Tiedättekö miten huvittavan näköistä ja kuulloista on kun nää minit riitelee? "NU-NU-NUPPU" "ÄITI APUA APUA, AUTA!" ja Nuppu vikisee vieressä. Yleensä riita syttyy kirjoista tai maissinaksuista ja väliin saa ihan tosissaan mennä ennen kun Nooa irroittaa otteensa Nupun riveleistä. Toisinaan tulee kyllä mietittyä, että mitähän tämä on sitten muutaman vuoden päästä?
Ihana on myös huomata, että näistä on toisilleen ihan mahdottomasti seuraa ja tukea. Välillä meinaa ihan itkettää kun katsoo vierestä pikkuisten touhuja. Nooa on oikeasti ihan älyttömän symppistyyppi, ihan niinkuin isänsäkin. Jos Nupulle tulee harmi niin Nooa on heti ensimmäisenä lohduttamassa, kun taas jos Nooalle tulee hätä niin Nuppu vaan heittää enemmän vettä myllyyn, keneenlie siinä tullut?
Tässä on melkein vuosi eletty kahden lapsen kanssa ja olen kyllä tyytyväinen valintaamme että lapset on tehty pienellä ikäerolla. Kyllä vaan meidän jengistä yksi puuttuisi jos jompaakumpaa ei olisi. Omalla tavalla pelottaa ajatus siitä, että joskus me ei saadakaan päättää kaikesta, vaan tyypit tekee itse omat valintansa. Nauroinkin yksi päivä Essille, että onneksi mä saan päättää vielä vaatteista ilman että Nooa napisee vastaan ettei pidä jostakin, minä en nimittäin pidä cars- enkä mistään muistakaan teemoista, toivonpa vaan että ne ovat jo out parin vuoden päästä eikä tilalle olisi ilmestynyt mitään yhtä idioottimaista.
Onneksi nuo eivät ole vielä lentämässä pesästään ja jätä meitä variksia keskenään tänne, eihän me nimittäin pärjättäis!
Niin söpö kuva <3 Tossa kyllä näkee sen mikä etu on pienestä ikäerosta!
VastaaPoistaNimenomaan <3
Poista