22.5.2012

Reissun päällä.

Taas yksi nappiin mennyt viikonloppu, oikein harmittaa, kun sen pitikin mennä loppumaan. Oltiin siis koko porukka Oravissa ja reissattiin muutenkin lähistöllä olevissa pikkukylissä. Oli ihana nähdä ex-isäpuolta ja jutella mukavia, mutta extra-ihanaa oli myös käydä rantasaunassa ja juoda muutama suunmukainen, kaikista ihaninta oli kuitenkin huomata, kuinka hyvin Nooa viihtyi pöndellä. Tyyppi on niin elementissään, että voisi melkein harkita maalle muuttamista, mutta HUOM. vain harkita. Jotenkin sitä aina kesällä toivoisi, että olisi edes se kesämökki jossain päin maaseutua, ulos lähteminen olisi huomattavasti kivuttomampaa, eikä tarvitsisi pelätä, koska poika jää autojen alle. Nooa oppi reissussa taas vallan mukavia temppuja, nimittäin uusin hittijuttumme on "JOO, JOOJOO" ja tiedättehän te piirretyn "kolme ässää"? Nooan pää nyökkyy samanlailla "joota" hokiessa, aina vaan "JOO". "Puppua" huudellaan myös kovaan ääneen, ihan niin että se "Puppukin" jopa säikähtää, vaikka meteliin onkin tottunut, kuulosuojaimet ei olisi kyllä pahitteeksi. Harmi kuitenkin, että reissu päättyi ei niin mukavaan reilun 38 asteen kuumeeseen, pikku-Nuppu on petipotilaana, kunnes toisin todistetaan. Taas yksi onni, että Josse on lomautuksella, eikä Nooan ulkoilut kärsi pikkuliskon kuumeen takia ja tänään tartuttiinkin tuumasta toimeen, nimittäin huomenna lähdemme pojun kanssa kahdestaan Heinolaan Essin ja Väpiksen luokse. Ihanaa reissata! :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

ASIAA NÄÄS