Äitiyslomalta hoitovapaalle

Tästä se kaikki alkoi.

Äitiysloma nimittäin (kenenkään ei sitten tarvitse takertua siihen, että äitiysloma ei ala siitä kun vauva syntyy, vaan kuukautta ennen laskettua-aikaa). Ihanaa aikaa. Suurinpiirtein kuukausi aikaa huilata ennen lapsen syntymää ja seuraavaksi nautitaankin itse lapsesta täysin rinnoin koko äitiysloma ellei jopa pidempääkin, niinkuin mun tapauksessa 2 vuotta putkeen. Äitiyslomaa äitiysloman perään, aika ihannetilanne minusta, ainakin meille. Paljon tähän on mahtunut ja olen ihan tyytyväinen, että tässä elämässä käännetään uusi sivu, uusi aika. Toisaalta mielessä pyörii ajatus, että eikö enään vauvoja, ihan oikeastiko? Viimeinen äitiyslomani ikinä? Onko seuraavat 50 vuotta töiden paiskimista ja perus arkea? Ei enää vauvan jokeltelua ja kelan kanssa taistelemista? Aamupäivä-ulkoilut naapureiden kanssa, onko nekin nyt sitten pian historiaa? Aamuiset puhelut kavereiden kanssa kuinka lapset nukkuivat ja eivät nukkuneet edellisenä yönä? Fiilikset ovat ristiriitaiset.

Huomenna, 27 pv. Mä olen hoitovapaalla, en enää äitiyslomalla vaan lähempänä työelämää. Ihan mahdottoman mukavaa saada pian uutta perspektiiviä tähänkin arkeen. Mun ei tarvitse olla enää itse vastuussa aamupäivästä, aina klo 16 asti. Mun ei tarvitse enää tapella ruokailujen ja päiväunien kanssa, voi hoitajaparkoja. Mun ei edes tarvitse huolehtia lasten hoitoonviemisestä, se on Juntusen heiniä! Mun ei myöskään tarvitse olla enää näin perseaukinen, vaan alan tienata itse palkkani pitkästä aikaa. Kaiken lisäksi mulla on parin vuoden päästä uusi ammatti ja isot omatoimiset vauvat! Tuntuu hyvältä, tähän on hyvä lopettaa!