi ruoriin valehtelematta 100 kertaa ja sai itsekin vähän ohjailla. Pelkäsin hulluna että ajaudutaan kiville tai, että Nooa innostuu liikaa ja hyppää keulan luukusta järveen, voi minua arkajalkaa. Matka oli juuri sopiva ellei jopa liian pitkä Nooalle, mielenkiinto meinaa lopahteli loppua kohden ja uni painoi silmiä, itsekullakin. Ensi kesänä me sitten huristellaan jo ukin isolla ja tehokkaalla veneellä, mutta silloin Noova ei saa ajaa! Iskä, lupaathan?

Hanna ja lapset!

Aika liikkis.

Vaikka mä välillä kihisen raivosta ja mieli tekisi työntää Jossen naama syvälle perseeseen, mutta on se silti vaan aika söde. Jostain mä taas tänä aamuna raivostuin ja käskin painua sinne minne ei aurinko paista. Yllätyin suuresti kun avasin koneen ja taustakuva oli vaihtunut anteeksi pyyntöön, voiko tossa tilanteessa olla enää vihainen? Josse on muutenkin erittäin "luova" näissä tietokone asioissa, kaveri jättää hyvinkin usein tällaisia mukavia ylläreitä, mm. piirretty kuva meidän perheestä, mun kuva johon leikattu Jossen naama tekstillä "minä myös" jne. Ihana paskiaiseni!

Nyt kaverit apuva!

Tämän minä tahdon! Väriltään sama kuin kuvassa taikka sitten se harmaa! Koko vois hyvinkin olla 86 tai 92, eikös ticketti oo aika reipasta kooltaan? Onhan teillä joillain tämä turhaan kaapissa lojumassa, onhan?  PAKKO SAATAVA!

ps. Siksi toi haalari koska Ossi Juniorillakin on. Ehhhh..

Säästöhippo on kova juttu!

Nooa on kova poika säästämään, toisin kun äitinsä. Nooan synnyttyä päätimme ettei heti avata tiliä vaan odotellaan hetki. Yksi syistä oli se, että Josse oli vielä hetken opiskelija ja juoksevia laskuja oli enemmän kun nykypäivänä, mutta onneksi viisastuin ja lopetin nettitilailut lähes kokonaan(!!). Jokatapauksessa aikaa meni ja vasta muutama kuukausi sitten lampsin osuuspankkiin ja avasin poikaselle oman pikkutilin. Näiden kuukausien aikana sinne on jo kertynyt ihan mukavasti ja jos totta puhutaan niin välillä Nooan tili on enemmän plussalla kun äidin. Toisinaan mä sieltä vähän lainailen, mutta pyrin kuitenkin maksamaan takaisin heti kun vain kykenen.

 Uusin hittijuttumme on tuo ihana pieni lahja op:lta tilin avaamisen johdosta, Noovan oma säästöhippo. Toinen on ihan onnessaan kun isken hälle kourallisen kolikoita käteen ja otan hipon esille, tovihan siinä pudottelussa aina menee mutta ompahan jotain mielekästä tekemistä. Mulle jos annettais kourallinen kolikoita, niin luultavasti elättelisin heti toiveita että sillä jonkun tekstiilin palasen saisi ostettua, mutta onneksi Nooa ei sellaisesta humpuukista mitään ymmärrä vaan säästää tyytyväisenä, tiedä sitten mihin. 

Noova muskarissa.

Lyhyesti ja ytimekkäästi: Uskokaa tai älkää, mutta me saatiin puolessa tunnissa aikaan totaalinen katastrofi. Ensimmäinen muiden mielestä hauska tempaus taisi sattua jo viiden minuutin sisään kun istuttiin ringissä (paitsi Nooa) ja kerrottiin vähän lapsesta ja ym. mistä nyt ikinä halusikaan puhua. Muut lapset istuivat niin nätisti vanhempiensa sylissä, kun taas tämä meidän ihana mussukka rämpytti opettajan pianoa sydämensä kyllyydestä, " heehhheh, sinä kaveri taidatkin olla Nooa", siinä vaiheessa katselin jo kelloa että voi apua sentään! Seuraavan leikin aikana kultaseni ei vieläkään halunnut istua paikallaan, tai ainakaan omalla penkillä ja tämän seurauksena Noova putosi tuolilta ja ikenet vuosivat verta jakaiken kruunasi tietysti se, että lapseni sai samalla säikäytettyä toisen pojan, joka huusikin sitten lohduttomasti seuraavat 20 minuuttia, koko muskarin lopus siis. Voipi hyvinkin olla, että Nooa on muskarin "lempparilapsi". Oi kuinka ihanaa, tuleeko lapsestamme jo tämän ikäisenä häirikkö ja opettajien silmätikku? Eikös se niin ole, että lapsi on terve kun se leikkii?

Huijari minä, huono ihminen minä, petturi minä.

Olette ilmeisesti antaneet mulle tämän kaiken anteeksi, tai ainakaan bloggerin lukijoita ei ole karannut enempää kuin kaksi, eli kiitos siitä että olette odottelleet tunnollisesti tai sitten vaihtoehtoisesti unohtaneet kokonaan blogini ja sen myötä ette ole huomanneet poissaoloani :-D Kyllä on sydäntä lämmittänyt, kun jengi on ihmetellyt tekstiviesteillä, soitoilla, chatissa ja jopa toisten blogissa miksi musta ei ole kuulunut ja olisiko mahdollista saada kutsua blogiini, kuitenkin teidän iloksenne (lue: ihan miten tykkäät) olen kuvioissa mukana ja pyrin pitämään lupaukseni tai edes ilmoittaman jos haluan taas hetkeksi hiljentyä. Mä en siis todellakaan tiedä mikä muhun iski ja mistä tuli totaalinen kirjoitus burn out?

Tällä viikolla mua on kovasti sylettänyt kun on joutunut jättämään treenit takavasemmalle ja joutunut keskittymään niinkin normaaliin asiaan kun hengittämiseen. Voin kertoa, että tupakan poltto on ollut mielessäni erityisen paljon, tai lähinnä sen lopettaminen ja vaaralliset haitat. Maanantai iltana oloni oli aika tukala siitä huolimatta vaikka olin kiskonut vuorokauteen kokonaisen ventoline kiekollisen (normaalisti kestää n. 10 pv). Soitin päivystykseen ja lähdin kiireen vilkkaan hakemaan itselleni helpotusta hengittämiseen. Kauhea ajatella, että minä 22-vuotias likka vedin happea kaasunaamarilla koska mikään muu ei enää auttanut. Onneksi lääkäri rupesi herättelemään mua ja kertoi että Päijät-Hämeen nuorin keuhkoahtauma potilas on vain 27-vuotias, eli nyt mun viimeistään olisi korkea aika miettiä haluanko elää normaalisti vai kulkea mahdollisesti muutaman vuoden päästä happipullot selässä. Miettikää tekin, ei ne kissan kokoisilla kirjamilla tehdyt varoitukset turhaan siinä askin kyljessä ole.

Mutta loppuun vielä nöyrimmät pahoitteluni kurjasta katoamistempusta! Ootte kivoja! :-)

Nooa vuoden vanhempi kuin Nuppu!

Vitsit mikä jätkä, ei voi muuta sanoa! Ei tartte päivällä paljoo huilia kun saa juosta iso-minin perässä. Kaveri on meinaa aika kekseliäs; koska on piirtänyt itselleen tatuoinnin polveen, koska Nupun otsaan, koska juossut päin seinää ja minä siinä pelossa onko hampaat poikki. Hermo on ainakin poikki aina välillä, mutta kyllä toi poikanen jaksaa viihdyttää mua päivästä toiseen!

Nooa osaa sanoa:
-mooooooi
-äiti! -mitä? äiti! -mitä?
-auto ajaa
-ei oo kakka
-EI! (päivässä sen 1000 kertaa)
-eläimien nimet
-Nuppu, mummi, sissi, samu, rita, luukas, mariam, mia, ukki, pappa, aada, sisu, nälkä, puuro, traktori, kakka jnejne..
- hiljaa
- matkia eläimiä, kirahvin ääntely on hauskin ja mä yritän saada kuvattua sen teille vaikka huomenna, takaan hyvät naurut :--D
- ulos, mopo, kauppaan, syömään, lusikka, haarukka jnejne..
-isi=äiti, äiti=Hanna/äiti
-tahtoo!
-AIIIIII, TATTUUUUU!

En edes pysty muistamaan kaikkea mitä se mulle höpöttelee, mutta voi että mä ihmettelen miten suuri sanavarasto tuollaisella kääpiöllä voikaan olla! Nooa on ottanut vähän takapakkia nukkumisen suhteen, tai siis kun mulla kävi pikkumoga ja hajotin pimennysverhon, niin tyyppi on päättänyt herätä 5-7 välillä ja herättää tietty siinä samalla pikkusiskonsakin, sillä hetkellä mä taas muistan miksi mun kannattaisi käydä aikaisin nukkumaan, mutta se siitä "voi voi ja kättä housuun!". 

Haluisitteko nähdä Noovasta enemmänkin videoita?

ps. Eikö olekin söötti vauva? <3 br="br">

Unelmia ja toimistohommia.

Että sellasta. Tällä viikolla tunsin palan kurkussani kun kelalta tuli kirje, jossa kerrottiin että äitiysloma vetelee viimeisiään ja jotain olisi päätettävä. Muutaman yön pähkäilin ja mietin, että mikä olisi viisain vaihtoehto ja monen "kuningasidean" jälkeen päädyin alkuperäiseen suunnitelmaani. Minusta taitaa tulla lähihoitaja! Soittelin mikkelin hoitokoteja läpi ja Annakodista tärppäsi, ainakin näin alustavasti. Mä toivon niin sydämeni pohjasta, että tuonne mestaan pääsisin! Johtaja ei tyrmännyt minua ollenkaan, päinvastoin oli kiinnostunut ja käski laittaa sähköpostiin vapaamuotoisen hakemuksen ja arvatkaa vaan menikö hetkeäkään kun naputtelin tuhatta ja sataa mahdollisimman hyvää ja realistista hakemusta ja mun mielestä toi hakemus on vaan niin mua! Kaappauksessa ei näy läheskään kaikki mitä sinne kirjoitin, jätin kaappaamatta aiemmat koulutukseni, työt ym. mistä en halua teidän tietävän! Pääpointti ja painavin syy mielestäni näkyy kuitenkin tuossa teksin osassa. Olen aika luottavaisin mielin, mikä on hyvinkin tyypillistä mulle ja petyn suuresti jos asiat eivät menekkään niinkun strömsössä, pitäkää kuitenkin isoja peukkuja!

Melkein nyt jo kaduttaa että laitoin pienen palasen hakemuksesta teidän nähtäville, mutta hups nyt painankin julkaise nappulaa!... Perästä kuuluu!

Nuppu 6kk!

Mitä ihmettä, misä minu vauva? Miksi puoli vuotta on mennyt näin rivakkaa? Miksi vauvojen tekeminen ja hoitaminen on niin monimutkaista, ja jos se ei olisi, niin tekisin varppina kolmosen tähän samaan rytinään! Nuppu on edelleen yhtä iloinen ja ihana, mihinkäs hää olisi siitä muuttunut? Sisarukset ovat nykyään ylimpiä ystäviä, eli toisin sanoen Nooa pelleilee ja siski tyrskii vieressä. En vaan millään malttaisi odottaa, että Nuppu lähtee liikkeelle ja seuraa Nooaa kun hai laivaa. Tai entäs sitten muutaman vuoden päästä kun nää minit on tukkanuottasilla ja itse joutuu rääkymään kaali punasena, mutta eipäs mennä asioiden edelle, onneksi siihen on vielä hetki aikaa! Vauvani <3 p="p">

15.8.2012. 6 kk + 2 pv

" Hymyilevä ja hyväntuulinen tyttö. Kasvaa entiseen malliin ja syö monipuolisesti. Rokotukset annetaan"

7790g (7355g)

63.2 cm (62,8cm)

41,8 cm (41,5cm)