16.8.2012

Noova muskarissa.

Lyhyesti ja ytimekkäästi: Uskokaa tai älkää, mutta me saatiin puolessa tunnissa aikaan totaalinen katastrofi. Ensimmäinen muiden mielestä hauska tempaus taisi sattua jo viiden minuutin sisään kun istuttiin ringissä (paitsi Nooa) ja kerrottiin vähän lapsesta ja ym. mistä nyt ikinä halusikaan puhua. Muut lapset istuivat niin nätisti vanhempiensa sylissä, kun taas tämä meidän ihana mussukka rämpytti opettajan pianoa sydämensä kyllyydestä, " heehhheh, sinä kaveri taidatkin olla Nooa", siinä vaiheessa katselin jo kelloa että voi apua sentään! Seuraavan leikin aikana kultaseni ei vieläkään halunnut istua paikallaan, tai ainakaan omalla penkillä ja tämän seurauksena Noova putosi tuolilta ja ikenet vuosivat verta jakaiken kruunasi tietysti se, että lapseni sai samalla säikäytettyä toisen pojan, joka huusikin sitten lohduttomasti seuraavat 20 minuuttia, koko muskarin lopus siis. Voipi hyvinkin olla, että Nooa on muskarin "lempparilapsi". Oi kuinka ihanaa, tuleeko lapsestamme jo tämän ikäisenä häirikkö ja opettajien silmätikku? Eikös se niin ole, että lapsi on terve kun se leikkii?

11 kommenttia:

  1. Meillä oli ihan sama homma muskarissa. Kaikki muu kiinnosti enemmän kun köröttely/syli leikit..välillä varsin noloa :S Opettajakin kun oli mikä oli niin ei tarvinnu paljoo miettii että jatketaanko seuraavalla kaudella :DD

    VastaaPoista
  2. Mulla on tasan yksi syy miksen oo viitsiny mihinkään muskariin vaivautua, ja tuo sun stoori kuvailee aika hyvin sitä, mitä pelkään tapahtuvan!:D

    VastaaPoista
  3. Meidän neiti oli myös hiukan häiris muskarissa. EI häntä kiinnostanut istua äitin sylissä kuten muut vaan hän huini milloin missäkin (yleensä tanssi jossain tai leikki leluilla tai soittimilla) Kun itse lakkasin stressaamasta sitä, ettei meidä tyttö ollut "kiltisti" paikoikoillaan kuten muut, nautimme molemmat muskarista tosissaan ja mitäpä siitä jos neiti tahtoi tanssia ja lopulta muutenkin alettiin liikkumaan enemmän.

    VastaaPoista
  4. Just tuollaista bimboilua se meilläkin oli ekat kerrat, mutta kyllä se meininki siitä rauhoittuu! Jos Väpäkin pystyi siihen, niin kyllä Nooakin! :--D

    VastaaPoista
  5. Hahaha, mä voin kuvitella miten tiukkapipoiset hyvin käyttäytyvien lasten äidit kattoo kieroon ku toinen nauttii pianonsoitosta! :-DD

    VastaaPoista
  6. Hahaha voi Nooaa :D Me ilmottauduttiin just tänään muskariin mukaan, saa nähä miten meijän hulivili siellä viihtyy, ku aina pakko päästä joka paikkaa ja mahollisimman nopeesti.. toivon et muskaritouhu kiinnostais poikaa edes hiukan!

    VastaaPoista
  7. Ootko sie siis opiskellu Suomen Nuoriso-opistossa?

    VastaaPoista
  8. ois hauska saada videoita lapsukaisista :)

    VastaaPoista
  9. Meidät melkein laitettiin mukaista pois kun poika ei suostunut olleen paikallaan.

    VastaaPoista

ASIAA NÄÄS