Meillä on kyllä ihan maailman parhaat naapurit ja nyt hävettää kun en itse hankkinut heille mitään ja jos ihan rehellisiä ollaan niin ei käynyt edes mielessä tai saatika oisin tiennyt, että hyville naapureille kuuluisi edes antaa lahjuksia, huono minä.

Lumiukkosoppa on kyllä ihan kokeilemisen arvoinen sörsseli kaikessa imelloksuudessaan ja lapset tykkää, se on takuuvarma! Mä olen ehkä maailman surkein leipuri ja kaikki mun leipomukset menee joka kerta ihan penkin alle, yleensä taikina on vain syömiskelpoista ja siitäkin tulee vatsanpuruja. Yläkerran naapuri oli selkeesti jeesannut mua noiden minttukrokanttimuffinsien kanssa ja tehnyt mulle valmiin seoksen kuivista aineista, mun tarttes vaan lisätä munat ja voi. Jotenkin kummasti silti joku kosahti kun muffinsit eivät oikein kohonneet, mutta makuhan se oli tärkeintä! Kiitoksia vaan rakkaat naapurit, multa saatte sitten lämmintä kättä jos kelpaa?

Mitähän tapahtuu kun mä alan askartelemaan joulusuklaita tai jotain sellasia? Antakaa mulle pliis jotain helppoja ohjeita! :-)

Mukavaa vastapainoa ainaiselle reissaamiselle ja touhotukselle. Rauhallinen viikonloppu pääsääntöisesti kotisohvalla, koko porukka!

 Musta tuntuu, että mulla ja Jossella on menossa joku mega vanhemmuusvaihe? Lellitään noita käiväröitä varsin enemmän kuin koskaan ja herkkujakin on tullut vanhemmalle annettua enemmän mitä laki sallisi. Tehdään selkeesti itsellemme hallaa, nimittäin mulla alkaa työt parin viikon päästä ja lapsilla alkaa todellinen arki ja armeijakoulutus kunhan päiväkotiin pääsevät. Ei tule olemaan helppoa ekoina viikkoina ja siitä lyön vaikka pääni pantiksi, jos ei muuta niin sit sairastellaan? Eikös se vähän niin tuppaa olemaan kun hoidon aloittaa? 

Niin ne Hannankin vapaa viikonloput vähenee ja kohta olisi kaivettava työvermeet holleille. Mua jännittää ihan kauheesti, vaikkakin hyvällä tavalla! Nautitaan nyt vielä "lörskäämisestä" ja ylenpalttisesta herkuttelusta.

Ps. Kyseenalaistatteko Nooan sipsikupin? Älkää huoliko, ei se kaikkia syönyt.

Koskemattomat

Ranskalainen, mutta hyvä.

Tätä elokuvaa mun on vaan pakko hehkuttaa ja suositella katsomaan ellette ole jo sitä tehneet. Tykästyin televisiossa pyörivään traileriin, vaikkenkaan siihen, että kyseessä oli tosiaan ranskalainen elokuva, Nehän ovat yleensä aika tylsiä ja liian taiteellisia mun makuun. Hienoa, loistava poikkeus! Tsekatkaa traileri ja lähtekää elokuvateatteriin tai ainakin vuokratkaa sitten kun siihen on mahdollisuus!! 

Ja lopputalveks sitten kiitos tällaisia pakkasia mitä tällä kuluneella viikolla on ollut! Ei yhtään enempää ja parempi vaan jos kesä tulisikin jo vaihtelun vuoksi maaliskuussa?

Mä oon oikeesti sitä mieltä, että toi mun edellinen postaus oli kannattava ja sen jälkeen mä tosissaan oon noudattanu niitä ei koneelle- sääntöjä ym. Kappas sitten tänään huomasinkin viettäväni aikaa lasten kanssa paljon enemmän ja hyvä näin, kaikki voittaa!

Ulkona todellakin on sen arvoinen keli, että siellä viihtyy tunnin jos toisenkin. Bonuksena tietenkin hyvät kaverit ja pahvimukikaffee. Nupusta on kuoriutunut kyllä varsinainen hienohelma, nimittäin mimmi ei viihtyis yhtään tuolla lumessa ja vielä vähemmän pulkassa, syli on fine. Nooa taas viihtyisi niin hyvin ettei sisälle malttaisi lähteä ja voi että niitä pettymyksen kyyneleitä ja sitä raastavaa huutoa joka kestää ainakin sen 15 minuuttia vielä sisällä, josta tulikin mieleeni että musta tuntuu, että joku meidän naapuri on totaallisen kyllästynyt meidän lapsiin ja käynyt puhkomassa kummistakin vaunuista renkaat, ihan oikeesti voiko olla mahdollista?

Ja mitä meidän talvivarusteisiin tulee, niin mä oon kyllä erittäin tyytyväinen noihin molon haalareihin ja tuskin aion merkkiä hevillä vaihtaa. Meinasin jos lopputalvesta väsäisin ihan erilliset postaukset niistä? ... Tai jos vaikka hoitaisin ne parit postausrästit alta ensiksi? Joka tapauksessa, ihanaa viikonloppua!

Huomenna..

Huomenna en aio miettiä turhia enkä istua tietokoneella ennen iltaa. 

.. En myöskään aio korottaa ääntäni Nooalle ja siitä lupaan pitää kiinni.

..Meinataan mennä heti aamusta ulos ja olla siellä ainakin kaksi tuntia.

...Aiotaan käydä Nupun kanssa tarkistuttamassa meidän kummankin korvat, sillä me kiukutellaan ihan mahdottomasti ja mä oon aivan varma, että pienelläkin on korva kipeä.

.. Tekisi mieli myös askarrella jotain - joulukortit taitaa olla liian myöhäistä.

..Pitäisi varmaan kaivaa matikankirjat ensiviikon valintakoetta varten?

..Pusuttelen perhettäni ainakin 100 kertaa..

..Pyrin tekemään sen viimeisen videopostauksen(!!)

..Teen joulusiivouksen ja pesen maton joka ehti olla lattialla vain viikon.

..Hymyilen ja puhun kauniisti.

..Huomenna olen varmasti energisempi ja iloisempi kuin aikasemmin tällä viikolla!

Siis meidän oma autohan levisi viime viikolla kun jokisen eväät ja saatiin sitten lainaksi äitin polonen. Ja arvatkaa mitä? - Sekin hajosi. Siis ja kummassakin autossa oli sellaisia vikoja, mitkä eivät ole kenenkään syitä, mutte jotenkin kummasti ne aina mun ajossa menee? Outoa.

 Lauantaina suututti ja marssin alkoon ostamaan kuohuvaa, niin eipähän tarvinnut miettiä miten iltani viettäisin. Kassit mukaan ja kaverimajoitukseen! Vietettiin oikein mukava ilta, mutta mikä ihme tää juttu on, että vieläkin väsyttää? Eipähän nykyään huvita lähteä kovinkaan usein mihinkään kun alkuviikko menee jäätäessä. Olenhan myös ennakoinut ja päättänyt etten lähde uutena vuotena mihinkään, niin voi sitten viettää kivan viimeisen kotipäivän lasten kanssa, eikä sitten väsytä töissä jo ensimmäisenä päivänä.

Kävin myös tukkalääkärissä! Alimmassa kuvassa huomaa tuloksen ja mun mielestä se on aika nasta. Kyllä mulla viimeistään sit kesällä on taas ne tuhkanvaaleet hiukset! Harmittaa oikein katsella noita pari vuotta vanhoja kuvia kun mulla oli niiiiin ihanat pitkät vaaleat hiukset, mutta niinhän se menee että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, mutta mun kohdalla ehkä toisinpäin?

Joo ei mulla muuta. Palataan vaikka sitten kun tämä kuontaloni on normaalisoitunut ja tekstin tuottoni vähän luovempaa ja järkevämpää. Hyvää alkuviikkoa!

Hitot tuntemattomasta sotilaasta ja linnan juhlista silloin kun tarjolla on hyvää ruokaa ja mahtavaa seuraa!

Tämä itsenäisyyspäivä tuntui mun mielestä jotenkin paljon erityisemmältä kun ympärillä oli tärkeä ystävät ja lämmin tunnelma, unohtamatta suussa sulavia antimia. Onni on hyvät ystävät.... Niin ja tämä itsenäinen Suomi!

Nyt kun pääsin tohon jokapäiväiseen postaustahtiin, niin eiköhän kone rupea bimboilemaan ja siks mua ei vaan yksinkertaisesti ole huvittanut kirjoittaa. Mutta tehdääs taas "viikkokatsaus" niin pysyn itekkin juonessa mukana :-)

:-----)
- Vihdoin tännekin tuli talvi
- Sain laittaa joulukoristeet esille (postaus tulossa)
- Nooalle iski tänään hoivausvietti (ihana)
- Alle kuukausi töiden alkamiseen
- Lapsille varmistui hoitopaikka
- Nooa pääsee kitarisaleikkaukseen
- Mulla on lauantaina VP

:-----(
- Alle kuukausi töiden alkamiseen
- Nooa joutuu kitarisaleikkaukseen
- Lahden reissu jouduttiin perumaan
- Tietokone tosissaan vetelee viimesiään
- Nooalla tajuttoman paha korvatulehdus
- Mullakin on korvatulehdus
- Paniikkioireet

Pikku paniikki.

Moottoritie. Hanna ja lapset (3). Pimeää. Pitkä päivä. Valmiiksi järkyttävä ajopelko.

Ohitin Heinolan tähtihovin kohdalla pitkää yhdistelmärekkaa ja pelkäsin ihan kamalasti, mietin että miksi lähdin ohittamaan. Päästyäni rekan eteen mun kädet ja ja jalat alkoi puutua, samoin mun pää. Silmissä alkoi heittämään ja olo oli epätodellinen. Mä pelkäsin, että me kuollaan. Ajoin kuitenkin hyvin rauhallisesti lusinsuoran ohi ja aloin katselemaan oikean puolimmaisia tiekylttejä, jotta osaisin kertoa hälytyskeskukselle missä suunnilleen vaikutetaan. 11 km ennen kuorttia mun oli pakko pysäyttää auto ja soittaa itselleni apua. Ok, hätäkeskuskesta vastasi reilun tuntuinen tyyppi ja pisti ambulanssin tulemaan. Ihan kun tilanne ei olisi ollut muutenkin valmiiksi kaoottinen, niin Nuppu päätti järjestää äidilleen raikuvan huutokonserti ja jatkoi kiljumistaan 25 minuuttia- Eikä asiaa parantanut se, että Nooa oli heittänyt sukatkin jalastaan ja aura-auto pölläytti kaikki lumet meidän auton päälle. Akkukin oli lähellä loppumista, mutta sain kuitenkin soitettua Josselle ja kerrottua tapahtuneesta. 

Vilkkuvat valot! Jes, mua ei enää pelota kun tiedän, että mun lähellä on ammattitaitoista porukkaa. 

Oireet olivat hyvin epämääräiset, mutta rattiin eivät kuitenkaan laskeneet. Ampparimies hyppäsi meidän auton puikkoihin ja ajoi auton kuorttiin josta Josse ja Rita meitä sitten tuli noutamaan. Varsinainen selviytymistarina 3 väsyneen lapsen kanssa keksin pojille tekemistä ja annoin toto-laput käteen ja käskin pelaamaan raveja. Mä olin itekkin ihan väsynyt ja ihmeissäni, että mitähän ihmettä mulle tapahtui. 

Matkalla kotiin Rita alkoi puhumaan mulle, että jos mulla olisi ollut paniikkikohtaus ja oireet täsmäsi kyllä 100 %:sti. Kova jännitys huono ajokelin takia ja siihen lisäksi kaikki muut mahdolliset asiat ja tadaa, soppa oli valmis. Eikä siinä vielä kaikki, nimittäin eilen kun lähdin Nupun kanssa autolla kauppaan ja aloin miettimään sitä lauantaista kohtausta, niin oireet alkoivat tulla uudestaan. Hyvään malliin alkoi pää ja kädet taas puutua. Mua pelottaa. Onko tää sellanen normaali asia mistä puhutaan vai kuuluuko tästä olla hiiren hiljaa ja miettiä itsekseen, että mitähän seuraavaksi? - Ehkä mä en jää kuitenkaan odottelemaan, vaan varaan tänään itselleni lääkäriin ajan. Huh, sellanen reissu.

Tää on "häppiiii".

Pakko julkastava! Pikkubroidi kattonu vissiin vähän ankkaräppiä? Mua ainakin naurattaa niin, että tukehdun.

Puurosta puuroon.

Mä oon ollut aina aika ehdoton ilta sekä aamupuuron kanssa. Joko sitä syödään tai ollaan syömättä, jotenkin suunnilleen näin. Jos miettii Nooan ensimmäistä vuotta, niin mä pystyn ihan helposti laskemaan aamu-ja iltapala poikkeukset yhden käden sormilla, koska mähän olin päättänyt että puuro on ainut ja paras vaihtoehto. Puuro miehen tiellä pitää? Mä voin myös väittää, että ollaan testattu lähes kaikki eri merkit, maut ja koostumukset. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin totaali stoppi, mutta sitten kun Nuppukin alkoi syömään puuroa, niin johan alkoi Nooallekin taas uppoomaan. Nyt on kuitenkin taas tultu siihen kun jompi kumpi äittelee puuron kanssa ja tällä kertaa se on tuo meidän pikkutyttö. Nupun onneksi mä en ole enää niin tiukka ton puuro-asian kanssa, mutta kyllä tässä taas odotellaan koskas alkais maistumaan. Mun mielestä leipä ja jogurtit ei vaan pidä yhtä hyvin nälkää kuin kunnon puuro!

Mitäs te syötte aamu- ja iltapalalla?

Kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen oli siivota ja toinen viettää viettää aikaa tyttären kanssa, valitsin jälkimmäisen. No tietysti mä valitsin! Hyvä etten heilunut jo rätti kädessä kunnes tajusin etten ole viettänyt Nupun kanssa laatuaikaa sitten lähimuistini. Köllittiin lattialla, taputettiin, napsittiin ärsyttäviä salamakuvia, pusuteltiin ja kikateltiin, ihan perus tyttöjenjuttuja siis. Mä en malta odottaa kun Nuppu kasvaa pikkuvanhaksi ja me voidaan yhdessä käydä ostoksilla ja kävellä kaupungilla käsikädessä ilman, että tyyppi yrittäisi livistää silmistäni. Toivon kovasti, että me Nupun kanssa saadaan rakennettua yhtä hyvä ja läheinen äiti-tytärsuhde, kuin mitä mulla ja mun äidillä on. Äiti on mulle yksi parhaista kavereista ja niin kliseeltä kun se kuullostaakin, niin on hän myös suuri roolimalli, niin perusasioissa kuin lastenkasvattamisessakin. Mä niin nään sieluni silmin, kun me Nupun kanssa päästään touhuilemaan, sillä nämä taputukset ym. on vasta alkua!

Pikkuisten pikkujoulut

Pihapiirin pikkujoulut naapurin luona. 

Pipareita, lahjoja, glögiä, torttuja, riemua ja ilosia kiljahduksia. Musta tuntuu, että lasten pikkujoulut on paljon raskaammat kuin aikuisten. Kyllähän piparitaikinan kauliminen ja herkkujen syöminen väsyttää, ainakin minut. Muksut jaksoivat riekkua puoli kymmeneen ja Nooa näköjään jatkaa bileitä vielä kotonakin. Aika sööttiä, kun lapsille oli hommattu omat paketit, jopa niille 2-3 kuisille pötkylöille. Awws, Nuppukin sai naksuja jotka sitten syötti koiralle -_-. Jouluhan on antamisen juhlaa??? On meillä kyllä parhaat naapurit ja oli muuten hauskimmat ja selvimmät pikkujoulut aikoihin!

Äitiyslomalta hoitovapaalle

Tästä se kaikki alkoi.

Äitiysloma nimittäin (kenenkään ei sitten tarvitse takertua siihen, että äitiysloma ei ala siitä kun vauva syntyy, vaan kuukautta ennen laskettua-aikaa). Ihanaa aikaa. Suurinpiirtein kuukausi aikaa huilata ennen lapsen syntymää ja seuraavaksi nautitaankin itse lapsesta täysin rinnoin koko äitiysloma ellei jopa pidempääkin, niinkuin mun tapauksessa 2 vuotta putkeen. Äitiyslomaa äitiysloman perään, aika ihannetilanne minusta, ainakin meille. Paljon tähän on mahtunut ja olen ihan tyytyväinen, että tässä elämässä käännetään uusi sivu, uusi aika. Toisaalta mielessä pyörii ajatus, että eikö enään vauvoja, ihan oikeastiko? Viimeinen äitiyslomani ikinä? Onko seuraavat 50 vuotta töiden paiskimista ja perus arkea? Ei enää vauvan jokeltelua ja kelan kanssa taistelemista? Aamupäivä-ulkoilut naapureiden kanssa, onko nekin nyt sitten pian historiaa? Aamuiset puhelut kavereiden kanssa kuinka lapset nukkuivat ja eivät nukkuneet edellisenä yönä? Fiilikset ovat ristiriitaiset.

Huomenna, 27 pv. Mä olen hoitovapaalla, en enää äitiyslomalla vaan lähempänä työelämää. Ihan mahdottoman mukavaa saada pian uutta perspektiiviä tähänkin arkeen. Mun ei tarvitse olla enää itse vastuussa aamupäivästä, aina klo 16 asti. Mun ei tarvitse enää tapella ruokailujen ja päiväunien kanssa, voi hoitajaparkoja. Mun ei edes tarvitse huolehtia lasten hoitoonviemisestä, se on Juntusen heiniä! Mun ei myöskään tarvitse olla enää näin perseaukinen, vaan alan tienata itse palkkani pitkästä aikaa. Kaiken lisäksi mulla on parin vuoden päästä uusi ammatti ja isot omatoimiset vauvat! Tuntuu hyvältä, tähän on hyvä lopettaa!

..Ei kuulemma tykkää pinneistä?

Kaikki vähänkin mediaa seuranneet ovat varmaan kuulleet ja huomanneet, että tänään starttasi paloturvallisuusviikko paikallisilla palolaitoksilla. Käytiinhän mekin vähän ihmettelemässä, että mitä kaikkea paloturvallisuus pitääkään sisällään. Todellisuudessa hikoiltiin väenpaljoudessa ja juotiin ilmaista kahvia, tulihan noita mukuloitakin istutettua erinäisissä paloautoissa yms. Rastit jäi suorittamatta ja leikkipalokypärä saamatta, mutta eihän lapsi kaipaa sitä mistä ei mitään tiedä? 

Aika järkevä ja hauska tapahtuma, mutta mulle on hieman epäselvää onko näitä järjestetty aikasemminkin? Ainiin ja pitäisiköhän oma paloturvallisuus aloittaa vaikkapa sillä, että laittaisi toimivat patterit palohälyttimeen?

Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, että tämä on viimeinen uhmapainotteinen postaus, mutta mä tarvitsen vinkkejä isolla veellä!

Nooan uhmis on räjähtänyt kohtuu kovalla draivilla ja mulla alkaa olla niksit vähissä. Mulla ei tosissaankaan ole lehmän hermot, mutta en haluaisi olla mikään täysvaltainen natsikaan. Nooa kokeilee kepillä jäätä aina viimeiseen asti ja musta tuntuu, että tyyppi oikein odottaa koska mutsi menettää hermonsa. Jäähy toimii, mutta poikaseni muisti on erittäin huono näiden tottelevaisuus asioiden suhteen. Nooa viettää nykyään enemmän aikaa jäähyllä kuin leikeissä, mutta ei auta. Tämähän on vaan uhma-vaihe, mutta olisi mukava saada vinkkejä kuinka itse toimitte uhmaisen lapsen kanssa. Parhaat niksit palkitaan kymmenellä pisteellä ja papukaijamerkillä!

Kerran muskarissa

... Ja myös viimeinen kerta kyseisessä paikassa.

Nooa ei ole koskaan tämän puolen vuoden aikana ollut mikään mallilapsi muskarissa, mutta nyt ollaan aivan uusissa sfääreissä. Se kaikki 10 minuuttia mitä paikalla oltiin, niin tyyppi istui jäähyllä ja sai pistettyä tuolillakin ranttaliksi, kaatoi nimittäin soitinlaatikon lattialle. Siinähän naama punaisena ja nenäsieraimet sauhuten siivoilet kurittoman lapsen sotkuja ja yrität persesilmällä samalla katsella mitä muut leikkivät ettei ihan kärryiltä putoaisi, olihan nuo sentään pikkujoulujen kenraaliharjoitukset.

Loppuen lopuksi mun hermo ja häpeä oli niin piipussa, että nappasin kiljuvan kakaran kainaloon ja painuin ovesta pihalle. Melkein ihan itketti. Mulla ei koskaan aikasemmin ole ollut niin kurjaa ja epäonnistunutta oloa kuin sillä hetkellä. Kaikki ne täydelliset äidit sielä vaan rivissä mulkoili, että katsokaas nyt kun parikymppinen äiti ei saa lastaan kuriin. Ikävä tuottaa mummille pettymys, mutta hän ei tule näkemään niitä pikkujouluja, ellei sitten halua muiden lapsia mennä sinne katselemaan, me ei nimittäin niihin kemuihin osallistuta. Jep, olen ehkä luovuttaja ja vien Nooalta ilon esiintyä, mutta kyllä musta tuntuu että poikani esitykset on vähäksi aikaa esitetty. Enkä muuten varmasti ilmottaudu kevätlukukaudelle!

Nooan ehkä ensimmäinen oikeasti järkevä joululahja. Mutsi tilas Nooalle halvan kopion tripp trappista ja mä luotan ja uskon siihen, että toi emma:n versio ajaa asiansa 2-vuotiaan käytössä. Kävikin ihan hauskasti eilen illalla etten laskenut Joosia ennemmin nukkumaan kun penkki oli kasassa omalla paikallaan, onhan se Nooalle tärkeä juttu, se penkki niinkun, vai kelle oli? Tyyppi oli aamulla herätessään ihan oikeasti onnessaan uudesta tuolista ja tässä päivän mittaa on tullut todettua, että onhan siinä alle metrin mittaisen helpompi syödä kun normipenkillä. Itseasiassa Nooahan varmaan menee äidistään kohta ohi, niin ehkä mä otan sitten tuon itselleni käyttöön ja istutan Nupunkin perusjakkaralle?

Mun mielestä on ihan älyttömän mukavaa, että mun lapsilla on monta kaveria ja uusia saadaan koko ajan. Nooa on oikein yltiötuttavallinen, ihan niinkuin äitinsäkin. Nuppukin on, mutta vaatii eka hieman lämmittelyä ja totuttelua kunnes tykästyy ihmisiin, vähän sama kun Jossella (epäsosiaalinen moukka). Hassua ajatella, että noinkin pienet tyypit osaavat rakentaa ihmissuhteita niiden kestävyyteen katsomatta. Nooakin juttelee kavereistaan päivät pitkät ja ilahtuu kovasti kun näkee niitä mielitiettyjään, aika liikkis. Mä kyllä hartaasti toivon, että muksuilla pysyisi ainakin osa näistä kamuista ihan aikuisikään asti. Itestääkin on aika jees, että tietyt tyypit ovat kulkeneet rinnalla melkeimpä vaippaikäisestä. Kaverit on parhautta :-)

Kuinka kitkeä kiltistä pojasta uhmatuhma tiehensä? Kumpa tietäisin vastauksen, mutta ainakin hyvään alkuun ollaan päästy jäähypenkillä. Tänään penkki on ollut todellisessa käytössä ja loppuillasta ei tarvinnut sanoa enää kun "meneekö Nooa jääh..." ja tyyppi kipitti pyytämään anteeksi. Minä kun ajattelin, että uhmaikä tulee vasta 3-vuotiaana, mutta ilmeisesti se vasta loppuu silloin, onko näin? Sanokaa mulle, että ei! Nooankin uhma pamahti kuin salama kirkkaalta taivaalta ja mä en ehtinyt valmistautua millään tavalla, joten pakko sanoa että aikamoinen pommi! Mä tuun olemaan vielä pulassa ton kääpiön kanssa, mutta olen kuitenkin optimisti tämän asian suhteen ja ajattelen, että meillä uhma on paha ja murrosiässä saadaan ottaa rennosti! Haha, toivoa sopii!

Vauvantuoksuisia terveisiä!

Aivan ihana 5 kiloinen pötikkä! Jälleen huippureissu takana ja voi että tuo pieni poika valloitti mun sydämen. paljon syleilyä ja pusuja, kun taas isommalle veijarille hevisaurusta levyn muodossa ja pitihän sitä isoveikkaa myös vähän kiusatakin. Tykkääköhän väinö enää musta? -Mä ainakin tykkään tuosta perheestä ja nyt yhtä tyyppiä rikkaammin! Voih, kumpa nähtäisiin taas pian!

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Huomasin tekstejäni selatessa, että aikamoinen ruikuttaja olen ollut ja siihen tulee nyt piste. Mä en halua, että mun blogi muuttuu negasävyiseksi ja tylsäksi. Nyt mulla on kuitenkin ne hyvät ja huonot uutiset :-)

Huonot pois alta :----( :

-Lauantaina pukeudutaan mustaan surupukuun ja saatetaan ukki viimeiselle matkalleen

- Auto hajoo

- Pyykkikone hajoo

- Tietokone hajoo

- Nooa on tuhmis

- Äiti väsynyt, vihainen ja turhautunut. 

- Tukiperhe homma siirtyy väkisin ainakin kevääseen

Mukavuutta :----)

- Selvisi, että olin saanut hyvää palautetta harjoittelusta ja sain sen oppisopimuspaikan ja työt alkaakin jo tammikuussa

- Essin ja Paulin ihanaihana vauva syntyi <3 p="p">

- Lapset nukkuvat hyvin

- Jossen kanssa menee hyvin

- Ainiin, varasin mulle ja Josselle hotellin 8.12 lahteen, pusss!

- Pelastin kuvat hajoavalta compaq:lta! (miten toi kirjoitetaan?)

- Suurinosa joululahjoista on hommattu

- Sovin erään lapsille tärkeän henkilön kanssa vuoden kestäneen riidan

- kaverit on <3 br="br">

"Tää on niin härkästä"

Nooa sitten päätti vähän kopauttaa systeriä. Tytöllä päässä jäätävä monttu, mutta meidän onneksemme ei ihan aivoissa asti vaikkei paljoa muutakaan. Käytiin Päivystyksessä, jossa todettiin pupillien olevan eri kokoiset ja lapsen olevan hieman levoton ja huonovointinen, ei kuitenkaan aivotärähdystä tai muita neurologisia häiriöitä. Hitsit että en ole koskaan säikähtänyt enempää kuin eilen Aluksi vain oksetti palkeenkieli kaikkine hiuksineen kunnes tajusin että homman nimi voi olla vähän huonompi. Tänään kävästiin uusinta kierros sairaalalla Nupun itkuisuuden, uneliaisuuden ja syvemmän montun takia. Onneksi päästiin jälleen kotia, mutta tarkkailu jatkuu vielä ensi yönkin.

Nooa osoittaa jäätävää uhmaa ja kostaa kaikki kiellot ja komennukset Nupulle läpäyttämällä tai tönimällä. Kyllähän tämä oli tiedossa, mutta että näin pahana. Eikä kyllä yhtään helpoita tieto siitä ettei tämä ole edes uhmanhuippu. Jatkuva Nupun kiusaaminen saa mulla karvat pystyyn ja äänen korkealle, vaikkei se mitään autakaan. Miten tuollaisen 2-vuotiaan saa tajuamaan, että lyöminen sattuu ja se on ehdottomasti kielletty? En kuitenkaan viitsisi rueta läimäyttelemään takaisin, vaikka välillä mieli tekisi pikkaisen napauttaa niin tietäisipä miltä se muista tuntuu. Seiniä ja lattiaa saa mun puolesta hakata vaikka maailmanloppuun saakka, mutta jättäisi muut rauhaan. Pelottaa vähän, että mitä tuo poikanen seuraavaksi keksii.. Onneksi Nuppu on kuitenkin kunnossa ja minäkin vähän vähemmän hysteerinen. Ei auta kun olla silmä tarkkana ja läksytettävä urakalla, eiköhän tuo kakara joskus opi.

Kyllä vähemmästäkin hymy hyytyy. Hirrveen mukava on herätä yöllä satatuhattabiljoonaa kertaa kahden rääkymiseen ja vielä kaiken lisäksi eri aikaan n. tunnin välein. Olisivat huutaneet edes samaan aikaan. Ei ihmekään kun isänpäivä meni kiukutellessa, vanhemmalla melkein 38 astetta kuumetta ja toisella nenä kun niagran putous ja huuli turvonnut, tippui nääs sängystä. Ihmettelempä vaan niitä sissejä keillä on tätä samaa sirkusta joka yö viikosta toiseen, itelläni on muuten viittä vaille ettei mene kuppi nurin.

Mä en tiedä mikä flunssa-aalto meillä on meneillään kun jokainen sairastetaan vuoronperään, mites sit kun pikku-ännät menee hoitoon? Voi raasuja, kumpa tervehtyisivät pian niin päästäisiin puuhailemaan uloskin ja näkemään kaiffareita. Kiva muuten ruikuttaa tälleen yöllä kun voisi olla vaikka nukkumassa viimeöisiä univelkoja..