Käväsin keskussairaalassa yytsimässä kahden päivän ikäistä "leikki-kummipoikaani" ja voi nyyh kuinka pieni se tyyppi oli, 3300g 50 cm täyttä rakkautta. En meinannut leikillään enkä tosissaan uskoa silmiäni kun tämän pienen kaunistuksen äiti kärräili heitä luokseni, mun oli ihan pakko kysyy et onko siellä kärreissä mitään? Eniten mua huvitti sen pienen räkänokan huulet ja jalat, ihan oikeesti ne huulet oli yhtä pienet kun mun peukalonpää ja ne koivet oli kun hot wingsit, ihan hullua! Oikeastaan vielä hullumpaa on se, että oma räkänokkani on ollut joskus kutakuinkin samaa kokoluokkaa ja en pysty mitenkään muistamaan, että olisin pitänyt koskaan noin pientä lasta sylissäni. Harmi kun mulla oli aika nafti takki messissä, enkä saanut kääpiötä kaapattua mun matkaan, olisi ollut niin kiva salamatkustaja. Kotiovelle päästyä mua huvitti, kun jättiläismäinen vaahtokarkkimies käveli mua vastaan, voi onnea, on nuo pienet rakkaita <3
Ja voih, kun ne kasvaa niin nopsaa. Omani täyttää pian kaks viikkoa ja nyt jo tuntuu ettei siitä aivan pienestä vaavista ole kuin muisto vain. :)
VastaaPoistaJaanh: Voi että, tiedän tunteesi. Mä olin jo itku kurkussa sillon, kun Nooan napanuoran tynkä irtos, että joopa joo, nyt se ei oo enää vauva :--D Ootas vaan vuoden päästä kun mietit että mihis tää aika meni?
VastaaPoista