Äitiys on tavallaan aika pelottavaa! Ensimmäiset viikot vahtaat pitkin yötä hengittääkö lapsi, saako tarpeeksi maitoa, riittääkö maito, onhan kaikki nyt hyvin?! Seuraavaksi pähkäilet kehittyykö hän motorisesti niinkuin pitäisi? Astma, mahdolliset allergiat?
Entäs lapsen tulevaisuus? Kuinka pienestä saadaan kasvatettua tunnollinen ja tasapainoinen ihminen, eihän hän vain ala liikkumaan huonoissa porukoissa? Mites tupakanpoltto, itse aloitin nuorena mutta kukapa vanhempi haluaisi, että oma lapsi pilaa terveytensä? Harrastukset, koulu, koulukiusaaminen?
Teini-ikä pahin ikä, mä olin teininä (12-14v.) ihan kauhee, milloin olin kateissa, milloin mua etsitttiin kissojen ja koirien kanssa, millon olin kotiarestissa? Mutta kyllä musta on tasapainoinen ihminen tullut, koulut on käyty, töitäkin on ehditty jonkin verran tekemään, on jatkosuunnitelmia koulunsuhteen, ystävät ovat kultaakin kalliimpia puhumattakaan perheestä! Tavotteita pitää aina olla, oli ne sitten hyviä tai huonoja, aina on vara parantaa! Olen myös tullut siihen tulokseen, että omat perhetaustat vaikuttaa omaan nykyiseen elämään ja lapsen kasvatuskriteereihin! Esimerkkinä voin antaa sen, että muutamat tutut joilla perheessä ei ole välttämättä pyyhkinyt kauhean hyvin niin ei nämä tapauksetkaan järjin fiksuja/tasapainoisia ole, elämänarvot poikkeavat paljon omastani, mutta niihin en lähde puuttumaan. JOKAINEN PÄÄTTÄÄ OMASTA ELÄMÄSTÄÄN?!
Päivä kerrallaan, niinhän se menee, mutta kyllä tällaisia asioita tulee väkisinkin mietittyä! Onko teillä muilla äideillä samanlaisia mietteitä tulevasta?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Itsellänihän varmaan on sitten huonot lapsenkasvatuskriteerit, olen kovinkin Ei-fiksu (voiko noin ees sanoa :D) ja tasapainoton, kun lapsuus ollut mitä on :D
VastaaPoista-Jenna-
Anonyymi: Jos oot se Jenna ketä luulen,niin empäs sua tarkottanu tolla!
VastaaPoistaKyllähän mua pelottaa yks jos toinenkin asia, varmaan käyn öisin tarkistelemassa hengittääkö vielä silloinkin kun tyty on teini :D Välillä tulee leikkimielisesti mietittyä millainen tästä tulee isompana, mut en mä jaksa tässä vaiheessa ottaa huolta mistään koulukiusaamisasioista ja noista mitkä tulee ajankohtaiseksi sit piiiiitkän ajan päästä... Nyt maindaan vaan näistä vauva-ajan jutuista, niin kuin just että riittääkö maito, kehittyykö normaalisti jne. Vähän ehkä huolettaa noista myöhemmistä asioista se, että jos tää kehittää kissa-allergian itelleen ni en tiedä miten päin olla, mä en pysty elämään ilman kisuja :D
VastaaPoistaAino: Juu emmäkään näitä ihan joka päivä sentään pähkäile, mutta joskus tulee mietittyä *synkkinä öinä* :DD No toivottavasti ei kummankaan/kenenkään lapsille tuu mitään typeriä allergioita, itellään ollu pennusta asti ja on kurjaa kantaa joka paikassa piippua mukana! :/ Ja ne kissat, hitto niistä se pahin reaktio itelläni tulee :(
VastaaPoistaMielipiteessäsi näkyy selvästi se,että olet nuori ja kokematon etkä tunnu tuntevan erilaisista lähtökohdista lähteneitä ihmisiä. Voin kuitenkin sanoa ettei lähtökohdat vaikuta ihmisen elämän suuntaan aikuisena. Vai haluaisitko ajatella että mitä ihanin alkoholistiperheessä kasvanut ja pahoinpidelty lapsi tulee olemaan aikuisena samanlainen?Ei se kuule ihan niin mene. Olen itse huostaanotettu lapsi,eikä lähtökohtani olleet mitä parhaimmat. Olen kuitenkin elämässä menestynyt, älykkyysosamääräni lähentelee Mensan rajaa, ja olen mitä parhain äiti lapselleni. Työssäni hoito/sosiaalialalla olen tekemisissä myös muiden huostaanotettujen lasten-sekä aikuisten kanssa. En haluaisi ajatella ettei niillä lapsilla ole toivoa. En, koska tiedän ettei asia ole niin. Moni itsekin huostaanotettu tuttuni on menestynyt elämässään, korkealle koulutettu ja älykäs. Tiedänpä muutaman kansanedustajankin jotka ovat lähtöisin surkeista perheistä, joissa on ollut päihteitä ja väkivaltaa ja nämä lapset ovat menestyneet erinomaisesti elämässä. Aika pahan yleistyksen kyllä heitit ja itse surkeista perheoloista lähteneenä pidän ajattelutapaasi aika loukkaavana.
VastaaPoistaNo ja pitihän se arvata. Lähinnä en ole teitä tuntemattomia ihmisiä tarkoittanut vaan niinkun tesktissä lukee, että muutamat tutut. Kyllä poikkeuksiakin löytyy ketkä eivät kulje vanhempien jalan jälkiä pitkin, itseasiassa mulla löytyy myös tälläsiä ihmisiä todella todella läheltä! Näköjään mun tekstistä on muutama saanut tällaisen kuvan että kaikista näin ajattelisin. Jos kadulla joku tuntematon ihminen tulee vastaan vastaan enhän mä nyt hänestä voi käydä tekee omia analyysejä, pitää tuntea ihminen että pystyy jotain sanomaan, joten sori jos loukkaannuit.
VastaaPoistaMun mielestäni lähtökohdat ja kasvatus vaikuttaa aina siihen millainen aikuisena tulee olemaan, sillä ympäristö on yksi suuri tekijä psyk.sos.fys. kehitystä, joka on suurimmillaan lapsuudessa. On ihan paskapuhetta väittää ettei ihmisen ns. lähtökohdat vaikuta elämään millään tavalla. Se ei kuitenkaan tarkota että kaikista tulisi, niin kuin sä sanoit, tasapainottomia. Mutta se nyt vaan on ihan fakta, että ihmisen kehitykseen vaikuttaa niin suurilta osin ulkoiset tekijät, jotka sitten yhdistyvät siihen kuitenkin suurimpaan tekijään eli persoonaan :)
VastaaPoistaAnniina: Noni,sä sait sen kuullostamaan just siltä mitä hain takaa!! Stänks! :)
VastaaPoista