17.3.2012

Maalit ja matskut

Aamulla pähkäiltiin maaleja ja hyvin päästiin yhteisymmärrykseen, vaikka onhan se selvää että minä sen viimeisen sanan kuitenkin sanon ja Josse myöntäilee, ei vaan oikeasti, yllättävän kivuttomasti valitsemisesta ja päättämisestä suoriuduttiin. Kamalan vaikeaa valita pelkän valkoisenkin sävyä kun niitä on miljoona ja mä kun oon aina luullu, että sitä on vaan tyyliin yksi ja ainoa joka käydään maalikaupasta hakemassa, mutta tiedetäämpähän nyt sitten tämäkin asia. Tärkeää valkoisessa maalissa oli se, ettei väri taita kermaan eikä ole liian kova ja sairaalamainen, uskomatonta kyllä, mutta ihan oikeat sävyt oltiin niissäkin valittu, kyllä mulle vaan kehuja sateli carlsonin maalipojilta.

Viimeyö vietettiin Jossen kanssa IKEA:n sivuilla ja ostoslista on tosiaan jo aikamoinen. Olin suuresti yllättynyt siitä, että Jossekin osallistui kalusteiden valitsemisessa ja kertoi omat mielipiteensä, enkä mä ole koskaan tiennyt, että meillä on sisutuksen suhteen hyvin samanlainen maku, olen aina oikeastaan luullut ettei Jossea erityisemmin kiinnosta, kunhan on lämmin katto pään päällä ( ainakin kun muistelee tyypin poikamiesboksia, huh), mutta parempi näin. Kollaaseissa kuitenkin vain murto-osa tulevista kalusteista ja sisustushärpäkkeistä, loput sitten näette vasta kunhan ne on eka kotiin noudettu ja paikkansa löytäneet. Vielä kerran toistan itseäni, mutta mä en malttais enää odottaa!

34 kommenttia:

  1. Millä rahalla te tollain törsäätte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tollain törsätään?

      Meidän raha-asiathan ei kellekkään muulle kuulu, mutta Josse käy töissä ja mä saan hyvät äitiyspäivärahat, ei sen kummempaa. Ja tiedätkö yhtään Ikean hintoja huonekaluissa, ei muuten oo kauheen tyyristä!

      Poista
    2. Anonyymilla on selvästi teidän tiliotteet, kun "tietää" :D

      Poista
    3. Sitähän voi jokainen pallokorva miettiä millä rahalla törsäävät. Rahaahan voi laittaa säästöön, työntekokin voi tuoda "hilloa" tilille ajan mittaan. Vai liekkö sijoitusrahastot ovat tuoneet pätäkkää, niin että pääsee ikeasta ostamaan vähän sisustustarvikkeita? Ettei vaan lottovoitto olisi osunut kohdalle? Tuo jääköön jokaisen asiaa ihmettelevän arvoitukseksi / tulkittavaksi. Ikeahan on ymmärtääkseni suunnattu laatua vaativille ja kallismakuisille asiakkaille? :O

      Poista
    4. anonyymi2: Tuntuu olevan!

      anonyymi3: haha :---DD

      Poista
  2. Ihan samat lempparit!! :) on sulla hande hyvä maku! :D ja ulkoasu on hiano!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun lempparit alkaa vaan olemaan lähemmäs tonnin, kait se on jotain karsittava :DD Kiitti, Essi on taitava!

      Poista
  3. Meillä on myös tota värikarttojen selailua harrastettu tässä ja Ikean ostoslista käytiin eilen toteuttamassa. Lopullinen maalivalinta seiniinkin löytyi sieltä Ikeasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, mä pääsen toteuttaa kuukauden päästä, ei viitti niitä kaikkia rojuja tänne kaksioon enää raahata, saa sit vietyy ne suoraan uuteen kotiin! EIKÄ? Mä en oikeesti ees tienny et sielläkin on maaleja :o

      Poista
  4. Mahtava anonyymin kommentti. :DD

    Meille kans iskä oli ostanu tuon lattialampun Ikeassa käydessään ja toinen vähän eri mallinen meillä onki jo makkarissa, Ikeasta myöskin. Kesällä pitää kyllä päästä itekki käymään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymit on just parhaita, just mietin et negatiivista sävyä ei oo tullut yheltäkään nimelliseltä mut anoilta senkin edestä, lol.

      Saa nähä miten käy tolle lampulle kun herra Juntunen pääsee siihen käsiksi :D Noh onneks ei oo kallis!

      Poista
  5. Mistä oikein löysit tuon hyllykön, oon käynyt Ikean sivut tuhat kertaa läpi enkä löydä sitä, ajattelin ettei sitä enää valmisteta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EXPEDIT on se nimi, käy tsekkaa, kyllä siellä niitä on :)

      Poista
  6. Toi matto on sit vihoviimeinen, meillä niitä 3 makkarissa ja voi sitä karvan määrää mikä niistä irtoo =/ nim.merkki: imuri käteen kasvanut =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko meidän Jepukka? :) Ahaas, noo kokeillaan kasvaako se mullekin :)

      Poista
  7. meilä on tuo tv-taso, tosi hyvä ja tukeva, meidän 9kuinen poika nousee jatkuvasti sitä vasten seisomaan :) ja meillä on myös tuo expedit-hylly pikkumiehen huoneessa, johon laitoin sitten päälle ihanat pehmolelut ja hyllyille kirjoja jne :) ja ei ikeassa oikeesti ole kallistakaan ! ostettiin ruokapöytä, 4 tuolia ja niihin päälliset, tv-taso, pikku expedithylly ja sitten isompi sellanen, neljä seinä hyllyä, sohva ja kaikkea pientä sälää ja kaikkeen tuohon meni 1000 euroa, mikä suomen huonekaluliikkeissä olis maksanu yli tuplasti noi samat tavarat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kaverilla on sama ja jämäkkä sekin on mitä nyt vähän notkollaan kun siinä oli eka painava kuvaputki töllö siinä päällä :D No ei teillä paljoo oo rahaa menny, ja mun mielestä ikean juttujen kuuluukin olla edullisia, ei toi lastulevy kauaa kestä eikä oo tarkotuksena muutenkaan käyttää samoja huonekaluja miljoonaa vuotta :)

      Poista
  8. hitto ku hajosin ekaa kommenttia :D miks kaikissa blogeissa jos esittelee ostoksiaan tai tulevia sellasia niin aina on joku joka tulee kyselemään kuinka teillä on varaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika pahalta näyttää tytön pään asento :|

      Poista
    2. Lotte: No jep! Ihme nuijapäitä, pitäisivät omista raha-asioista huolta! :DD

      Poista
    3. anonyymi: Katoin kans et näyttää hullulta ja sanoin viel Essille et eiköhän joku tuu nillittää, niin kappas vaan Minttu sekä Ville. Ihan jämäkästi Pipa siinä kuitenkin oli, ei pää pudonnut, kiitos kuitenkin huolenpidosta!

      Poista
  9. Sä näytät Hannaseni niiiiin kauniilta tossa kuvassa :) vaikka onkin ihan tommonen tilannekuva mut silti niin suloinen :) Tönttis ja Pipanakin on kovin suloisia <3

    VastaaPoista
  10. haha, onneks en oo sun asemassa, toi teki jo tarpeeks tiukkaa :D Hei ja kiitti, niin mustakin, enää puuttuu se tärkein eli toteutus! Vuokrakämppä valitettavasti, mut menee sekin kun on niin kiva :)

    VastaaPoista
  11. Haha, ekan anonyymin kommentti :D Kauheaa törsäystä, myökin ollaan varmaan sairaan rikkaita kun löytyy tuo samainen Ikean hylly ja noita jakkaroitakin jopa 2kpl ;) Tuo tv-tasokin meillä on, tummana vaan

    Mutta kivalta näyttää suunnitelmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä :D Ai kamala, ootte oikein ruennu tuhaileen :DD

      Kiitos :)

      Poista
  12. Tuo Flokati-matto on oikeesti aika huono.. Julmetusti lähtee tosiaan karvaa ja se silleen huopaantunu tosi nopiaan rumasti.

    Myöskään "karva"matoista en suosittele Ikean Hampenia, mutta siitä löytyykin vaan kirkkaanvalkoinen, ei sellasta (luonnon)vaaleaa ollenkaan.. Ihan kun olisin lukenu että puhuit vaaleasta..

    Mutta ainaki nyt Ådumia ja Aborgia voisin vähän niinku suositella. Ei oo suoranaista kokemusta käytössä mutta oon töissä hipsutellu niitä aika paljon. Ne on kyllä vähäC kalliimpia. Ainaki muistaakseni. Ainaki Ådum. :D

    Kirjoitan nyt anonyyminä etten saa potkuja kun haukun Ikean tuotteita. :D

    Terveisin alkaa ännällä ja loppuu uuhun. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kuulin myös mun tädiltä ja päätin ettei meille sitä tule, onhan nämä lapset jo tarpeeksi karvaisia :DD

      Vaalea tai valkoinen, molempi parempi :)

      Ja selvä, kiitos :))

      haha, toivotaan että et :DD

      Alkoi toi sun nimi häiritsee, kuiskaa se! :)

      Poista
    2. Muistele kesää 2008 rakkaassa Saviksessa. Eräällä huoltoasemalla sillan kupeessa. :| Ja sitten lopeta muistelu. :D

      Poista
    3. HEI MITÄ IHMETTÄ? kuka oot ja kerro loppuun!

      Poista
    4. HAH :D minnuuki vaivaa tuo. -hp-

      Poista
    5. hahahaa.. :p olen mysteerimies. Vaikkakin nainen!

      Poista
  13. Aika pahalta näyttää tytön pään asento :| -voi tsiisus mikä kommentti!:D

    VastaaPoista

ASIAA NÄÄS