Kyllähän ysikuiset lapset jo jotain ymmärtää, myös kiukutella

Lapset antaa ja lapset myös ottaa, on tullut viimeistään tällä viikolla huomattua. Nooa on ollut aina kaikinpuolin helppo syömisen, unien, leikkien ja tyytyväisyyden suhteen, mutta ei enää, ei ainakaan tällä viikolla. Meininki on ollut suorastaan raastavaa ja syytän tästä kaikkea muuta kuin lastani. Vastahan viikko sitten kelloja siirrettiin, vastahan me tehtiin taas tällä viikolla kahdet uudet hampaat, vastahan me ollaan flunssassa ja vastahan nyt huomaan ettei tää aina ole ruusuilla tanssimista, mutta ei auta kun nostaa saparo pystyyn ja haaveilla paremmasta ensiviikosta. 

On tullut myös huomattua, että sintti on kasvanut isoksi pojaksi ja ei olekaan enää niin putkiaivo kun vielä muutama kuukausi sitten. Nooa ymmärtää koska aletaan syömään ja koska on nukkumisaika, Nooa osaa myös taputtaa kun häneltä kysyy "miten Nooa taputtaa". Taaperokärrejä työnnetään kun viimeistä päivää ja hermothan siinäkin hommassa palaa kun seinä tulee vastaan eikä vempele osaa itseään ympäri heittää, mokoma vehje, tääkö on sit sitä nykyaikaa?

Sanokaa että olen väärässä jos väitän, että lapseni oikea luonne alkaa kurkkimaan pumpulien keskeltä ja sieltä paljastuukin kovan temperamentin omaava hirviö? Ehh, ei kait.