20.8.2011

Paistaa se aurinko risukasaankin

On se jännä. Nimittäin se, kun lapsi on tervehtymässä ja n. miljoona kertaa onnellisempi, niin ovat muuten kaikki läsnäolijatkin. Olo alkaa tuntua tuntua jo hyvältä ja ihanaa kun pieni poika palautui entiselleen. Uskaltaisin jopa väittää, että retaferistä löyti sittenkin se teho, ainakin osittain. Tää päivä on ollut yhtä hymyä, paitsi Jossella, koska flunssa iski nyt sit siihen, jippii hitto.

 Tänään kokeiltiin myös taikamukia ja hammasharjaa. Kokeilukerrat kummassakin lajissa menivät vähän omalla tyylillä, mutta pääpointti tuli selkeeks! Nooa käsitti, että nokkamuki on kiva purulelu, josta hyvällä lykyllä saattaa maitoakin vähän herua jos oikein imasee, ja mitä siihen hampaiden pesemiseen tulee, niin hammastahna taitaa olla aika herkkua, Ompponen imeskeli harjaa kun viimestä päivää. 

No mitäs mulle kuuluu?... Niin eipä tässä ainakaan itseään kehua viitsi. Saattaa tuntua joidenkin mielestä pinnalliselta, mutta mä jo melkeen säikähdin onko/oliko minusta tulossa hyvää vauhtia juuri sellainen äiti, millainen en ikimaailmassa halunnut olla. Sanoin aina Nooaa odottaessa, että musta ei sellasta kotiäitiä tule, että kulkisin ferrarit jalassa päivästä toiseen, tukka tuhannella voltilla ja naama suoraan kakkos osoitteesta, mutta kyllä, sellaiselta mä olen näyttänyt viimeisen kuukauden (kattokaa ny noita hiuksia tossa keskimmäisessä kuvassa!!!!) .  Tänään annoin itselleni potkun perseelle ja tein kunnon puunauksen ja olo alkaa tuntua taas kotoisalta. Ihan hullua, että ulkonäkö merkitsee niinkin paljon, mutta tosiasia on, että kyllä se rusketus ja pitkät hiukset kohottavat itsetuntoa. Kohta tää perhe on entisessä kuosissa, ennen kuin taas tapahtuu.

Ps. Sanokaa nyt ihan oikeesti, että teilläkin on tällaisia kuppa-kausia!?!


6 kommenttia:

  1. voi miten söpö poitsu teil on :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on menossa sellainen 20v kuppakausi. Ja pahenee vaan.

    VastaaPoista
  3. Vaikkei mulla lapsia olekaan mut kyllä on jaksoja kun ei oikein jaksais mitään laittautua(pyh mitää säärikarvoja ajelemaan ;)...)Kiva vaan kun töihin pitäis aina laittautua ihmisen näköseks.

    Aivan ihania kuvia teistä ja Nooanen on nii syötävän lutunen :)) <3

    VastaaPoista
  4. mulla on ollu kuppakausi tän koko raskauden ajan melkeepä :D tai ainaki siitä keskiraskaudesta lähtien. Huhhuh! Itekki toissapäivänä löin meikkiä naamaan nii johan piristy mieli:)

    VastaaPoista
  5. Hanna, ai mikä juurikasvu? :--DD
    täällä on kuppakausi jokatoinen pvä! eli perussettiä ;)

    VastaaPoista
  6. amalia: Äitiinsä tullu, ehssss, no ei vaan :) Hyvät geenit? Kiitos :)

    miia: Huh, onneks joillain muillakin :D Kyllä me tästä vielä noustaan!

    Tiina: jee Tiina, vielä parempi ja lohduttavampi vastaus :) Luulin et sä oot aina vimpan päälle :)

    Laura: Ahaaas, kato mulla ei raskausaikana ollu ollenkaan sellasia, kaikki aina kehu kuinka jaksan laittautuu ja olla nätti :-D

    nuokki: No tiiätkö, mä oon jo alkanu miettii et pitäskö antaa kasvaa nii sais oman tukan värin, hyvällä mallilla ainaki tää touhu :DD HUH;JES!

    VastaaPoista

ASIAA NÄÄS