25.6.2012

Aivan ihana pentu!

Mä tässä yksi päivä hoksasin, että kuinka helppo ja kiltti vauva Nuppu oikein onkaan. Nuppu ei oikeastaan mitään muuta teekkään kun mössöile, juttele ja kujertele. Mun täti sanoi, että vaikka tolle leidille sanoisi "haista paska", niin toinen vaan hymyilee ja juttelee takaisin. Toki osaa Nuppu myös ärhännellä, ruoka on varsinkin semmonen asia millä ei leikitä, sitä on saatava nyt ja heti tai muuten laululinnusta muuttuu harakka. Välillä käy tuota pikkuista sääliksi, kun sillä ei ole oikein koskaan omaa rauhaa ja joutuu aina isoveljen tuhojen kohteeksi, koska saa lelusta päähänsä ja millon on tutti ryöstetty, mutta siltikin tyttö senkus vaan hymyilee. Usein poden huonoa omaatuntoa siitä, että Nuppu hengailee aika paljon varsinkin aamusta itekseen leikkimatolla, kun hoidan Nooan aamuhommia ja koitan itsekin ihmistäytyä, toisaalta olen ajatellut sen niin että ottaahan Nuppu varmasti ajan itselleen takaisin, ehkä sitten kun Nooa on vähän itsenäisempi leikeissään ja muissa touhuissa. Pikkuhiljaa olen alkanut huomaamaan myös sisarussuhteen tiivistymistä etenkin Nooan puolelta, tyyppi yrittää tarjota siskolleen leluja ja haluaa olla aina mukana syöttämässä, yleensä mun ei tarvitse tuttipulloa pidellä, koska Nooa hoitaa senkin, ideana tosin taitaa olla yllättäin jekuttaminen, nimittäin hetkeksi kun jätät vahtimatta niin jo on tuttipullo kerennyt Nooan suuhun. Mä olen kyllä tosi onnellinen siitä, että olen tehnyt lapset näin lähekkäin. Vaikka välillä se raastaakin, niin on tämä kyllä maailman palkitsevinta duunia!

10 kommenttia:

  1. mulla on niin samat fiilikset vaikka toki oliver nyt onki vanhempi ku nooa :) mimmi ei turhia rähiköi, koko ajan hymy pyllyssä..nukkuessakin :D Ja oliverin alku mustasukkaisuus on tipotiessään..kovasti haluaa hoivata ja auttaa mua eikä edes yritä mitään koiruuksia tehdä siskolleen :) <3 on ne niin rakkaita!

    VastaaPoista
  2. ja kaiken lisäksi Nuppu on ihan käsittämättömän suloinen, tui.

    VastaaPoista
  3. Meidän isommilla on ikäeroa 1v3kk ja edelleen tuntuu ihan kivalta päätökseltä. Kohta on ikää 6v ja 4½v :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Tää on kyl huippuu jos varjopuolia ei lasketa, mut hei nekin on vaan elämää :)

      Poista
  4. Voin lähestulkoon vannoa, että tulee läheiset välit. Itsellä on sisar ja veli syntyneet vuoden ja kuukauden ikäerolla, mulla on heihin 6 ja 7 vuotta eroa, joten ihan erilaiset välit heillä kahdella toisiinsa, kuin mulla. Toki tulee riitoja enemmän, mutta semmosta "kosmista voimaa" niiden ajatusten väliltä kyllä löytyy! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli sama kun meillä noilla muksuilla! :) Voi vitsit, en malta odottaa! Nooa voi olla sit kovis ja pitää sissin puolia :)

      Poista

ASIAA NÄÄS