Näin pakkojuotat lapsesi

Huumori on ollut kaukana tämän juomisen ja vähän syömisenkin suhteen, vaikka video toisenlaisen kuvan antaakin. Tuo lapseni ei siis ole juonut tämän kuumeen aikana, korkeintaan 1,5 dl päivässä ja eikös se ole ihan pikkasen liian vähän? Kaikki on koitettu; maito, vesi, sokeroimaton mehu ja kaikilla keinoilla, jopa lääkeruiskulla ja toivottomalta näyttää. Mä en siis tiedä enää mitä me tehtäis, että saatais poika nesteytettyä, iso help!

Heittäkääpä villi veikkaus miten mun lapsi jakselee?

TAAS, taas, TAAS, taas, JUMALAUTA TAAS me vietettiin yksi melkein kokonainen päivä Mikkelin keskussairaalan päivystyspuolella. Tällä kertaa ei astman takia (luojalle kiitos, että taidettiin onnistua jo ensimmäisellä kerralla saamaan Nooalle oikeat ropsit), vaan korkean kuumeen joka on paukkunut viimeyöstä asti melkein 40 asteessa. Voi surkujen surku, mua harmittaa kauheesti lapseni takia, kun joutuu viettämään noin paljon aikaa päivystyksessä ja poika on vasta vajaat 10 kuukautta ja jos äkkiä laskee niin sairaalareissuja on kaiken kaikkiaan ainakin 6, eli liikaa. Niin kyllä flunssa-aalto, mutta sitäkään ei meidän Nooalta löytynyt vaan korvatulehdus, kaksi hammasta, eroahdistus ja kova kuume, kyllähän se vähemmästäkin tulee pieni poika sairaaksi. Kieltämättä on hellyyttävää, että Nooa ei missään muualla viihtyisi nyt kuumeessa kun minun tai Jossen sylissä, mutta on se vähän raskasta kun ei itse edes leipäpalasta ehdi suuhun laittaa, ainakaan rauhassa. Mietittiin tänään Jossen kanssa, että mun ja Nooan lääkkeisiin menee kuukaudessa ihan hillitön summa rahaa, vaikka kelakorvaukset löytyy ja on ihan hullua, että ylipäätään joutuu joka viikko apteekissa ramppaamaan jomman kumman lääkkeiden perässä. On tämä eläminen ja oleminen paljon raskaampaa kun koko ajan on joku kipeänä ja eniten raastaa sydäntä tuo pikku-heppu, jonka ei tartteis sairastella metriäkään. Tähän väliin vois sanoa; LÄÄKKEET!

Jo on aikoihin eletty!

Oli sen verran hupaisa neuvolalääkäri keissi, etten oo ennen näin pitkäks aikaa jääny sitä ees miettimään. Ensinnäkin lääkärissä käynti kesti tunnin, joka siis sisälsi normimittauksen, sydänäänten kuuntelun, sisätutkimuksen ja muutaman reseptin kirjoittamisen ja arvatkaapa mihin meni eniten aikaa? Kyllä, 15 tuskaista minuuttia vasta valmistuneen lääkärin käsittelyssä. Kohdunsuu kiinni, mutta pehmeä. "Toivottavasti et synnytä etuajassa, tämähän on siis ensimmäinen raskautesi?" "Ompas tämä kohdunpohjan korkeus vähän hujahtanut, voiko kolmessa viikossa kohtu kasvaa 10 cm?" Niin tosiaan, minähän en se lääkäri ole joten paha mennä veikkailemaan. Kaiken tämän epätietoisuuden lopputuloksena lähete äitiyspolille, jossa sitten tehdään TAAS sisätutkimus ja ultrataan, ettei vaan lapsivettä ole toivottua enemmän. Kaikella kunnioituksella vasta valmistuneita lääkäreitä kohtaan, kyllä mulla oli koko käynnin ajan pieni virne kasvoilla, kuka lääkäri ihan tosissaan kysyy asiakkaalta onko mahdollista, että sf-mitta on kasvanut huimat 10 cm ja paukkuu tällä hetkellä 32 sentissä, voi luoja! Eikä siinä, kivahan se on ylimääräisiin ultriin päästä :-)

Äiti + Pipa rv. 27+2

Paino: liikaa ja paukkuu kohta mun mielestä maksimeissa, ei siis kiitos enempää +639g (242g)

Turvotus: +/-, sormissa ja pohkeissa (-)

verenpaineet: 117/66, hyvät siis (118/73)

sokerit ym: -- (--) 

sf-mitta 32 cm (23cm)!!!!

syke +150 (+146)

Liikkeet ++ (+)

Mä en voi käsittää kuinka pienestä se oikein lähteekään?

Käväsin keskussairaalassa yytsimässä kahden päivän ikäistä "leikki-kummipoikaani" ja voi nyyh kuinka pieni se tyyppi oli, 3300g 50 cm täyttä rakkautta. En meinannut leikillään enkä tosissaan uskoa silmiäni kun tämän pienen kaunistuksen äiti kärräili heitä luokseni, mun oli ihan pakko kysyy et onko siellä kärreissä mitään? Eniten mua huvitti sen pienen räkänokan huulet ja jalat, ihan oikeesti ne huulet oli yhtä pienet kun mun peukalonpää ja ne koivet oli kun hot wingsit, ihan hullua! Oikeastaan vielä hullumpaa on se, että oma räkänokkani on ollut joskus kutakuinkin samaa kokoluokkaa ja en pysty mitenkään muistamaan, että olisin pitänyt koskaan noin pientä lasta sylissäni. Harmi kun mulla oli aika nafti takki messissä, enkä saanut kääpiötä kaapattua mun matkaan, olisi ollut niin kiva salamatkustaja. Kotiovelle päästyä mua huvitti, kun jättiläismäinen vaahtokarkkimies käveli mua vastaan, voi onnea, on nuo pienet rakkaita <3

Joka yö kun lamppu sammuu, NIIN ALKAA HANNAN JA JOSSEN VAPAAAAAT

Mulle eivät rauhalliset suihkuhetket tai yksinäiset kauppareissut ole luksusta, mutta kun Nooa menee yöunille, se se on nannaa ja aivot saa hetken levätä. Suorastaan nautin siitä kun saan korjata lelut lattialta omiin lokeroihin, pistää keittiön kuntoon ja viimeisenä itseni. Salkkaritkin on ihan mukava katsoa puolituntia jälkikäteen, vaikka "juonipaljastukset" onkin ehtinyt lukea muiden facebook päivityksistä. Nautin myös uusista partylite-kynttilöistä, on oikein mukavaa katsella kun 10 euroa palaa savuna ilmaan, mutta on se kaikki sen arvoista. Väitetään myös, että lapsiperheen arjessa partnerin kanssa yhteinen aika on kortilla, mutta mä kyllä väittäisin muuta, sitähän vaikka etsimällä etsitään ja mikäs sen mukavampaa kun viettää edes pieni pala illasta Jossen kanssa lattialla maaten ja jutella niitä näitä. Kaikki on suhteellista, toiset nauttii suihkuista ja toiset lattialla makaamisesta, mutta kyllä omaa-aikaa tarvitsee itsekukin ja jos joku väittää muuta, niin kertokoon sen minulle välittömästi. Jatkanpa tässä kalliiden kynttilöiden tuijottamista... lattialta käsin. 

Tinttanen otti jalat alleen ja päätti että vipinää on saatava eikä äitiä päästetä liian helpolla, mutta ainakin vielä maiseman vaihdos tapahtuu mielummin konttaamalla, kuitenkin luulen että muutaman viikon sisään konttaus on historiaa ja osumia otetaan reilulla kädellä. Olen arvellut koko ajan, että Nooa lähtee aikaisin liikkeelle, sillä isänsä lähti kasikuisena ja Nooa oppi tosi nopeasti seisomaan ilman tukea ja kävelemään tukia pitkin ja tässä sitä nyt ollaan tippa linssissä, kasvoiko pienestä pullerosta noin pian iso poika? On ihan mukavaa, että kävely opittiin ennen unelma-säleikön syntymistä, olisi varmaan aika tukala kahta lasta kannella.

Pipalla oli bileet, kaikki sileeks

Vietettiin perjantaina kauan odotettuja (lue:stressattuja) vauvabileitä, ilta oli tosi kiva ja siitä kiitos kuuluu mun kavereille, niin paitsi Essi saa spessukiitoksen, koska tuli kumminkin DAA heinolasta asti ja jaksoi kuunnella höyryämistäni ainakin sen reilun kuukauden. Sapuskaa meillä oli melkein jokaista sorttia, mutta kyllä zaziki taisi viedä voiton vaikka jengi aluks vähän irvistelikin, niin ja ruokaa on edelleen jäljellä, joten tervetuloa rääppiäisiin! Bibikset pitivät sisällään askarteluapaskartelua, minun kehumista(!!!!), arvailua koska Pipa syntyy, singstarsia, josta sitten seurasi kuningasidea lähteä lähikuppilaan laulamaan paremmilla äänentoistoilla. Oli ihan niin hauskaa, että tultiin Essin kanssa meille vasta kahden maissa yöllä eli pilkun jälkeen. Ei ehkä niin perinteiset vauvakutsut ainakan illan loppupäästä, mut aina voi soveltaa ja tärkeintähän on että juhlat ovat vieraille ja järjestäjälle mieleiset ja nää oli kyllä kaikkea sitä. Nim. vatsa vieläkin pullollaan (hahahaha).

Saa joulu tulla vaikka Marraskuussa, jos mä haluun!

Meille tuli joulu, no can do. Mun mielestä se on sellanen homma, että jos sitä joulukrääsää kerta aletaan myymään jo loka-marraskuussa niin silloin sitä roinaa on myös ostettava ja esille laitettava, niin ja vaikkei lunta olisikaan saatika koko joulukuuta, mutta eiköhän me niistäkin ehditä nauttia ihan kyllästymiseen saakka. Lumikin on mun mielestä vähän pöhkö asia siinä mielessä, ettei se sula jo heti 1.1, itsehän en henkilökohtaisesti jaksa enää siitä vuoden vaihteen jälkeen kiinnostua, varsinkaan nyt kun en rinteeseenkään pääse. Aikasemmin en ole joulua sen ihmeemmin koristellut, muuten kun laittamalla oveen kälysen rottinkitähden, mutta tänä vuonna ajattelin panostaa ihan vain Nooan (valetta) takia, onhan tuo lapsonen jo sen verran vanha (ja älykäs!!!) että osaa joulusta innostua, varsinkin kodin ulkonäön suhteen. Meinattiin ihan kuusikin hommata ja mähän en ole senkään suhteen kovin vanhanaikainen, nimittäin meille tulee valkoinen kuusi johon ripustetaan pelkästään punaisia palloja ja sillä siisti. Tontutkin olis vielä ripustamatta, tai oikeestaan askartelemattakin, mutta eikös sen voi siirtää joulukuuhun, vai miten se oli? Kuuluuko kaikki jouluhässäkkä vasta joulukuuhun vai saiko ottaa varaslähdön?

Nyt meillä on astma

Tänään siis pyörähdettiin lastenosastolla lukemattomien hengitystieinfektioiden takia ja kyllä se vaan niin on, että nyt ainakin ensimmäisellä lapsellani on virallisesti astma. Jos tästä jotain positiivista pitää etsiä, niin saatiin ainakin todettua hyvissä ajoin, eikä niin kuin minun kohdalla että meinas henki lähtee luistelureissulla kun olin ihan pikkulikka. Eikä astma ole onneksi pahin mahdollinen sairaus ja on melko hyvin lääkkeillä hoidettavissa, kunhan muistaa pitää lääkekaapit ja lääkärikäynnit ajan tasalla, pääasia että henki kulkee ja astmaliitto kiittää. Kiskotaan Nopukan kanssa vuorotellen piippuja, on kuulkaas hoitavaa, avaavaa, violettiä,-oranssia ja vihreesinistä kiekkoa. Parasta on ehdottomasti lapseni yhteistyöhalu, lääkkeet otetaan ilomielin, hyvä ettei kerjätä... NOT! Sairaanhoitaja kumminkin vähän "lupaili", että lääkkeen antaminen saattaa jossain vaiheessa helpottaa, sillä lapsi kun on pienestä pitäen piippua saanut, niin hän osaa kertoa koska henkeä ahistaa ja olis lääkkeen paikka. Joka tapauksessa toivotaan terveempiä aikoja ja jos tuo astmanpoikanen vaikka lähtisi itsestään ajanmyötä!

On meillä paras isi, tuo isi-Juntunen

Juhlat on mulle onnea ja varsinkin niiden järjestäminen. Aloitettiin Nooan kanssa lahjojen hommailu jo kolme viikkoa sitten ja malttamaton kun olen, niin Josse sai lahjat saman tien kun palasin kauppareissulta, mä en vaan malttanu ja pitihän ne hupparit antaa, koska palautus- ja vaihtoaikahan ei ole kun 14 vrk jos niissä olis sattunu olee jotain vikaa, samoin Hugo Bossin deukkis, sehän ois voinu mennä pahaksi kaapissa. Mietiskelin viimeviikolla, että vähän on tylsää jos virallisena päivänä annetaan vaan kortti, niin päätimme sitten Nooan kanssa yhteistuumin ostaa vielä "maailman paras isä"-tekstillä varustettu tyynyliina, aika överiä mut mitäpä emme tekisi tuon rakkausdädin eteen.

Tänä aamuna herättiin Nooan kanssa kukon laulun aikaan ja pistettiin koneet surisemaan sekä loihdittiin rakkaus-aamupala. Voi veljet, koskahan sitä viimeksi olisi jaksanut sämpylätaikinan vääntää aamuaikaan kahdeksan, veikkaisin ettei koskaan aiemmin. Käytiin herättämässä tämän päivän ansainnut miesihminen, jonka ensimmäinen lause oli "mikä täällä haisee"? "Rakkaani, olemme tehneet sulle aamupalaa, tänään on isänpäivä, muistatkos? Poikasi on tehnyt sulle kortin.", meinasin saada tuon lauseen takia raivokohtauksen mutta maltoin mieleni, sillä olin eilen psyykannut itseni paremmaksi Hannaksi edes täksi päiväksi ja hyvin onnistuin. Päivä meni tosi jämptisti ja Josse oli aika otettu kaikesta mitä oltiin järkätty ja varmasti siitäkin, että sai tänään kuulla pelkästään sulosointuja kiekumisen tilalla. Pitäisköhän keksiä joka päivälle joku hyvä merkitys, olis aina hyvä syy olla iloisella mielellä. Tää päivä onnistui ainakin <3

Muut lähtee miehiin, mut Hanna lähteekin Oraviin

 No missäs oltiin? Oravissa tietty! Otettiin ja päätettiin keskiviikko iltana, että käydään viemässä mun mummi Savonlinnaan ja samalla päästään pikareissulle Oraviin, vähän niinkun kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Savonlinnan pelkkä ohi ajaminenkin puistatti ja rupes ottamaan päähän, mutta siitäkin fiiliksestä päästiin kun kilometrejä kyseisestä kaupungista alkoi olemaan se 40 ja olimme kohteessa, Oravi on ollu mulle aina rauhanpaikka ja siellä mieli ja hermot lepää.

Ville-serkun ja Nooan tapaaminen oli taas yhden kerran ihan mahti ja saatiin nauraa mahat kippurassa, eikä loppua meinannut tulla. Harmi että vuorokaudessa on niin vähän tunteja, mutta saatiin siitä huolimatta paljon aikaiseksi ja tänään kieltämättä harmitti lähteä, varsinkin huonoilla yöunilla. Rakas lapseni tippui viimeyönä sängystä eikä edes herännyt siihen, jätkä oli napannu tyynyn mennessään ja sopivasti tipahtanut sen päälle. Oikeestaan jos tarkkoja ollaan, niin liiskattiin kolme kärpästä, nimittäin Pipan vaatekassit ovat löytäneet tiensä meille kotiin samalta reissulta ja arvatkaa syyhyävätkö pyykkisormeni?

Paniikki, paniikki!!

Ihan silleen pienesti alkaa stressaamaan tämä meidän asuntoasia, enää ei ole kun reilu 3 kk Piippanan tuloon ja aika käy vähiin, ainakin mun mittakaavassa. Mikkelin vuokra-asuntojen sivuilla vapaita kolmioita näyttäisi  olevan tällä hetkellä 7 kappaletta ja yhdestäkään ei ole meille ilmoitettu, voi jumalauta mä vaan sanon! Saatan ottaa pikku puhelun siihen osoitteeseen ja vaatia kunnon selityksiä MIKSI MIKSI MIKSI meillä ei ole vielä kolmiota, vai mitäpä luulette että mahdutaanko nelistään olemaan 56 neliöisessä luukussa vaikka vuosi eteenpäin? Ei onnistu. Olemme varautuneet siihen, että asuntoja ei ole (?) ja joudumme asumaan tyyliin ensimmäiset puoli vuotta tässä ja se kyllä kelpaa, ehkä. Mulla ei ole mitään hajua millainen yökukkuja tämä neiti-ihminen tulee olemaan ja verottaako se meidän (lue:minun) lisäksi myös Nooan unia.

Ongelma B. Mikäli saisimme sen kolmion ennen tyttären syntymää, niin eihän Noukalle olisi mitään muuta omaan huoneeseen kun sänky ja pöllötyynyt, voi lapsiparka. Oi ikea, oi ikea, kuulen kutsusi. Haaveilijana käyn lähes joka päivä kyttäämässä ikean, anttilan, hobbyhallin, elloksen ja jotexin sivuja ihan vaan siltä varalta jos mun tilille jostain syystä lävähtäis muutama satanen ylimäärästä, niin tietää sit valmiiks mitä ostaa. Paskanmarjat, katsotaanko niin me asutaan vielä ensikesän keskiviikkona tässä samaisessa luukussa ilman ylimääräisiä satasia ja silmänaluset tummuneena, kiitos univelkojen ja Mikkelin vuokra-asuntojen.

Kyllähän ysikuiset lapset jo jotain ymmärtää, myös kiukutella

Lapset antaa ja lapset myös ottaa, on tullut viimeistään tällä viikolla huomattua. Nooa on ollut aina kaikinpuolin helppo syömisen, unien, leikkien ja tyytyväisyyden suhteen, mutta ei enää, ei ainakaan tällä viikolla. Meininki on ollut suorastaan raastavaa ja syytän tästä kaikkea muuta kuin lastani. Vastahan viikko sitten kelloja siirrettiin, vastahan me tehtiin taas tällä viikolla kahdet uudet hampaat, vastahan me ollaan flunssassa ja vastahan nyt huomaan ettei tää aina ole ruusuilla tanssimista, mutta ei auta kun nostaa saparo pystyyn ja haaveilla paremmasta ensiviikosta. 

On tullut myös huomattua, että sintti on kasvanut isoksi pojaksi ja ei olekaan enää niin putkiaivo kun vielä muutama kuukausi sitten. Nooa ymmärtää koska aletaan syömään ja koska on nukkumisaika, Nooa osaa myös taputtaa kun häneltä kysyy "miten Nooa taputtaa". Taaperokärrejä työnnetään kun viimeistä päivää ja hermothan siinäkin hommassa palaa kun seinä tulee vastaan eikä vempele osaa itseään ympäri heittää, mokoma vehje, tääkö on sit sitä nykyaikaa?

Sanokaa että olen väärässä jos väitän, että lapseni oikea luonne alkaa kurkkimaan pumpulien keskeltä ja sieltä paljastuukin kovan temperamentin omaava hirviö? Ehh, ei kait.

Neuvolaterkut ja ajoittaiset kauhufiilikset

 Toisinaan mielessä käy hurjat ajatukset Pipasta ja meidän perheestä. Olenko valmis kahden lapsen äidiksi? Miten pystyn rakastamaan lapsiani yhtä paljon? Entäs kun Nooa on kumminkin se "ensimmäinen"? Miten käy meidän parisuhteen? Riittävätkö rahat? Saanko koskaan opiskeltua itselleni toista ammattia? kauankohan jaksan olla kotona kahden lapsen kanssa? Olikohan tämä kumminkin pikkasen liian aikaista?? Kun taas yleensä näen pelkästään positiiviset puolet ja mitään huonoa ei tule mieleen. Tiedän, että tämä on parasta mitä meidän perheelle pystyi tapahtumaan, mutta luulen että te (2 lapsen äidit) tiedätte mitä tarkoitan ja siksi haluaisin nyt jonkun näköistä osviittaa siitä, millaista se arki tulee tuplien kanssa olemaan, varsinkin kun väliaika on näin onnettoman pieni?!

Neuvolassa pyörähdettiin keskiviikkona ja silloin tosissaan tajusin, että on menossa jo raskauden toinen kolmannes ja kohta ollaan voiton puolella,  pakko myöntää että vähän alkoi pelottamaan ja sen seurauksena em. kauhuajatukset. Vatsa on levinnyt joka suuntaan ja etuistukasta ei ole enää tietoakaan, ainakaan liikkeiden suhteen etteikö niitä tuntisi, voi kyllä, kyllä ne tuntee! Ihanaa ja positiivista on myös se, että kelan kanssa asioiminen oli tällä kertaa tosi simppeliä, koska raskaudenkestotodistuksen lisäksi muita liitteitä ei tarvittu ja tulimme heti yhteisymmärrykseen toimistotädin kanssa. 

Pipa + äiti rv 24

Paino + 242g (+112)

Verenpaineet 118/73 (106/68)

Valkuaiset ja sokerit -- (--)

hemppari 113 (143) << rautakuuri päällänsä

sf-mitta 23 (21)

Liikkeet + (+)

Syke +146 (+150-157)

Pottakokeilua

Tiistai-aamu onkin hyvä aloittaa Lady Gagalla, vai olisiko pojilla Mr. Hankey parempi sanavalinta, vai onko ollenkaan fiksua puhua kakkajutuista? Toivottavasti ette ainakaan syö mitään tätä postausta lukiessa.

Saatiin Samu-enolta perintönä potta ja tottakai sitä oli heti testattava....Hyvällä menestyksellä, nimittäin kakka nro.1 lojahti pottaan niin, että humina kävi. Hyvänä äitinä en edes huomannut sitä kun vasta sitten ottaessani Nooan pois jakkaralta, tyyppi oli niin onnellisena pessyt hampaita ja samalla antanut tulla koko tuutin täydeltä (tässä vaiheessa te kakka-kammoajat lopettakaa lukeminen, kirjoitus on tosiaan vaan mun hehkutusta pikku pökäleestä).

Mites seuraava kerta onnistui päiväruoan jälkeen? NO HIENOSTI! Tällä kertaa potassa oli pissat. Mun mielestä oli huvittava katsella kun toinen nakotti potalla kuin isommatkin pojat, nojaili kädellä pesukoneeseen ja päristeli omiaan. Kävi sitten kyllä pikku vahinkokin.. Taaskaan tää superäiti ei muistanut, että poikahan osaa kiipeillä erinäisistä paikoista pois, niin miksei sit potaltakin? KOPS ja leuka aukesi, mutta kyllähän me nyt ylpeillään pienestä taisteluarvesta pissojen ja kakkojen kunniaksi, hurraa hurraa!