Minuutti minuutilta, kellon ja tikun tuijottamista kilpaa ja lopputulos positiivinen, kaksi oikein kirkasta punaista viivaa! Ensimmäiset ajatukset eivät olleet kovin kauniita tai selkeitä, itkua ja kyyneliä oksentamisen ja vatsan vellomisen seassa. Reaktioni ei todellakaan ollut yhtä iloinen kuin Nooan testin tehtyä, olo oli suorastaan epävarma ja ei niinkään kypsä uudelle raskaudelle, puhumattakaan kehostani joka ei aivan varmasti ollut ehtinyt palautua yhdeksän kuukauden koitoksesta ja taas sama rumba olisi edessä. Eihän mun pitänyt tulla raskaaksi kuin vasta aikaisintaan vuoden päästä, en mä ihan tosissaan kärsinyt vauvakuumesta, sehän oli vain vitsiä. Kuinka pystyisin rakastamaan kahta lasta ja Nooakin on vasta niin pieni, mitkähän ovat viikkoni? Koska viimeiset kuukautiset olivat?
Voitte vaan kuvitella niitä surun ja ilon sekaisia tunnelmia jotka koin muutama kuukausi sitten. Ei mitään, siinä sitä sit taas oltiin varailemassa neuvola-aikaa ja tällä kertaa kävin myös varhaisultrassa viikolla 5 jolloin sykettä tai saatika koko alkiota ei kaiusta näkynyt, joten odoteltiin puolitoista viikkoa ja tarkistettiin tilanne. Voi, olipa Pipa silloin ihan mini, vasta 5,8 mm täyttä rakkautta reippailla sykkeillä. Tämän ultran jälkeen mieleni alkoi vasta täysillä kirkastua ja samoin Jossella, mutta kyllä mä silti monena iltana epäröin ja mietin tulevaa isoveljeä kuinka hän ei saa vietettyä kuin yhden omat synttärit, vain yhden Joulun meidän kesken ilman pikkusisarta, eikö meidän Nooasta tullutkaan äidin ja isin lellipentua?
Sen verran voin kyllä paljastaa, että tämä minun lapsenteko-ura päättyy tähän. Heti kun saan kakkoslapseni synnytettyä, taidan pyytää mahdollisessa tikkauksessa olisiko mitään saumaa kursia vähän reilummalla kädellä, mieluiten niin, ettei sinne enää mitään ylimääräistä pääsisi. Tämä on totta, vaikka ei koskaan pitäisi sanoa "ei ikinä". Iloista odotusta minulle, sekä muille odottaville ja lasta toivoville. Tsemppiä me, kerranhan täällä vain eletään!
kiva postaus! olis kiva myös kuulla miten siun/teidän vanhemmat ja ystävät suhtautu kun toinen lapsi tulee jo nyt? =)
VastaaPoistaEn voi olla kommentoimatta, että usein sinun ikäisesi avoliitossa elävät ehtivät saada lapsia myös vähän vanhemmallakin iällä.:) Suurimmalla osalla mies vaihtuu kuitenkin jossain välissä. Toivottavasti sinulle ei käy niin. Kaikkea hyvää ja onnea odotukseen! Ikäero on kyllä tosi pieni, sinä selviät kyllä ja lapsetkin sopeutuvat. Kakkonen ei muusta tiedä ja ykkösen on pakko.:)
VastaaPoistaPiija: Kiva että tykäsit(te)! No vanhemmillanihan ei ole edes oikeutta antaa mielipidettään, koska elämme omaa elämäämme, mutta hyvinhän he tämän ottivat :) Mulla on tosi hyvät välit äitiini sekä isääni. Äitiltä on helppo ja hyvä kysellä kaikkea kahden pienen suhteen, koska hänellä itellään on 3 ja 4 vuotiaat naperot joilla ikäeroa n. 1,2 kk! Ollaan mutsin kanssa oikein kohtalontovereita, tietää ainakin kenen jalanjälkiä seuraan.
VastaaPoistaja ystävät olivat iloisia! :)
Anonyymi: Kommentoit nätisti, hyväksytään! Ei vaan. Olen tätäkin miettinyt, mutta ei auta toivoa kun parasta :) Uskon kumminkin että Jossen kanssa pysymme yhdessä. Niin ja lapsia en tule enempää tekemään :)
VastaaPoista