17.11.2011

Saa joulu tulla vaikka Marraskuussa, jos mä haluun!

Meille tuli joulu, no can do. Mun mielestä se on sellanen homma, että jos sitä joulukrääsää kerta aletaan myymään jo loka-marraskuussa niin silloin sitä roinaa on myös ostettava ja esille laitettava, niin ja vaikkei lunta olisikaan saatika koko joulukuuta, mutta eiköhän me niistäkin ehditä nauttia ihan kyllästymiseen saakka. Lumikin on mun mielestä vähän pöhkö asia siinä mielessä, ettei se sula jo heti 1.1, itsehän en henkilökohtaisesti jaksa enää siitä vuoden vaihteen jälkeen kiinnostua, varsinkaan nyt kun en rinteeseenkään pääse. Aikasemmin en ole joulua sen ihmeemmin koristellut, muuten kun laittamalla oveen kälysen rottinkitähden, mutta tänä vuonna ajattelin panostaa ihan vain Nooan (valetta) takia, onhan tuo lapsonen jo sen verran vanha (ja älykäs!!!) että osaa joulusta innostua, varsinkin kodin ulkonäön suhteen. Meinattiin ihan kuusikin hommata ja mähän en ole senkään suhteen kovin vanhanaikainen, nimittäin meille tulee valkoinen kuusi johon ripustetaan pelkästään punaisia palloja ja sillä siisti. Tontutkin olis vielä ripustamatta, tai oikeestaan askartelemattakin, mutta eikös sen voi siirtää joulukuuhun, vai miten se oli? Kuuluuko kaikki jouluhässäkkä vasta joulukuuhun vai saiko ottaa varaslähdön?

9 kommenttia:

  1. Teillä on jo niin jouluista! Verhot ja tyynyt on hei kivat! :--) Tuun hakemaan joulufiilistä teiltä perjantaina, JEEEJEEJEE HUOMENNAAA! <3

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtava toi tonttutyyny, mäki haluan :D

    VastaaPoista
  3. Täällä on myös joulua laitettu kotiin...ja ihan tosi, et jos sitä joulukrääsää jo nyt myydään niin kait sitä saa sitten laittaa esillekin eikä komeron perukoille :D Ja yksi kuukausi on liian vähän aikaa nauttia joulusta :) aloittakaamme siis hyvillä mielin jo nyt :)
    -M-

    VastaaPoista
  4. Taijetaa meki laittaa ainakin jouluvaloi jo vähän esille! :) Nyt mäki kehtaan ku en oo ainoo! :'D

    VastaaPoista
  5. Ihanan jouluisaa teillä! Meilläki on valotähti ollu ikkunassa jo reilun viikon, muita laitan varmaa sillee pikku hiljaa. :) Tänä vuonna ootan joulua kyllä kiihkeemmin ku ikinä ennen, tiiä sit mistä johtuu...ehkä vaikka siitä että syyskuusta asti laulettu kuorossa joululauluja :D

    elina

    VastaaPoista
  6. Valkoinen kuusi on hakusessa täälläkin, joten kerrothan heti mistä sellaisen TUUHEAN löytää. :) Anttilan versio oli sen verran rimpula, että jäi ostamatta.

    VastaaPoista
  7. Oho, onpas jo jouluista :) Meille ei varmaan joulu tuu ikinä, kun en raaski ostaa mitään joulukrääsää, vaikka haluisinkin :p No on meil yks kynttelikkö, ehkä isken sen ikkunaan ja a'vot...

    VastaaPoista
  8. Kyllä on ihana joulutunnelma kodissasi jo! Minäkin odotan jo malttamattomana, että pääsisin laittamaan joulua omaan kotiin, mutta toistaiseksi on muuton jäljiltä vielä niin paljon muuta puuhaa, ettei oikein jouluvalmisteluille jää vielä sijaa.

    VastaaPoista
  9. ihania kuvia :))

    http://thelittlenotebook2.blogspot.com/

    VastaaPoista

ASIAA NÄÄS