7.10.2011

No mehän käytiin neuvolassa

Ja niin me taas kasvetaan, oikein äiti ja poika taas yhdessä. Omista asioista sen verran, että kiinnostais noi "poika- ja tyttösykkeet", ken niihin uskoo, mä itse vähän vaiheilen. Nooasta mulla oli aina 138-144 ja Pipan raskaudessa 150-157, uskallanko sykkeiden perusteella uskoa tyttöön? Mä en niin malttais odottaa maanantaihin ja voin kertoo, että google on täällä meillä ollut suurkäytössä, mikä on kyllä viimenen virhe, sillä eihän sieltä niitä faktoja yleensä saa. Ihanaa huomata, että olo on oikeesti niin mainio kun voi vaan olla, mihinkään ei vielä kolota eikä paina sen pahemmin, ainoat inhot ovat nämä liitoskivut mutta kyllä mä ne kestän paremmin kuin huonon olon, josta kärsin alkuviikoilla. Raskaus tuntuu vielä tosi mukavalta, ennen kuin tää helppous sitten loppuu. Pidetään peukut ainakin kymmenen viikkoa eteenpäin!

Nooa, no voi Nooa. Kasvaa ja kasvaa. Ohimennen tohtori löysi sitten korvatulehduksen, josta penska ei ole hihkaissut millään tapaa. Seuraavan viikon nautimme siis amorion-antibioottia ja toivotaan ettei puske kierrettä, toki olen myös kuullut että joillekin lapsille tulee korviin tulehdus hampaiden teon kylkijäisenä. Ja saatiimpa muuten tuossa viimeviikolla lähete lastenpolille astman(?) takia, kiva juttu :-) 

Nooa-booka:
9285g
71,3 cm
pipo 45 cm
Kasvun kehitys normaalia.Hengenahdistusta flunssan yhteydessä. Sydän,keuhkot ja vatsa ok! Iho siisti. Tärykalvot punoittaa, nielurisat kookkaat. Ei karsastusta, kivekset kivespussissa. Reipas poika, seisoo ilman tukea ja kävelee tukia pitkin. Iloinen vesseli!

Pipa-vauva ja äiti rv20+2:
painon nousu kuukauteen + 112 g  (Nooa näillä viikoilla +406g)
turvotus - (Nooa -)
RR: 109/68 (Nooa 131/69)
valkuaiset+sokerit -- (Nooa --)
sf-mitta: 21 cm (Nooa 19 cm)
liikkeet + (Nooa +)
Syke: 150-157 (Nooa 144) 

11 kommenttia:

  1. En muista oonko koskaan kommentoinu, mutta luen kyllä säännöllisesti :)
    noista sykkeistä, mulla esikoinen on poika jonka sykkeet oli aina 150-155 ja nyt toinen on tulossa ja sekin poika ja silläkin tähän mennessä sykkeet ollu tuolla 150 luokkaa. Tän mukaan siis ei pitäisi paikkaansa :D

    Onnellinen olet kun ei ole mitään suurempia vaivoja, nauti siitä! mulla nyt rv 30 ja viimiset 5 viikkoa ollu niin hirveet liitoskivut ja närästys ettei mitään rajaa!

    VastaaPoista
  2. Mulla oli Eetua odottaessa noi sykkeet 140-150 ja sitte Amandaa odottaessa 120-140. :) Mutta oon kyllä lukenu että joillain noi "poika- ja tyttösykkeet" on pitäny paikkansa. :)

    VastaaPoista
  3. Meidän pikkusella oli syke aina yli 150 odotusaikana ja tyttöhän sieltä tuli, vaikka kaikki sano et mul on poikamaha :D

    VastaaPoista
  4. Ku ootin jessicaa ni sillo sillä oli sykkeet 148-160 :)

    Mä en oo ennen kuullukaan tyttö-ja poikasykkeistä :D

    VastaaPoista
  5. Mulla oli Elieliä odottaessa kans nuo sykkeet koko ajan päälle 150. Minä en siis kovinkaan luota "poika- ja tyttösykkeisiin".

    VastaaPoista
  6. Mä oon kuullut, että pojan syke kuullostaa junalta ja tytön hevosenlaukalta :)

    VastaaPoista
  7. Oli pakko kaivaa neuvolakortti esille ja kattoo että millasia paineita mulla oli :DD
    (117-139)

    VastaaPoista
  8. 140 oli meillä ja tyttö tuli (poikamahasta huolimatta:D).

    Sykkeisiin et luota, ne muuttuu raskausaikana, lapsen sydän jättää välistä lyöntejä jne.

    VastaaPoista
  9. Mä kun luulin ja uskoin aina rakenneultraan asti, että meille on tulossa tyttö kun sykkeetkin muka "tyttösykkeet". En jatkossa enää luota sykkeisiin tai edes näköjään omiin luuloihini noissa sukupuoli jutuissa, kun poika on kerran luvattu :P Kaikki on niiiiiin yksilöllistä! :)

    VastaaPoista
  10. Hanna: Jep :-D Mitä enemmän näitä juttuja oon lukenu nii toi on iha huuhaata, ja vielä vähemmän mä uskon mahan muotoon! Huomennahan se (toiv.) nähdään kumpi siellä on :)

    jenny: ja se joillakin saattaa olla vaan ns. tuuria et ne sykkeet sattuu silleen :-D

    Iina: Hmmmm ;) Well see.

    Sirkku: Sepä se! :)

    mömpis: Joo tuonkin olen kuullu :-D Mut periaatteessa miks se olis niin ku samanlaiset sydämmethän kaikilla on, tavallaan. Ymmärsitkö mitä meinaan :-D oon niin taitava selittäjä.

    nuokki: oho, aika matala tuo 117, koskaan tullu vastaan et ois ollu niin matala kellään, hauska! Sullahan toi olis niinku "poikasyke" :D

    Mari K. : Mahoihin ei ole luottamista ;D niinhän ne muuttuu ja paskapuhetta nuo on kaikki, ei pidä uskoo vasta sit ku ite näkee :)

    Henna: haha :D Onnea pojasta :)

    NaNsu: Haha, sä et oo true googlen käyttäjä :D

    VastaaPoista
  11. jooo mulla oli kyllä raskausaikana tosi hyvät paineet ja muutenki oli olo mainio ( iho ja hiukset hyvässä kunnossa ym..) mutt normaalisti mulla huitelee sykkeet reippaasti jossain 80 ->
    niin raskaana nekin oli niinku normaaleilla ihmisillä pitäis olla 60 kantturoilla :DD luulis että raskaus olis elimistölle "taakka" ja kaikki alkais remppaamaan..mutt ei..aika mullistavaa :--D

    VastaaPoista

ASIAA NÄÄS