Huijari minä, huono ihminen minä, petturi minä.

Olette ilmeisesti antaneet mulle tämän kaiken anteeksi, tai ainakaan bloggerin lukijoita ei ole karannut enempää kuin kaksi, eli kiitos siitä että olette odottelleet tunnollisesti tai sitten vaihtoehtoisesti unohtaneet kokonaan blogini ja sen myötä ette ole huomanneet poissaoloani :-D Kyllä on sydäntä lämmittänyt, kun jengi on ihmetellyt tekstiviesteillä, soitoilla, chatissa ja jopa toisten blogissa miksi musta ei ole kuulunut ja olisiko mahdollista saada kutsua blogiini, kuitenkin teidän iloksenne (lue: ihan miten tykkäät) olen kuvioissa mukana ja pyrin pitämään lupaukseni tai edes ilmoittaman jos haluan taas hetkeksi hiljentyä. Mä en siis todellakaan tiedä mikä muhun iski ja mistä tuli totaalinen kirjoitus burn out?

Tällä viikolla mua on kovasti sylettänyt kun on joutunut jättämään treenit takavasemmalle ja joutunut keskittymään niinkin normaaliin asiaan kun hengittämiseen. Voin kertoa, että tupakan poltto on ollut mielessäni erityisen paljon, tai lähinnä sen lopettaminen ja vaaralliset haitat. Maanantai iltana oloni oli aika tukala siitä huolimatta vaikka olin kiskonut vuorokauteen kokonaisen ventoline kiekollisen (normaalisti kestää n. 10 pv). Soitin päivystykseen ja lähdin kiireen vilkkaan hakemaan itselleni helpotusta hengittämiseen. Kauhea ajatella, että minä 22-vuotias likka vedin happea kaasunaamarilla koska mikään muu ei enää auttanut. Onneksi lääkäri rupesi herättelemään mua ja kertoi että Päijät-Hämeen nuorin keuhkoahtauma potilas on vain 27-vuotias, eli nyt mun viimeistään olisi korkea aika miettiä haluanko elää normaalisti vai kulkea mahdollisesti muutaman vuoden päästä happipullot selässä. Miettikää tekin, ei ne kissan kokoisilla kirjamilla tehdyt varoitukset turhaan siinä askin kyljessä ole.

Mutta loppuun vielä nöyrimmät pahoitteluni kurjasta katoamistempusta! Ootte kivoja! :-)