Ennakkoluulot pois!

Selailin tuossa viimeyön pitkinä tunteina vanhoja blogitekstejäni, enkä edes kauhean vanhoja, mutta eniten kiinnitin huomiota tähän tekstiin ja niihin kysymyksiin jotka mieltäni silloin askarrutti ja nyt ajattelin niihin vastailla! 

Olenko valmis kahden lapsen äidiksi?

Ihan hyvä se on tietty tossa vaiheessa mietiskellä noinkin fiksua kysymystä kun raskausviikkoja oli kertynyt jo 24. Olen valmiimpi kun koskaan ja tämä elämäntilanne on loistava, ikäeroa on juuri sopivasti ja Nooakin on vielä niin pieni ettei osaa olla kauhean mustasukkainen. Tästä on hyvä jatkaa!

Miten pystyn rakastamaan lapsiani yhtä paljon? 

No ihan helposti, niinkuin KRISSE oli tämän postauksen kommenttilaariin kirjoitellut, että jostain sitä rakkautta tulee vaan lisää ja se on ihan totta Omat pikku sydänkäpyseni <3 Ja rakkautta on jäänyt vielä Jossellekin.

Entäs kun Nooa on kumminkin se "ensimmäinen"?

Nooa on ensimmäinen ja jollain tapaa se kuitenkin näkyy. Kaikki on jo ennestään tuttua ja ei osaa samalla tavalla jännittää ja odottaa kun oppimiset on jo kerran koettu ja nähty, mutta tottakai odotan että Pipakin kasvaa ja kehittyy. Viimeviikolla huomasin uuden asian itsestäni kun olin ollut kaupungilla monta tuntia ilman lapsia, en nimittäin osannut ikävöidä kumpaakaan ja vertasin heti sitä siihen kun Nooa oli pieni, esim. päivää ennen ristiäisiä kun olin 6 tuntia Jyväskylässä, niin jo 3 tunnin kohdalla sydäntä rupesi puristamaan ja halusin äkkiä kotiin halimaan Nooa, mutta ei nytten, en ikävöi kumpaakaan jos olen muutaman tunnin jossain.

Miten käy meidän parisuhteen? 

Suhteemme on vahvistunut entisestään ja enää ei olla (lue: minä ole) niin pikkutarkkoja siisteydestä (olin neuroottinen) ja muista kodinaskareista, vaikka tarkkoja ollaankin olenkin. Pikku-kinasteluja on edelleen ja kuuluukin olla, mutta turhat riidat ollaan jätetty kokonaan, ellei lasketa viimesunnuntaita kun Josse ei antanut mun kattoo Jersey Shorea, kun itse katsoi idolsia ja vielä nauhalta, mutta pienillä krokotiilinkyyneleillä siitäkin päästiin ja sain katsoa ohjelmani rauhassa. Rakkaus on siis säilynyt lapsista huolimatta.

Riittävätkö rahat?

Tähän mennessä riittäneet ihan hyvin. Kaksi viikkoa sitten vedettiin matto jalkojen alta ja Josse toi töistä tullessaan lomautuslapun joka alkaa 26.3. eli ensi maanantaina, Josse ei onneksi kuitenkaan ole mikään surkuttelija vaan tarttui heti puhelimen varteen ja järkkäsi itselleen uusia töitä, eivätkä minunkaan tuet ole onneksi mitkään onnettomat. Asioilla on tapana järjestyä!

Saanko koskaan opiskeltua itselleni toista ammattia?

Suunnitelmissa on rueta kesällä etsimään mahdollisia oppisopimuspaikkoja lähihoitajaksi, työtarjonta on kova sillä alalla, ainakin parempi kun ravintolatyöntekijällä ja työnkuvakin on huomattavasti mielenkiintoisempi kun baarimikolla.  Varasuunnitelmana on kuitenkin kaiken varalle se, että etsin sitten vaikka väliaikaisesti oman alan työtä ennen kun kouluhommat osuvat nappiin. 

Kauankohan jaksan olla kotona kahden lapsen kanssa?

Kyllä tämä vielä mukavalta tuntuu, mutta vuodenlopussa varmasti alkaa jo puu suussa maistumaan, elikkä tarkoitus on ensivuoden alusta lähteä etenemään ja lapset menevät luonnollisesti hoitoon.

Olikohan tämä kumminkin liian aikaista?

Ei laisinkaan, näin on hyvä!

Iltaisin on pakko saada nollat tauluun!

Kaksi lasta menee siinä missä yksikin, mutta jos joku väittää, että tämä on liukuhihna hommaa, niin pieleen menee, tämä on jotain ihan muuta, mutta jos positiivisesti ajatellaan, niin tylsää ei ole missään vaiheessa ja aikuisten murheita ei ehdi miettimään ja koko homma käy kaikenlisäksi kokopäivätyöstä, mutta silti mun mielestä palkankorotus olisi paikallaan. On tullut todettua, että maanantait ovat kuraa ja ihmiset erityisen kärttyisiä, mukaan lukien tämän pikkukansan. Perse taitaa olla penkissä ensimmäisen kerran tänään juuri nyt ja aivot lyö tyhjää, jotenkin sitä silti yrittää kerrata päivän tapahtumia ja miettiä, miksi nuo kaksi lasta olivat tänään niin vaativia ja kiukkuisia ja eikun iltaa kohden parani, oliko kellään muuta samaa shaibaa havaittavissa? 

Nooa on ollut aikamoinen jekkuli siitä lähtien kun Tikku syntyi, joka päivä se keksii uusia kujeita ja kieltäminen ei tunnu menevän millään tavalla perille ja sittenhän niitä kolhuja tulee, mutta minkäs teet, tekevälle sattuu. Tänään Nooa aiheutti riehumisellaan itselleen mustan silmän ja tietty valokuvaaja tulee ylihuomenna ottamaan perhekuvat ym. Ai että mä kärsin! Pipakin on saanut oman osuutensa Nooan kikkailuista, koska on junaradan osat otsikossa, samoin kuin astmalääkkeet ja muutkin lelut, voi tyttörukka. Jospa huomenna parempi päivä, vaikka sitäkin hieman epäilen, koska tietokoneemmekin lähtee huoltoon, kenen lie takia muutama näppäin irronnut? Älkää siis odottako postauksia muutamaan päivään vai jopa viikkoon? Haloo, vähän mä kualen, sosiaalinen elämäni kärsii ja rajusti, mutta onneksi minulla on nämä enkelilapset, oikein taivaanlahjat <3 (Anonyymit: sarkasmia, sarkasmia).

Maalit ja matskut

Aamulla pähkäiltiin maaleja ja hyvin päästiin yhteisymmärrykseen, vaikka onhan se selvää että minä sen viimeisen sanan kuitenkin sanon ja Josse myöntäilee, ei vaan oikeasti, yllättävän kivuttomasti valitsemisesta ja päättämisestä suoriuduttiin. Kamalan vaikeaa valita pelkän valkoisenkin sävyä kun niitä on miljoona ja mä kun oon aina luullu, että sitä on vaan tyyliin yksi ja ainoa joka käydään maalikaupasta hakemassa, mutta tiedetäämpähän nyt sitten tämäkin asia. Tärkeää valkoisessa maalissa oli se, ettei väri taita kermaan eikä ole liian kova ja sairaalamainen, uskomatonta kyllä, mutta ihan oikeat sävyt oltiin niissäkin valittu, kyllä mulle vaan kehuja sateli carlsonin maalipojilta.

Viimeyö vietettiin Jossen kanssa IKEA:n sivuilla ja ostoslista on tosiaan jo aikamoinen. Olin suuresti yllättynyt siitä, että Jossekin osallistui kalusteiden valitsemisessa ja kertoi omat mielipiteensä, enkä mä ole koskaan tiennyt, että meillä on sisutuksen suhteen hyvin samanlainen maku, olen aina oikeastaan luullut ettei Jossea erityisemmin kiinnosta, kunhan on lämmin katto pään päällä ( ainakin kun muistelee tyypin poikamiesboksia, huh), mutta parempi näin. Kollaaseissa kuitenkin vain murto-osa tulevista kalusteista ja sisustushärpäkkeistä, loput sitten näette vasta kunhan ne on eka kotiin noudettu ja paikkansa löytäneet. Vielä kerran toistan itseäni, mutta mä en malttais enää odottaa!

Tervetuloa kurkkaamaan uutta kotiamme!

Tässä huonolaatuinen kuva meidän eteisestä. Vielä toissapäivänä raitamaalattu seinä sai mulla niskavillat pystyyn, mutta tänään kun kävin asunnolla, huomasin tykkäävänikin siitä, etenkin kun olen miettinyt jo mattoja ym. ja tuo seinää mätsää ihan perfect!

Edellisen kuvan ns. pikkueteisestä aukeaa tällainen isompi tila josta pääsee asunnon kaikkiin huoneisiin, vasemmalle puolelle jää naulakot ym. Mä voin niin nähdä meidän vaalean nukkamaton edessäni tätä kuvaa katsellessa!

Juurikin sopiva olohuone, ei yhtään liian iso tai pieni. Seinille on tehtävä jotain, vaikka sitä ei tämän kuvan perusteella huomaakkaan ja voitteko kuvitella, vuokranantajamme antoi meille vapaat kädet ja päädyimme siihen, että tohon kuvassa näkyvälle seinälle laitetaan aika tummanharmaa tehosteseinä! Parveke tuolla vähän kurkisteleekin ja mikä parasta, se on lasitettu.

Äidin keittiö on kodin sydän, vai miten se nyt meni? Jokatapauksessa tässä hieman epäselvä kuva keittiöstämme, jossa on haaveilemani pähkinäpinnat, jos ei kerta lattiassa, niin edes sitten pinnoilla, kiitos! Jääkaappi ja liesi+ tuuletin menee vaihtoon. Pienenä plussana keittiössä on tuliterä astari, ounou, mihin me vanha kone jemmataan? Tarkkasilmäiset huomaavatkin tuon ns. baaripöydän, oivoi, sekin on ihana!

Tinttaselle oma huone, tämä huone on kylläkin pienempi kun se toinen, mutta ajateltiin, että tuo menee Nooalle ainakin aluksi, katsotaan huonevaihtoa sitten kun on ajankohtasta, lähinnä koskien Pipan vanhenemista ja tilan puutetta. Seinät on mitä on, mutta maalilla nekin saadaan onneksi muutettua. Ikean ostoslista vaan kasvaa tämän huoneen takia, sen voin kertoa, että väriä ei ainakaan puutu!

Kuulemma ihan järkyt maalit, oh really? Tämä on siis meidän tuleva makuuhuone ja kuten uskoa saattaa, täälläkin tulee pensselit heilumaan ja ihan reippailla liikkeillä. Seinällä olevat puupaneelit ovat kyllä mieleiset, väri niissä on läpikuultava valkoinen, aivan ihana! Lääniä huoneessa on ja sitä muuten tarvitaan, toi pikkumimmi vie yllättävän paljon tilaa kaikkine tavaroineen.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä kylpyhuone. KATSOKAA NYT SITÄ, voiko ihanampaa ollakkaan? Laatat ovat lempparit, valkoinen leveä kiiltävä laatta höystettynä mustilla, harmailla ja läpinäkyvillä marmorikivillä, lattiakin on harmaata laattaa. Luultavasti mä vietän suurimman osan ajastani pytyllä istuen, ainakin aluksi.

Mä en todellakaan tiedä miten maltan odottaa reilun kuukauden ja miten te ja kaverini kestävät tätä loputonta höyryämistä, minäkö muka innostuva ihminen? Jos olen illalla oikein reipas, niin teen vielä toisen postauksen, jossa näette maalivalintoja ja Ikean ideoita, jeij!

Feikki, mutta silti niin aito!

Huomaatteko muodonmuutoksen? En tiedä mitä mieltä muut ovat, mutta itselläni on erittäin hyvä olo. Olen tosissani sitä mieltä, että Hanna ei oo Hanna ilman mustia hiuksia, feikkirusketusta ja muita ehostuksia. Omiin kauneusihanteisiini kuuluu itsevarmat ja vahvat naiset ja tällä hetkellä olen taas itse itsevarmuus kaikessa luonnottomuudessani. Toiset tykkäävät luonnollisuudesta ja toiset "vähän" vähemmän luonnollisista ulkonäköön liittyvistä seikoista, mutta pääasiahan on, että on itsellään hyvä olla, siitähän se kaikki muukin lähtee! Heeeei ja on tähän onneen ja iloon muitakin syitä, niistä kerron kuitenkin toisessa postauksessa, mutta pikkuvinkkinä voin heittää 73neliötä, laminaattia, pähkinää ja paaaljon paljon malttamattomuutta!

Vaikka mieli olisi musta, on silti aurinko kiva piriste!

Voi vitsit, kyllä se kevät sieltä vaan nostaa päätään ja hyvä näin, on tätä odotettukin! Nappasin penskat kainaloon ja suunnattiin tovereiden kanssa pihoille riekkumaan. Voi sitä onnea kun Nooa ja Mariam pitkästä aikaa kohtasivat, Pipan syntymän jälkeen näin ei ole nimittäin tapahtunut ja voi sitä onnea myös kun sai hengailla Mian kanssa ja jutella mukavia auringon paisteessa. Mä ehkä henkilökohtaisesti nautin enemmän Nooan ikäisistä lapsista kun pikku vaukkeleista, tollaisesta taaperosta on enemmän seuraa ja pihalla pystyy jo duunailee kaikenlaista ja aina vaan parempi kun Nooalle on seuraa, kun pelkästään minä tai Josse. Ensitalvi voi olla vielä mielekkäämpi kun on kaksi murusta touhuilemassa, mutta nautitaan nyt eka tästä hetkestä ja etenkin Pipan vauva-ajoista, sillä niistä emme pääse enää koskaan nauttimaan.. ainakaan omien lasten suhteen!

Mikkelin kaamein kämppä, sen löydät meiltä.

Aloitetaanko kittijäljistä? Niitä nimittäin löytyy, eikä jää yhteen huoneeseen, vaan niitä on kaikkialla! Joitain kittihuomioita olen saanut piilotettua tauluilla ja hyllyillä, mutta ei niitä taulujakaan viittis joka paikkaan laittaa, esim. oven taakse (?). Onkohan nämä seinät pahvia kun on noin helposti reikä tullut entisen asukkaan ansiosta?

Ompas hienosti kitattu, ai että. Olisi erittäin suotavaa, jos kerta paikkailtavaa on, niin homma tehtäisiin kunnolla loppuun. Työnjälki ennen kaikkea??

 No joo, asunto on peruskorjattu vuonna 2001, mutta silti, mitä hittoa? Onko tämä kämppä joku entinen koirakenneli? Tässä luukussa listat ovat kaikkialla tuon näköiset. Lattiat ovat sentään ihan siistit, vaikka voisi tuon harmaan muovimaton tilalla olla laminaatti, esimerkiksi pähkinän värinen sellainen :-) 

On ilo tehdä ruokaa keittiössä, jossa on noin kauniit boordit, nuo ovat kauneinta tässä kämpässä ja oikein mukava yksityiskohta, NOT! Mitäköhän noitten laittajalla on oikein päässä liikkunut?

No aina vaan paranee, tarviiko tästä edes sanoa mitään? Vessasta tuo kamaluus kuitenkin löytyy..

Mä oon niin kyllästynyt tähän asuntoon jossa ei ole edes kunnollista olohuonetta, nimenomaan on vaan huone jonka pitäisi toimia olkkarina, tai  näin ainakin olettaisin kun sieltä parvekkeelle pääsee. Asunnossa on ihan fiksu pohja, mutta mitään muuta fiksua tässä ei sitten olekkaan, hyvä että kaikki neljä olkkariin mahdutaan samaan aikaan, mites sitten kun Pipakin oppii liikkumaan? - Silloin me ei todellakaan asuta enää tässä. Totuushan on, että oltaisiin voitu muuttaa jo tammikuussa heti ensimmäiseen asuntoon jota kävimme katsomassa, mutta miksi jos tuntuu ettei siellä viihdy ja pitäisi heti rueta katselemaan mieleistä, ei kiitos, ei muuttaminen kumminkaan niin mukavaa ole, että sitä tekisi monta kertaa vapaaehtoisesti ja varsinkaan tällä kokoonpanolla. Josselle muutama asunto olisi kelvannut, mutta minkäs teet kun "vähän" nirso olen? Seuraava asunto (jos joskus sellainen löydetään) tulee olemaan mieluiten rivitalo tai edes alimmassa kerroksessa tai korkeintaan toisessa ja hissi pitää löytyä, vuokranantajan (tässä tapauksessa ehkä kaupunki, avara tms.) pitää maksaa meille maalipaketti, loput kyllä hoidamme itse. Lattiakin voisi olla se pähkinälaminaatti, ei oo ihan pakko, kyllä normaalikin käy ja mikä on ehdoton niin edullinen vuokra, kiitos! Mitä luulette saadaanko me ikinä asuntoa? Juu ja yksi toive vielä, ei sit mihinkään mogadishu avenuelle!

Tervetuloa vanha ystäväni, melanooma!

Kerrassaan hulppeeta kun raskaus on ihan aikuisten oikeasti historiaa ja pääsee taas nauttimaan näistä omista lemppariharrastuksista, solkku on siis korkattu ja terveellisempi harrastus elikkä saleilu starttaa huhtikuun ensimmäinen päivä, I-H-A-N-A-A!! Fressillähän olisin toki voinut käydä koko raskausajan, mutta koin sen turhaksi ja epämiellyttäväksi ja siksi se jäi, mutta nyt on mukava aloittaa treenit, kun tulostakin on jopa sitten havaittavissa (lue: toivottavasti havaittavissa). Huippua on myös se, että raskauskilot seläytettiin alle kahdessa viikossa ja nyt mittari näyttää -3 kg raskauskilojen lisäksi, ainakin viimeviikolla näytti, miksei nyt jopa enemmän? Kyllä mä vaan sanon, että paras motivaatio on se kun huomaat jo kilojen tippuneen, nyt alkaa vaan se kiinteytys!

Tukkajumala muuttui pojan näköiseksi pojaksi.

Meidän naapurinlikka on tähän mennessä leikellyt Nooan ruuhkista, mut viimekertaisen leikkauksen tulos oli jotain niin hirveetä, että mun oli pakko tarttua puhelimeen ja varata pojalle ihan oikea parturi-aika. Suosin kampaamoja, joissa on nuorekasta jengiä töissä, on meinaa pienempi riski joutua huomaamaan lähtiessä, että oman ihan ok-tugee onkin muuttunut mummotukaksi, siksi menimme Nooankin kanssa mun vakkari kampaamoon ja kyllä kannatti. Nooa pääsi istumaan ferrariin joka oli ainakin puolen metrin korkuudessa lattiasta, siinä oli ohjaimisto, ratti, töötti ja kaikki herkut, voitte vaan kuvitella oliko viikari pikkaisen innoissaan kampaamon jakkarasta! Tukkatäti multa vähän varovasti kyseli, että uskaltaako koneella vetää vai pelkääkö poika, mutta olin kyllä sitä mieltä että ei varmana pelkää, johan sitä pehkoa oli leikelty ainakin sen viisi kertaa ennen tuota. Voitteko kuvitella, Nooa meinas nukahtaa kun hiuksia ajeltiin? Tyyppi oli niin rauhallisesti sen 15 minuuttia, elikkä sen koko ajan kun hiuksia ajeltiin. Harmi, että puhelin oli takin taskussa enkä saanut ikuistettua tätä ihmettä, pitää sitten seuraavalla kerran kun karvariin taas mennään! Pikkasen harmitti, että se mimmi ei ihan kuitenkaan selityksistäni huolimatta ymmärtänyt mimmoisen tukan olisin Nooalle halunnut, mutta onneksi hius on kasvava luonnonvara ja kesään mennessä me saadaan se tukka minkä oikeasti olisin halunnut!

Kun päästiin kotiin, niin Josse vähän jo ihmetteli, että onkos tuo edes meidän poika, on niin erinnäköinen. Nooa sai hullut iltavimmat, kävi vähän väliä vilkuilemassa itseään peilistä ja naureskeli, eli voisiko tästä päätellä, että tugee kelpaa meille kaikille?

Yksi juttu kuitenkin mietityttää.....

Puuro miehen tiellä pitää!

Pipan syntyminen ja kotiutuminen on kasvattanut isoveljeä ainakin metrin henkisesti ja tuntuu, että vähän fyysisestikin, vai johtuisiko tuo jälkimmäinen kasvu siitä että talossa asustaa nykyään myös n.50 cm minityyppi? Jokatapauksessa Nooa söi tänä aamuna itse puuronsa, lautaselle ei jäänyt kun onneton läntti, hienoa vai mitä? Mukiinkin saatiin ihan oikea ote, mutta siinä mä kyllä jeesasin, ihan vaan säästääkseni itseni mattopyykiltä. Nooa oli niin polleaa poikaa kun kehuin hänet maasta taivaaseen, hurrasin ja annoin aplodeja! Sotkuakaan tästä hommasta ei ihmeemmin siunaantunut, räkäkaukalo pelasti mut siivousurakalta, tuo kaukalo on muuten ehkä yksi maailman fiksuimpia keksintöjä ja Nooa on ollut viellä niin tollo/fiksu(?) eikä ole edes yrittänyt repiä sitä koskaan pois, aika kätsyä! Takapuoli tuossa puurohommassa puutui, sillä eihän tuo mukava aamiaishetki kestänytkään kun melkein tunnin, jostain on aloitettava!

Mimmit keskenään.

Pistettiin pojat aamulla matkoilleen ja jäätiin miettimään vietetäänkö Pipan kanssa touhupäivä vai sen vastakohta. Ja laiskotteluunhan me sit päädyttiin...

Mietittiin kevään ja kesän tulevia reissuja ja toivottiin että päästäisiin edes sinne kevääseen asti, niin olisi paljon mukavampaa! Harmiteltiin myös, että pojat olivat vieneet ykkösvaunut mukaansa ja tuplilla emme haluneet mihinkään lähteä, meitä harmitti.

Tutustuttiin toisiimme hieman enemmän. Vietimme lähes koko päivän niin, että Tikku oli sylissäni <3

Katseltiin ja kuunneltiin Nooan perintömobilea, on siinä kyllä pikkasen liian särähtävä volume, joten ei kyllä kuunneltu kauaa.

Parasta päivässä oli kuitenkin nukkuminen ja ylenpalttinen lörskääminen. Puhelin kiinni ja unta palloon... monta monta tuntia!

Valitettavasti kärsimme myös pikkuvauvojen vaivoista a.k.a vatsanpuruista. Pikku-likka on varsin huono röyhtäilemään ja jouduimme hakea edes pikkuröyhtäystä 15-30 min :/ Siitähän se riemu vasta alkoikin...

Iltaan tuli huikea käänne ja Pipa päätti, että tämä ilta olkoon tankkausilta. Mimmillä oli nälkä puolen tunnin ja tunnin sarakkeella, kuinka puuduttavaa? Tuossa kuvassa siis tekohymy... Viiitsi viitsi, oikea hymy se on, oli meillä oikeasti kiva päivä :-) Toivottavasti pojat vapauttavat meille useimminkin gööörlipäivän :-)