2.10.2011

Mä ainakin haluan vasempaan nimettömään sormuksen

Ollaan Jossen kanssa ainakin vuoden verran puhuttu kihloihin menemisestä, mutta puheen tasolle se sitten tosiaan on myös jäänyt. Haluan joulukihlat (VALETTA), haluan kihlat vuosipäivänämme (VALETTA), halusin kihloihin sairaalassa kun Nooa oli syntynyt (EI NIINKÄÄN VALETTA), ja koskaan en kumminkaan sormusta sormeeni ole saanut. Valheet siksi, koska aina suunnittelen päiviä jolloin haluaisin sormuksen, mutta kun sitä ei ole näkynyt, siirrän mielipäiväni eteenpäin ja silti, missä on somus? 

Katselen tietyin aikavälein netistä kauniita sormuksia ja käyn kiertelemässä Mikkelin kultasepänliikkeet, olen jo muutaman rakkauden löytänyt, ja jopa vihjannut niistä, mutta ei sormusta vieläkään ole näkynyt. Menetän kohta toivoni ja otan kiristysaseen käyttöön "jos jouluaattona mulla ei vasemmassa nimettömässä hopea kimmellä, niin tiedät ettei kans kimmellä". Nuorempana päätin etten naimisiin tahdo, mutta nyt olen tullut toisiin aatoksiin. Häät olisivat vasta monen vuoden päästä, sillä rahat eivät ole vielä kasassa (haha tietämättä kositaanko minua koskaan) ja maistraattiin en tyydy, enkä myöskään sellaisiin juhliin joihin olisin ihan tyytyväinen. Naimisiinmeno on kumminkin niin iso asia, ettei ne saa olla vähän sinnepäin vaan juuri sellaiset mistä olen aina haaveillut. Oih, voin sieluni silmin nähdä kuinka tärisin jännityksestä meikit poskilla alttarin reunalla, sitä odotellessa.
                                                                  Bruno Mars - Marry you

6 kommenttia:

  1. oot ihana :D

    mäkin jollain tapaa haluisin jo kihlasormuksen ja hetken jo mietein että käyn ostamassa itelleni sen seuraavalla opintolainalla :--DDD mutta siinä tapauksessa olisin kihloissa itseni kanssa :D

    mut niin tosta mä oon taas erimieltä että naimisiinmeno on iso juttu :D mulle ja ollille se on vaan ns. "pakollinen turha juhla"..meitä on moneksi :D

    VastaaPoista
  2. me mentiin kihloihin vuosipäivänämme ja naimisiinkin tullaan menemää samana päivänä. Vaikkakin naimisiin meno on kaukainen (2-4 vuotta) tällähetkellä :) Josse vaan hautoo SUPER ylläriä sulle. Kärsivällisyyttä hehhe mitä se on? ;)

    VastaaPoista
  3. Voihan sitä nainenkin kosia ;) Terveisin eräs karkauspäivänä kosinut tyttö

    VastaaPoista
  4. Nykyään naimisiin menoonkin tarvii pankkilainan ja sekös vituttaa :D mutta siis heii siun pitää kosii! tee se niin että josse ei vois mitenkään sitä tajuta....hmmmm... kun meette vauvauimaan ni käyt upottaa sille jonku viestin sinne altaaseen :DDDD kröhömmm ai ku on imeläääää :pp

    VastaaPoista
  5. Charlotte: Kieltämättä, kaikki keinot on keksittävä :-D Niin mäkin aluks ajattelin ja sitä et eroominen maksaa pirusti :DD

    Janni: Ohhhoh, luule vaan. Josse on niin perus suomalainen juntti ettei kyl varmasti haudo :--D

    Anonyymi: Sinäpä sen sanoit! Eikös karkausvuosi ole ensi helmikuussa? ;)

    nuokki: No tuokin on totta. Ei meinaa mun häihin muutama tonttu riittäis. Johan mun sormukseen menis se reilu 8000, ootko törmännyt siihe vuoden sormukseen? On aika kaunis! Noora, ootko sä ihan tosissas :----DDDDD Joo voin upottaa lapun "Kotiin ei oo asiaa ennen kun sormus on sormessa. JÄÄ TÄNNE!" :--D

    VastaaPoista
  6. aehhhooo, no ooon! teet jotain ihan niin typerän-ällöttävän-romanttista että sille ei jää muuta vaihtoehtoa kun sanoo että "okeiiii, mennään ostaa se sormus" :---DDDD
    ja jooo, kyllä jos vahingossa joskus naimisiin eksyy niin se ei mikään halpa maistraattikeikka oo.. kaikki pitää olla ihan vimpan päälle.. johan kynsiin, hiuksiin, hääpukuun, meikkiin, rusketukseen yms..menee ihan sikana rahaa..nii ja kaasoille tietty kans hienot kuteet ja ja ja ..ainii ja pitäs kai olla joku paikka, pitopalvelut ja perkeleesti kaikkee ..huh huh! yks kymmenen vuotta menis jo tuohon suunnitteluun/järjestämiseen :-DD

    VastaaPoista

ASIAA NÄÄS