Ponnista Ponnista

Oltiin viettämässä mun pikkusissin 4 wee synyjä ja mulla oli törkeet supparit päällänsä ja jos tarkkoja ollaan niin niitä oli kestänyt säännöllisinä ja vähemmän säännöllisinä 2 päivää! Supistusten väli pysyi 7 minuutissa ja uhosin kovasti että polille en soita koska tiesin valmiiks mikä on vastaus "Pysy kotona siihen asti kun olo vain sallii". Jatkoin kärvistelyä ilta 6 asti ja olo alkoi olemaan semisti epämukava, vähän väliä joutui selkää pyöristelemään. Lipsuin periaatteestani ja soitin synnärille, vastaus sieltä oli juuri se mitä olin vähän veikannutkin, mutta kätilö antoi luvan mennä "pyörähtämään". Sanoin Josselle moneen kertaan että kyllä me sieltä kotiin vielä tullaan, jätä vaan elektroniikka päälle.

Synnärille päästyä mentiin ottamaan käyrää ja supistusten väli oli edelleen se 7 minuuttia ja alakerran tilanne 3 cm auki, kanava ja reunaa pikkasen jäljellä, täti oli sitä mieltä että voidaan käydä vielä syömässä, mutta yöllä viimeistään joudumme takaisin joten päätimme jäädä suoraan sisälle, fiilis oli vähän kumma koska tosiaan ajattelin että synnyttämään ei olla vielä jäämässä. Kätilö päätti että suppareitten oli tihennyttävä 5 minuuttiin jotta synnytys lähtisi etenemään, näimpä tehtiin astetta rajumpi tutkimus ja se olikin siltä istumalta selvä. Supistukset tosiaan tihenivät ja olokin alkoi olla tukalampi. Otettiin Jossen kanssa chillisti ja katottiin Uunoa oleskeluhuoneessa, synnytyshuoneista kuulu karsee mekkala ja pikku pelko lävähti pyllyn alle. Käväsin suihkussa ja olo helpottui tasan just siks hetkeks kun olin sielä suihkussa jonka jälkeen multa tultiin kysymään että pärjäänkö vai lähdetäänkö synnytyshuoneeseen ja päätin että jollei ole pakko pärjätä niin sit en pärjää, roppeja naamaan niinkun olis jo.

Anestesialääkäri oli ihan käsi ja valitti mulle koko ajan että ei saa epiduraalia annettua jos en pääse kyyrympään, hetki tuli väännettyä että puudutetta päästiin laittamaan nimittäin mun sf-mitta oli viimesillään 38 cm niin ei siinä enään kovin taipuvaisia oltu! Puudutteen jälkeen olo oli rento joten käskin Jossen nukkumaan ja jäin ite soittelee tilannetietoja uteliaimmille. Tästä muutama hetki eteenpäin tuntui että armoton jytky olis tulossa ja kilautin kätilön paikalle, yritin lähtee ähertelee mutta turhaan. Tsekattiin tilanne ja olin 5 cm auki, silloin se kaamee ponnistamisen tarve alkoi ja unesta oli turha haaveilla. Kohta oli pakko pyytää kätilö taas paikalle koska tuntui että perse repeäisi mutta syy siihenki selvisi nimittäin olin jo 9 cm auki ja soittelin Jossen pikaseen paikalle. Kätilö antoi luvan alkaa ponnistelee kylellään ja ite hävis johonkin toiseen synnytykseen, voitte kuvitella millasta kujailua oli ensisynnyttyjänä et mitäääh yksinkö tässä nyt synnytetään, Josseko sen pojan ottaa vastaan. Eheeei sentään, sit se hurjuus vasta alkokin...

En tiedä mitään niin kauheeta kun ponnistamisen tarve, tuntu ihan oikeesti siltä kun takapuoli repeäis kahtia ja mitään ei saa pidäteltyy, pakko on vaan ponnistaa ja kovaa! Kätilö tuli takaisin ja käski kääntyä puoli-istuvaan asentoon, sit eikun tositoimiin. Josse piti visusti jaloista sekä niskasta kiinni ja huuti kovempaa kun mä, itseasias en sanonu muuta kun perus "ei se sieltä tule, en jaksa enää, ottakaa se nyt pois sieltä" ja niin 5 minuutin ponnistelujen ja pinnistelyjen jälkeen 31.1 klo 04.05 syntyi pieni poika kooltaan 3520 g, 50 cm täysillä pisteillä!

Selvisin kahdella tikillä vaikka tuntui että koko toosa olis revenny. Sääliks kävi osastolla niitä synnyttäneitä ketkä kävelivät ku paskat housussa ja joutuivat istumaan pehmustetun rinkulan päällä, ite olin kun maratoonille lähdössä vähän huijasin, kyllä pissillä käyminen sattu. Oli siinä ihmetteleminen, päivät meni vaan tuijotellessa pientä <3 Toisena iltana kävin kierroksilla ja ainoastaan itkin, fiilikset oli niin sekavat.

Torstaina kun kotiuduttiin ja siinä vaiheessa kun Joos käänti avainta ovessa itkut pääs ja sitä kesti sitten seuraavat 2 tuntia, ainakin ja jos totta puhutaan niin tätä postausta kirjottaessa on muutaman kerran joutunut nieleskelemään ettei joudu tirauttamaan. On se kyllä ihan mahtavaa! Onnea kaikille äideille ja isille sekä tuleville äideille ja isille <3

                                                                      Bruno Mars - Count on me