Miltä musta tuntuu?

Kaiken tämän uuden ja epätietoisuuden keskellä fiilis on aika jees. Mä taisin ihan turhaa panikoida miten me pärjätään kahden lapsen kanssa, joilla ikäero on aika onneton, mutta turhaa stressasin, kaikki on mennyt tähän asti hyvin ellei jopa loistavasti. Nooa on onneksi aina ollut hyvä uninen, joka tietysti helpottaa mun öitä pikkuisen kanssa ja aamullakin jaksaa olla skarppina, liekkö johtuu hormoneista vai tästä transsista missä keikun? Sen verran kuitenkin ennakoitiin, että Josse nukkuu nykyään Nooan puolella ja mä luonnollisestikin vauvan ja tämä systeemi on koettu toimivaksi. Pieni pelko kuitenkin on oikeasta arjesta, joka alkaa viikon kuluttua kun Josse palaa töihin ja mä jään näitten kanssa kahdestaan, miten saan arjen pyörimään ja entäs kun näille tulee nälkä samaan aikaan? No, kyllä mä selviän näistäkin, onhan ne muutkin selvinneet ja varmasti helpottaa sitten kun Pipakin saa rytmit kohilleen, niin ja onhan näillä lapsilla tosiaan isäkin ja vielä sellainen kuka vilpittömästi haluaa olla kaikessa mukana ja pistää lapset muiden asioiden edelle, on mua onni potkaissut :-) Eilen kun astuin vaa'alle, tuli naamalleni aika iso hymy, ei oo meinaa enää kun 1 kg lähtöpainoon, piti ihan äitiltä tarkistaa onhan vaaka varmasti ehjä. Toukokuussa alkaisi salijäsenyys taas rullaamaan, mutta taidan aloittaa sen jo maalis-huhtikuussa, nyt musta löytyy uutta potkua ja intoa saleiluun, kun tuloksen näkyminenkin on ehkä mahdollista. Tästä on hyvä jatkaa!