Nyt synnytetään!

..Luvassa oksennusta, verta, hikeä sekä kipu/onnenkyyneleitä.

Sunnuntai alkuillasta oloni oli voimaton ja vatsaa kipristeli, sen verran osasin kyllä erottaa ettei kipristely meinannut supistuksia, ei sinne päinkään, vatsassa velloi. Siirryin suihkuun lievittämään epämääräistä kipua, kunnes jossain vaiheessa huusin Jossea, että tuo mulle sankon, ja toihan se, mutta muutaman sekunnin myöhässä, olin kerennyt laatottaa kylppärin uuteen uskoon. Melkein heti oksentamisen startattua aloin tuntemaan supistuksia n. 5 minuutin välein ja fiilis oli se, että kohta muuten lähetään. Päätin kuitenkin kärvistellä kotona, jospa ne supparit olisivat lakanneet, viikkojahan oli "vasta" 38+4, mutta tulin kuitenkin toisiin aatoksiin muutaman tunnin koomailun jälkeen ja päätin soitella synnärille niiden mielipidettä asiaan ja sain aika tyrmäävän vastaanoton luurin toisesta päästä "Ei me tänne oksennustaudissa olevia oteta synnyttämään!", anteeks mitä? Heitin kätilölle takasin, että "sehän nähdään" ja hälytin äitini meille Nooan vahdiksi. Vaikka rohkea olenkin, niin emmä sentään kotia halunnu synnyttää.

Lähdettiin Jossen kanssa yhdentoista maissa päivystyksen kautta synnärille (ainut kulkureitti siihen aikaan), hoitsu joutu työntämään mut sängyllä kakkoskerrokseen oikeaan osoitteeseen, koska mun jalat ei pitäneet yhtään, olin kun vieteriukko yrjösankon kanssa. Mukava nuori kätilö otti meidät vastaan ja mä tervehdin häntä mukavasti oksentamalla pitkin mestoja, mut pistettiin käyrille ja kätilö ilmoitti jo tässä vaiheessa, että yön yli jäädään, oli synnytys käynnissä tai ei, olin oksentanut niin kovasti, että halusivat laittaa mut nesteytykseen. Kohdunsuun tilanne ei tässä vaiheessa ollut kummoinen; kanavaa jäljellä muutama sentti, eikä paikat olleet auki kun hikiset 2 cm. Tosiaan synnytys ei ollut käynnistynyt, vaikka supistuksia oli tähän mennessä tullut jo 4 tuntia jatkuvalla syötöllä.

 Vietettiin Jossen kanssa yö (helvetin pitkä yö) toiminpide huoneessa, jossa mua vähän väliä käytiin kurkkimassa ja lisäilemässä nestettä, sillä oksentelu oli jatkunut jo 6 tuntia. Kahden tunnin päästä (03.00) kätilö tuli antamaan mulle supistuksen estolääkettä + pahoinvointi lääkkeen suoraan kannikkaan, sillä supistukset johtuivat pelkästään rajusta oksentelusta, eivätkä avanneet paikkoja yhtään. Funtsittiin kätilön kanssa, että päästään aamusta kotiin jos purjoilu on loppunut, näillä näkymin synnytys ei ollut käynnistymässäkään kun alakerrassa ei mitään tapahtunut. Sain nukuttua muutaman tunnin kunnes heräsin jäätäviin polttoihin (05.30) ja supistuskäyrät huitelivat pilvissä, tässä vaiheessa kätilö kertoi meille, että ilman Pipaa ei kotiin lähdetä.

Supistukset kovenivat kovenemistaan ja mä olin ihan ihmeissäni kivuista, sillä Nooan synnytyksessä "supistukset" olivat lasten leikkiä tähän verrattuna. 09.00 vaihtui kätilö joka passitti mut heti alkutekijöiksi suihkuun, koska muuta kivunlievitystä ei herunut. Kirosin suihkussa jumppapallon päällä/alla, että kuinka kusista tää touhu on, eikä oo ihmisille tarkoitettu, vain eläimet pystyy synnyttämään ilman lääkkeitä. Kinusin kätilöltä, että eikö oksitosiinia voitaisiin laittaa vauhdittaan sitä touhua, mutta kätilö sanoi jyrkän ei:n ja kertoi tilanteen edenneen hienosti. Suihkun jälkeen siirryttiin synnytyshuoneeseen kärvistelemään tulevaa, eikä mennyt kun hujaus ja kello oli jo 10.30 jolloin olin auennut 6 senttiin ja paikalle saatiin anestesialääkäri antamaan mulle spinaalipuudutus, joka meni kyllä vähän reisille mun kovan lihasjännityksen takia ja neuloja jouduttiin tökkimään 6 kertaa ennen kun onnistui, mutta voi että sitten kun se onnistui, niin se kanssa onnistui, mä en tuntenu navasta alaspäin just yhtään mitään. 
Josse alkoi olla jo melko malttamaton supistuskäyrien vierellä (11.30) ja kertoi mulle, ettei jaksa enää odottaa ja voisko Pipa syntyä jo. Voi helvetti, meikäpoika oksentanut ensin 8 tuntia ja kärsinyt turhista suppareista + että jouduin kärsimään oikeista supistuksista ilman kivunlievitystä ihan liian pitkän aikaa mun makuun ja Josse ei jaksa odottaa, arvatkaa itkinkö ja nauroinko samaan aikaan tuolle Jossen "pyynnölle"? Jos totta puhutaan, niin olin itsekin aika malttamaton ja kyselin koko ajan kätilöltä kuinka kauan spinaalin vaikutus kestää ja enhän vaan joudu kärsimään paineen tunteesta, no jouduinko? N. klo 11.10 mulle annettiin oksitosiinia, koska en auennut 9 sentistä enää mihinkään ja Pipa oli viellä aika korkealla, hetki tuosta niin alkoi muuten jytisemään, mun perse oli ihan tulessa ja tunsin kun pieni tyttäremme puski päätään alemmaksi. Ponnistin ensin kylkiasennossa jalka pystyssä, mutta en saanut itseeni mitään tuntumaa, eikä rööristä tullut mitään muuta kun pissaa ja lapsivettä. Vaihdettiin puoli-istuvaan asentoon, niin johan alkoi tapahtumaan. Muistan kun ponnistin ja ponnistin ja mietin samalla, että kumpa tää olisi yhtä nopeasti hoidettu kun isoveikkakin, on muuten aika härskiä kun tietää suunnilleen mitä seuraavaksi tapahtuu. Jossain vaiheessa kätilö käski lopettaa ponnistamisen, koska Pipalla oli kämmen naaman päällä ja samalla kuului kova pamaus, joka tapauksessa ponnistin vielä muutaman kerran ja klo 12.20 syntyi meidän pieni tyttölapsemme 9 pisteellä ja hieman sinisenä. Ja tähän väliin pakko sanoa, että on muuten paskapuhetta, että kivut loppuvat siihen hetkeen kun lapsi on maailmassa. Hetken päästä synnytettiin iso istukka (650g) ja tarkistettiin mahdolliset ompeleiden paikat, mutta niitä ei onneksi ollut, olin siis selvinnyt taas kun koira veräjästä. Hieno vauva oli syntynyt <3