Kaksi lasta menee siinä missä yksikin, mutta jos joku väittää, että tämä on liukuhihna hommaa, niin pieleen menee, tämä on jotain ihan muuta, mutta jos positiivisesti ajatellaan, niin tylsää ei ole missään vaiheessa ja aikuisten murheita ei ehdi miettimään ja koko homma käy kaikenlisäksi kokopäivätyöstä, mutta silti mun mielestä palkankorotus olisi paikallaan. On tullut todettua, että maanantait ovat kuraa ja ihmiset erityisen kärttyisiä, mukaan lukien tämän pikkukansan. Perse taitaa olla penkissä ensimmäisen kerran tänään juuri nyt ja aivot lyö tyhjää, jotenkin sitä silti yrittää kerrata päivän tapahtumia ja miettiä, miksi nuo kaksi lasta olivat tänään niin vaativia ja kiukkuisia ja eikun iltaa kohden parani, oliko kellään muuta samaa shaibaa havaittavissa?
Nooa on ollut aikamoinen jekkuli siitä lähtien kun Tikku syntyi, joka päivä se keksii uusia kujeita ja kieltäminen ei tunnu menevän millään tavalla perille ja sittenhän niitä kolhuja tulee, mutta minkäs teet, tekevälle sattuu. Tänään Nooa aiheutti riehumisellaan itselleen mustan silmän ja tietty valokuvaaja tulee ylihuomenna ottamaan perhekuvat ym. Ai että mä kärsin! Pipakin on saanut oman osuutensa Nooan kikkailuista, koska on junaradan osat otsikossa, samoin kuin astmalääkkeet ja muutkin lelut, voi tyttörukka. Jospa huomenna parempi päivä, vaikka sitäkin hieman epäilen, koska tietokoneemmekin lähtee huoltoon, kenen lie takia muutama näppäin irronnut? Älkää siis odottako postauksia muutamaan päivään vai jopa viikkoon? Haloo, vähän mä kualen, sosiaalinen elämäni kärsii ja rajusti, mutta onneksi minulla on nämä enkelilapset, oikein taivaanlahjat <3 (Anonyymit: sarkasmia, sarkasmia).
Minkä verran sun pienillä on ikäeroa?
VastaaPoistaTuttua touhua, täällä onneks ollaan jo voiton puolella, Veikka täyttää kohta kaksi ja Tyty on jo (!) 9kk.
Hitsi että aika menee nopeesti, vaikkei se ekoina kuukausina siltä tuntunutkaan...
1v ja 13 pv!
PoistaOn tää kyllä kieltämättä välillä aika sirkusta, mutta pääsääntöisesti ihan simppeliä, odotan kyllä aika kovasti että Pipalle kehkeytyy ruutinit ja päivät tasottuvat sen myötä :) Ja totta, aika menee nopeasti, onhan tuo mimmi jo 5 viikkoa, buuhuuu!
Vitsi mä niin odotan että saadaan tänne meillekin oma sirkus pystyyn :D Eilen illalla taas se iski tajuntaan "hemmetti meillä on kohta vauva".. tänään taas en osaa ajatella koko asiaa :D
VastaaPoistaOn se omalla tavalla ihan hauskaakin, tosi hektistä kylläkin ja hyvä että kerkeää itse syömään, mutta yleensä päivät on tosi iisejä! :)
PoistaHaha, mä muistan kans ku oli noita, välillä odotti oikein kovasti että syntyispä jo kun sit taas joskus mietti et voisko tän vielä perua jotenkin? :DD
Hyvä valokuvaaja kyllä photoshoppaa pienet naarmut ja mustelmat pois! (:
VastaaPoistaAluks mietin kans samaa, mut toisaalta elämäähän tää vaan on :--) Nooa ei olis Nooa ilman nirhaumia :D
PoistaSinulle olisi tunnustus minun blogissa :)
VastaaPoista