Tää on "häppiiii".

Pakko julkastava! Pikkubroidi kattonu vissiin vähän ankkaräppiä? Mua ainakin naurattaa niin, että tukehdun.

Puurosta puuroon.

Mä oon ollut aina aika ehdoton ilta sekä aamupuuron kanssa. Joko sitä syödään tai ollaan syömättä, jotenkin suunnilleen näin. Jos miettii Nooan ensimmäistä vuotta, niin mä pystyn ihan helposti laskemaan aamu-ja iltapala poikkeukset yhden käden sormilla, koska mähän olin päättänyt että puuro on ainut ja paras vaihtoehto. Puuro miehen tiellä pitää? Mä voin myös väittää, että ollaan testattu lähes kaikki eri merkit, maut ja koostumukset. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin totaali stoppi, mutta sitten kun Nuppukin alkoi syömään puuroa, niin johan alkoi Nooallekin taas uppoomaan. Nyt on kuitenkin taas tultu siihen kun jompi kumpi äittelee puuron kanssa ja tällä kertaa se on tuo meidän pikkutyttö. Nupun onneksi mä en ole enää niin tiukka ton puuro-asian kanssa, mutta kyllä tässä taas odotellaan koskas alkais maistumaan. Mun mielestä leipä ja jogurtit ei vaan pidä yhtä hyvin nälkää kuin kunnon puuro!

Mitäs te syötte aamu- ja iltapalalla?

Kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen oli siivota ja toinen viettää viettää aikaa tyttären kanssa, valitsin jälkimmäisen. No tietysti mä valitsin! Hyvä etten heilunut jo rätti kädessä kunnes tajusin etten ole viettänyt Nupun kanssa laatuaikaa sitten lähimuistini. Köllittiin lattialla, taputettiin, napsittiin ärsyttäviä salamakuvia, pusuteltiin ja kikateltiin, ihan perus tyttöjenjuttuja siis. Mä en malta odottaa kun Nuppu kasvaa pikkuvanhaksi ja me voidaan yhdessä käydä ostoksilla ja kävellä kaupungilla käsikädessä ilman, että tyyppi yrittäisi livistää silmistäni. Toivon kovasti, että me Nupun kanssa saadaan rakennettua yhtä hyvä ja läheinen äiti-tytärsuhde, kuin mitä mulla ja mun äidillä on. Äiti on mulle yksi parhaista kavereista ja niin kliseeltä kun se kuullostaakin, niin on hän myös suuri roolimalli, niin perusasioissa kuin lastenkasvattamisessakin. Mä niin nään sieluni silmin, kun me Nupun kanssa päästään touhuilemaan, sillä nämä taputukset ym. on vasta alkua!

Pikkuisten pikkujoulut

Pihapiirin pikkujoulut naapurin luona. 

Pipareita, lahjoja, glögiä, torttuja, riemua ja ilosia kiljahduksia. Musta tuntuu, että lasten pikkujoulut on paljon raskaammat kuin aikuisten. Kyllähän piparitaikinan kauliminen ja herkkujen syöminen väsyttää, ainakin minut. Muksut jaksoivat riekkua puoli kymmeneen ja Nooa näköjään jatkaa bileitä vielä kotonakin. Aika sööttiä, kun lapsille oli hommattu omat paketit, jopa niille 2-3 kuisille pötkylöille. Awws, Nuppukin sai naksuja jotka sitten syötti koiralle -_-. Jouluhan on antamisen juhlaa??? On meillä kyllä parhaat naapurit ja oli muuten hauskimmat ja selvimmät pikkujoulut aikoihin!

Äitiyslomalta hoitovapaalle

Tästä se kaikki alkoi.

Äitiysloma nimittäin (kenenkään ei sitten tarvitse takertua siihen, että äitiysloma ei ala siitä kun vauva syntyy, vaan kuukautta ennen laskettua-aikaa). Ihanaa aikaa. Suurinpiirtein kuukausi aikaa huilata ennen lapsen syntymää ja seuraavaksi nautitaankin itse lapsesta täysin rinnoin koko äitiysloma ellei jopa pidempääkin, niinkuin mun tapauksessa 2 vuotta putkeen. Äitiyslomaa äitiysloman perään, aika ihannetilanne minusta, ainakin meille. Paljon tähän on mahtunut ja olen ihan tyytyväinen, että tässä elämässä käännetään uusi sivu, uusi aika. Toisaalta mielessä pyörii ajatus, että eikö enään vauvoja, ihan oikeastiko? Viimeinen äitiyslomani ikinä? Onko seuraavat 50 vuotta töiden paiskimista ja perus arkea? Ei enää vauvan jokeltelua ja kelan kanssa taistelemista? Aamupäivä-ulkoilut naapureiden kanssa, onko nekin nyt sitten pian historiaa? Aamuiset puhelut kavereiden kanssa kuinka lapset nukkuivat ja eivät nukkuneet edellisenä yönä? Fiilikset ovat ristiriitaiset.

Huomenna, 27 pv. Mä olen hoitovapaalla, en enää äitiyslomalla vaan lähempänä työelämää. Ihan mahdottoman mukavaa saada pian uutta perspektiiviä tähänkin arkeen. Mun ei tarvitse olla enää itse vastuussa aamupäivästä, aina klo 16 asti. Mun ei tarvitse enää tapella ruokailujen ja päiväunien kanssa, voi hoitajaparkoja. Mun ei edes tarvitse huolehtia lasten hoitoonviemisestä, se on Juntusen heiniä! Mun ei myöskään tarvitse olla enää näin perseaukinen, vaan alan tienata itse palkkani pitkästä aikaa. Kaiken lisäksi mulla on parin vuoden päästä uusi ammatti ja isot omatoimiset vauvat! Tuntuu hyvältä, tähän on hyvä lopettaa!

..Ei kuulemma tykkää pinneistä?

Kaikki vähänkin mediaa seuranneet ovat varmaan kuulleet ja huomanneet, että tänään starttasi paloturvallisuusviikko paikallisilla palolaitoksilla. Käytiinhän mekin vähän ihmettelemässä, että mitä kaikkea paloturvallisuus pitääkään sisällään. Todellisuudessa hikoiltiin väenpaljoudessa ja juotiin ilmaista kahvia, tulihan noita mukuloitakin istutettua erinäisissä paloautoissa yms. Rastit jäi suorittamatta ja leikkipalokypärä saamatta, mutta eihän lapsi kaipaa sitä mistä ei mitään tiedä? 

Aika järkevä ja hauska tapahtuma, mutta mulle on hieman epäselvää onko näitä järjestetty aikasemminkin? Ainiin ja pitäisiköhän oma paloturvallisuus aloittaa vaikkapa sillä, että laittaisi toimivat patterit palohälyttimeen?

Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, että tämä on viimeinen uhmapainotteinen postaus, mutta mä tarvitsen vinkkejä isolla veellä!

Nooan uhmis on räjähtänyt kohtuu kovalla draivilla ja mulla alkaa olla niksit vähissä. Mulla ei tosissaankaan ole lehmän hermot, mutta en haluaisi olla mikään täysvaltainen natsikaan. Nooa kokeilee kepillä jäätä aina viimeiseen asti ja musta tuntuu, että tyyppi oikein odottaa koska mutsi menettää hermonsa. Jäähy toimii, mutta poikaseni muisti on erittäin huono näiden tottelevaisuus asioiden suhteen. Nooa viettää nykyään enemmän aikaa jäähyllä kuin leikeissä, mutta ei auta. Tämähän on vaan uhma-vaihe, mutta olisi mukava saada vinkkejä kuinka itse toimitte uhmaisen lapsen kanssa. Parhaat niksit palkitaan kymmenellä pisteellä ja papukaijamerkillä!

Kerran muskarissa

... Ja myös viimeinen kerta kyseisessä paikassa.

Nooa ei ole koskaan tämän puolen vuoden aikana ollut mikään mallilapsi muskarissa, mutta nyt ollaan aivan uusissa sfääreissä. Se kaikki 10 minuuttia mitä paikalla oltiin, niin tyyppi istui jäähyllä ja sai pistettyä tuolillakin ranttaliksi, kaatoi nimittäin soitinlaatikon lattialle. Siinähän naama punaisena ja nenäsieraimet sauhuten siivoilet kurittoman lapsen sotkuja ja yrität persesilmällä samalla katsella mitä muut leikkivät ettei ihan kärryiltä putoaisi, olihan nuo sentään pikkujoulujen kenraaliharjoitukset.

Loppuen lopuksi mun hermo ja häpeä oli niin piipussa, että nappasin kiljuvan kakaran kainaloon ja painuin ovesta pihalle. Melkein ihan itketti. Mulla ei koskaan aikasemmin ole ollut niin kurjaa ja epäonnistunutta oloa kuin sillä hetkellä. Kaikki ne täydelliset äidit sielä vaan rivissä mulkoili, että katsokaas nyt kun parikymppinen äiti ei saa lastaan kuriin. Ikävä tuottaa mummille pettymys, mutta hän ei tule näkemään niitä pikkujouluja, ellei sitten halua muiden lapsia mennä sinne katselemaan, me ei nimittäin niihin kemuihin osallistuta. Jep, olen ehkä luovuttaja ja vien Nooalta ilon esiintyä, mutta kyllä musta tuntuu että poikani esitykset on vähäksi aikaa esitetty. Enkä muuten varmasti ilmottaudu kevätlukukaudelle!

Nooan ehkä ensimmäinen oikeasti järkevä joululahja. Mutsi tilas Nooalle halvan kopion tripp trappista ja mä luotan ja uskon siihen, että toi emma:n versio ajaa asiansa 2-vuotiaan käytössä. Kävikin ihan hauskasti eilen illalla etten laskenut Joosia ennemmin nukkumaan kun penkki oli kasassa omalla paikallaan, onhan se Nooalle tärkeä juttu, se penkki niinkun, vai kelle oli? Tyyppi oli aamulla herätessään ihan oikeasti onnessaan uudesta tuolista ja tässä päivän mittaa on tullut todettua, että onhan siinä alle metrin mittaisen helpompi syödä kun normipenkillä. Itseasiassa Nooahan varmaan menee äidistään kohta ohi, niin ehkä mä otan sitten tuon itselleni käyttöön ja istutan Nupunkin perusjakkaralle?

Mun mielestä on ihan älyttömän mukavaa, että mun lapsilla on monta kaveria ja uusia saadaan koko ajan. Nooa on oikein yltiötuttavallinen, ihan niinkuin äitinsäkin. Nuppukin on, mutta vaatii eka hieman lämmittelyä ja totuttelua kunnes tykästyy ihmisiin, vähän sama kun Jossella (epäsosiaalinen moukka). Hassua ajatella, että noinkin pienet tyypit osaavat rakentaa ihmissuhteita niiden kestävyyteen katsomatta. Nooakin juttelee kavereistaan päivät pitkät ja ilahtuu kovasti kun näkee niitä mielitiettyjään, aika liikkis. Mä kyllä hartaasti toivon, että muksuilla pysyisi ainakin osa näistä kamuista ihan aikuisikään asti. Itestääkin on aika jees, että tietyt tyypit ovat kulkeneet rinnalla melkeimpä vaippaikäisestä. Kaverit on parhautta :-)

Kuinka kitkeä kiltistä pojasta uhmatuhma tiehensä? Kumpa tietäisin vastauksen, mutta ainakin hyvään alkuun ollaan päästy jäähypenkillä. Tänään penkki on ollut todellisessa käytössä ja loppuillasta ei tarvinnut sanoa enää kun "meneekö Nooa jääh..." ja tyyppi kipitti pyytämään anteeksi. Minä kun ajattelin, että uhmaikä tulee vasta 3-vuotiaana, mutta ilmeisesti se vasta loppuu silloin, onko näin? Sanokaa mulle, että ei! Nooankin uhma pamahti kuin salama kirkkaalta taivaalta ja mä en ehtinyt valmistautua millään tavalla, joten pakko sanoa että aikamoinen pommi! Mä tuun olemaan vielä pulassa ton kääpiön kanssa, mutta olen kuitenkin optimisti tämän asian suhteen ja ajattelen, että meillä uhma on paha ja murrosiässä saadaan ottaa rennosti! Haha, toivoa sopii!

Vauvantuoksuisia terveisiä!

Aivan ihana 5 kiloinen pötikkä! Jälleen huippureissu takana ja voi että tuo pieni poika valloitti mun sydämen. paljon syleilyä ja pusuja, kun taas isommalle veijarille hevisaurusta levyn muodossa ja pitihän sitä isoveikkaa myös vähän kiusatakin. Tykkääköhän väinö enää musta? -Mä ainakin tykkään tuosta perheestä ja nyt yhtä tyyppiä rikkaammin! Voih, kumpa nähtäisiin taas pian!

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Huomasin tekstejäni selatessa, että aikamoinen ruikuttaja olen ollut ja siihen tulee nyt piste. Mä en halua, että mun blogi muuttuu negasävyiseksi ja tylsäksi. Nyt mulla on kuitenkin ne hyvät ja huonot uutiset :-)

Huonot pois alta :----( :

-Lauantaina pukeudutaan mustaan surupukuun ja saatetaan ukki viimeiselle matkalleen

- Auto hajoo

- Pyykkikone hajoo

- Tietokone hajoo

- Nooa on tuhmis

- Äiti väsynyt, vihainen ja turhautunut. 

- Tukiperhe homma siirtyy väkisin ainakin kevääseen

Mukavuutta :----)

- Selvisi, että olin saanut hyvää palautetta harjoittelusta ja sain sen oppisopimuspaikan ja työt alkaakin jo tammikuussa

- Essin ja Paulin ihanaihana vauva syntyi <3 p="p">

- Lapset nukkuvat hyvin

- Jossen kanssa menee hyvin

- Ainiin, varasin mulle ja Josselle hotellin 8.12 lahteen, pusss!

- Pelastin kuvat hajoavalta compaq:lta! (miten toi kirjoitetaan?)

- Suurinosa joululahjoista on hommattu

- Sovin erään lapsille tärkeän henkilön kanssa vuoden kestäneen riidan

- kaverit on <3 br="br">

"Tää on niin härkästä"

Nooa sitten päätti vähän kopauttaa systeriä. Tytöllä päässä jäätävä monttu, mutta meidän onneksemme ei ihan aivoissa asti vaikkei paljoa muutakaan. Käytiin Päivystyksessä, jossa todettiin pupillien olevan eri kokoiset ja lapsen olevan hieman levoton ja huonovointinen, ei kuitenkaan aivotärähdystä tai muita neurologisia häiriöitä. Hitsit että en ole koskaan säikähtänyt enempää kuin eilen Aluksi vain oksetti palkeenkieli kaikkine hiuksineen kunnes tajusin että homman nimi voi olla vähän huonompi. Tänään kävästiin uusinta kierros sairaalalla Nupun itkuisuuden, uneliaisuuden ja syvemmän montun takia. Onneksi päästiin jälleen kotia, mutta tarkkailu jatkuu vielä ensi yönkin.

Nooa osoittaa jäätävää uhmaa ja kostaa kaikki kiellot ja komennukset Nupulle läpäyttämällä tai tönimällä. Kyllähän tämä oli tiedossa, mutta että näin pahana. Eikä kyllä yhtään helpoita tieto siitä ettei tämä ole edes uhmanhuippu. Jatkuva Nupun kiusaaminen saa mulla karvat pystyyn ja äänen korkealle, vaikkei se mitään autakaan. Miten tuollaisen 2-vuotiaan saa tajuamaan, että lyöminen sattuu ja se on ehdottomasti kielletty? En kuitenkaan viitsisi rueta läimäyttelemään takaisin, vaikka välillä mieli tekisi pikkaisen napauttaa niin tietäisipä miltä se muista tuntuu. Seiniä ja lattiaa saa mun puolesta hakata vaikka maailmanloppuun saakka, mutta jättäisi muut rauhaan. Pelottaa vähän, että mitä tuo poikanen seuraavaksi keksii.. Onneksi Nuppu on kuitenkin kunnossa ja minäkin vähän vähemmän hysteerinen. Ei auta kun olla silmä tarkkana ja läksytettävä urakalla, eiköhän tuo kakara joskus opi.

Kyllä vähemmästäkin hymy hyytyy. Hirrveen mukava on herätä yöllä satatuhattabiljoonaa kertaa kahden rääkymiseen ja vielä kaiken lisäksi eri aikaan n. tunnin välein. Olisivat huutaneet edes samaan aikaan. Ei ihmekään kun isänpäivä meni kiukutellessa, vanhemmalla melkein 38 astetta kuumetta ja toisella nenä kun niagran putous ja huuli turvonnut, tippui nääs sängystä. Ihmettelempä vaan niitä sissejä keillä on tätä samaa sirkusta joka yö viikosta toiseen, itelläni on muuten viittä vaille ettei mene kuppi nurin.

Mä en tiedä mikä flunssa-aalto meillä on meneillään kun jokainen sairastetaan vuoronperään, mites sit kun pikku-ännät menee hoitoon? Voi raasuja, kumpa tervehtyisivät pian niin päästäisiin puuhailemaan uloskin ja näkemään kaiffareita. Kiva muuten ruikuttaa tälleen yöllä kun voisi olla vaikka nukkumassa viimeöisiä univelkoja..

Tiedättekö miten huvittavan näköistä ja kuulloista on kun nää minit riitelee? "NU-NU-NUPPU" "ÄITI APUA APUA, AUTA!" ja Nuppu vikisee vieressä. Yleensä riita syttyy kirjoista tai maissinaksuista ja väliin saa ihan tosissaan mennä ennen kun Nooa irroittaa otteensa Nupun riveleistä. Toisinaan tulee kyllä mietittyä, että mitähän tämä on sitten muutaman vuoden päästä?

Ihana on myös huomata, että näistä on toisilleen ihan mahdottomasti seuraa ja tukea. Välillä meinaa ihan itkettää kun katsoo vierestä pikkuisten touhuja. Nooa on oikeasti ihan älyttömän symppistyyppi, ihan niinkuin isänsäkin. Jos Nupulle tulee harmi niin Nooa on heti ensimmäisenä lohduttamassa, kun taas jos Nooalle tulee hätä niin Nuppu vaan heittää enemmän vettä myllyyn, keneenlie siinä tullut?

Tässä on melkein vuosi eletty kahden lapsen kanssa ja olen kyllä tyytyväinen valintaamme että lapset on tehty pienellä ikäerolla. Kyllä vaan meidän jengistä yksi puuttuisi jos jompaakumpaa ei olisi. Omalla tavalla pelottaa ajatus siitä, että joskus me ei saadakaan päättää kaikesta, vaan tyypit tekee itse omat valintansa. Nauroinkin yksi päivä Essille, että onneksi mä saan päättää vielä vaatteista ilman että Nooa napisee vastaan ettei pidä jostakin, minä en nimittäin pidä cars- enkä mistään muistakaan teemoista, toivonpa vaan että ne ovat jo out parin vuoden päästä eikä tilalle olisi ilmestynyt mitään yhtä idioottimaista.

Onneksi nuo eivät ole vielä lentämässä pesästään ja jätä meitä variksia keskenään tänne, eihän me nimittäin pärjättäis!

Koko ohjelman voitte katsoa täältä!!.

Todella sykähdyttävä, järkyttävä, ja itkettävä 28 minuuttia. Ensimmäinen ajatukseni oli, että "Eikä, tää on niin väärin, ompa tää maailmaksi kutsuttu kurja paikka"? Seuraavaksi mietin, että jos kaikella on tarkoitus ja toinen asia johtaa toiseen, niin mikä tarkoitus on ylipäätään ihmisten sairauksilla ja varsinkaan pienten lasten. Tietääkseni yksikään sairaus ei ole hyvä juttu ja mistä ne ovat ylipäätään alunperin tulleet, miksimiksimiksi? Jäi hieman epäselväksi. Ahdistuneena kipitin parvekkeen kautta nukkumaan ja ulkona ajattelin, että haen Nooan viereemme, mutta ilokseni poikanen makasikin jo valmiina meidän sängyssä. Jotenkin sitä rupesi ajattelemaan, että mitä väliä vaikka Nooa nukkuukin meidän sängyssä, nukkukoot vaikka kolme vuotta jos tarve vaatii. Se on sen arvoista, mä annan mitä tahansa ettei omat lapset sairastu mihinkään vakavampaan, ihan niinkuin se nyt olisi siitä kiinni nukkuuko mukulat vieressä vai ei? Kuitenkin.

Voih, kumpa minä olisi Äiti Teresa ja voisin pelastaa kaikki maailman lapset. Valitettavasti se ei ole mahdollista, mutta auttamaan kyllä pystyn. Olen tässä miettinyt, että puran unicefin sopimuksen ja siirrän apurahat oman kansan lapsille, vaikka sitten esimerkiksi sinne kympille. Ainakin mä aion hankkia verenluovutuskortin ja miksen jopa elintenluovutus semmoisen. Mitä mä niillä enää teen kun mua ei ole? Jollekin muulle elimeni voi olla elintärkeä. Olkoon tämä sitten keino millä autan näitä pikkuisia raasuja!

Mites te lukijat?

Vihdoin,toinen video.

Meillä on oma makuuhuone. Pyhitetty reviiri vain meille kahdelle, jos Nooan yövierailuja ei lasketa. Minä, vannoutunut elokuvien vihaaja suostuin eilen katsomaan kahden tunnin pätkän sängystä käsin, siinähän se ehto olikin. Kylläpä on vaan mukavaa puhua illalla puhelimessa omassa huoneessa ja mennä koluamaan vaatekaappia vaikka keskellä yötä ilman että joku häiriintyisi siitä, Jossea ei lasketa. Nuppu siirtyi Nooan kanssa samaan lokeroon lauantaina ja onneksi siirtyikin, vaikka me Jossen kanssa sitä aluksia vähän epäröitiinkin. On se vaan taas yksi sivu käännetty, viimeksi 1 v ja 9 kk sitten meidän huoneessa ei ole ollut mitään pinnasänkyjä tai leluläjiä. Ilo se on pienikin ilo!

Vauva oppii!

Pikkutyttö on ottanut älyttömän spurtin viimeisen viikon sisällä. Muutamassa yössä suuhun oli ilmestynyt 4 uutta hammasta, kun seuraavaksi tyyppi nytkytteli sängyn reunalla ja nyt kovasti harjoitellaan konttaamista. No se kasvu, siitä mä en tiedäkään ennen kuin meillä on kasvukontrolli, mutta edelleenkään en kanna huolta.

Niin se meidänkin vauva-aika jää pikkuhiljaa taka-alalle kun Nupusta kasvaakin taapero, vaikka toisaalta aika surkua mun mielestä. Tuntuu hassulta kun ei ole uutta vauvaa mitä odottaa, mutta onneksi tuntuu myös siltä että vauvakuume on laantumassa. Ehkä olisi jo korkea aika nauttia näiden kahden kasvuista ilman turhia "haaveita". Kuinka ylpeä äiti voi lapsistaan olla?

Mikä musta tulee isona?

Ilo-Irmeli töissä! Näköjään sitä voi viidessä päivässä tulla hyvinkin ennakkoluuloisesta ja epäilevästä mimmistä älyttömän määrätietoiseksi ja viisaammaksi tulevan ammattinsa suhteen. Vaikka en ole muista osa-alueista tietoinenkaan, niin silti mä uskon että vanhustyö on se mun kutsumustyö. Mä olin koko viikon into pinkeenä ja työpäivän jälkeen odotin jo seuraavaa päivää. Kaksi aamuvuoroa ja kolme iltaa, kyllä niissä vaan oppii kovasti uutta, varsinkin jos ei ole ennen tehnyt mitään tähän työhön viittaavaakaan. Muutama varjopuolikin tuli nähtyä, mutta hyvin niistäkin tilanteista yksin selvisin vaikka vähän jänskättikin, nim. asukkaan "vaimo", kuka pitäisi tappaa.

Työilmapiiristä sen verran, että mun mielestä se jo kertoo paljon että kyseisessä paikassa vaihtuvuus on olematonta ja työntekijät ovat pirteitä ja ystävällisiä. Tottakai niihin ikäviinkin tyyppeihin tulen törmäämään, mutta onneksi olen sellainen etten pahemmin välitä vaan keskityn olennaiseen. Näin olen pärjännyt muissakin akkavaltaisissa työpaikoissa, joten tämän asenteen aion pitää kunhan ei liiallisuuksiin mennä. Palautettakin tuli saatua ja sen verran itsevarma olen niiden jälkeen, että saan varmasti sen oppisopimuspaikan! Alkuviikkoa ja johtajan puhelua odotellessa..

Eilistä päivää. Meillä se onnistui kyllä loistavasti vesisateesta huolimatta. Ulos ei päästy, mutta saunottiin, syötiin ravintolassa, käytiin haudoilla ja höpsöteltiin oikein kunnolla. Mä tuskin olisin koskaan huonolla tuulella jos arkena olisi samanlainen fiilis ja tahti kuin eilen!

Lisäpuhtia muhun taisi tuoda myös mun ja Jossen uusi EHKÄ alkava (lue: pakko alettava) kuvio. Mä oon jo pitkät ajat miettiny Josselle, että miten mä saan autettua mun yksinhuoltaja kaveria ja hänen pikkuista tyttöä, mutta sittenhän mä sen keksin. Me aiotaan käydä tukiperhekoulutus ja ryhtyä tämän kyseisen lapsen tukiperheeksi. Muutama päivä vielä mietitään, mutta ihan vain meidän omien resurssien takia. Mullahan alkaa työt/koulu helmikuussa ja onhan meillä nuo omatkin pienet. Tiedän, että kaikkia ei voi auttaa vaikka kuinka tahtoisikin, mutta tätä lasta kohtaan mulla on varsinainen "suojeluvietti". Kumpa kaikki menisi vaan niinkuin pitäisi!

Kivaa Sunnuntaita! :-)

vastaukset videolla; lapset.

Kiva särinä taas. Mä en tajua, mutta jos tekään ette tajua niin kysäiskää mitä mä tossa juttelen :)



ps. kiva smurffiina!